Rugby

Mainitsin joku postaus takaperin aloittaneeni uuden urheiluharrastuksen. No, tämä kyseinen harrastus on rugby. Ajauduin sen pariin hieman vahingossa. Rymykaverini Soile ehdotti sen Field Hockey -kokeilun jälkeen, että mennään kokeilemaan seuraavaksi rugbya ja koska kokeilunhaluni on valtaisa, lähdin jälleen kerran seuraksi ilman sen suurempia odotuksia. Ja kuinkas siinä kävikään. Minulla oli ensimmäisen taster-sessionin aikana todella hauskaa. Ei minulla ollut silloin minkäänlaista havaintoa millainen laji rugby on (eikä oikeastaan ole vieläkään), mutta minulla oli todella hauskaa juostessa toisia ihmisiä päin ja kieriskellessä maassa.

Kaiken lisäksi ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilin sellaista lajia, jossa en ole ihan käsi. Valmentaja oli todella kannustava, ja kovaan ääneen toitotti, että Soilessa ja minussa on Suomen naisrugbyn tulevaisuus. Treenien jälkeen se totesi, että meidän on ehdottomasti tultava uudestaan mukaan ja jatkettava lajia. Ja näinhän me tehtiin. Pakko myöntää, että tuo alun innostus on hieman tässä tasoittunut, kun olen tajunnut, kuinka äärettömän fyysisestä lajista onkaan kyse. Olen ottanut muutamissa harjoituksissa hieman osumaa ja kropassa on ollut oikein mojovia mustelmia, ja kerran joku tallasi niin voimalla oikean jalkapöydän päälle, että olin liikuntakyvytön muutaman päivän ajan. Viime viikolla taas minulla oli se flunssa, joka tällä viikolla muuttui mukavaksi yskäksi, joten olen jo toista viikkoa ollut poissa pelistä. Ei kiva.

Tuo on kuitenkin minulle varsin mielekäs liikuntamuoto ja pidän joukkueestamme. Meillä on harkat noin kolmena iltana viikossa ja on paljon mukavampaa harrastaa liikuntaa yhdessä kuin lähteä pimeään ja märkään yksin lenkille. Meitä on kuitenkin niin paljon, että tuskin pääsen/joudun ikinä varsinaiseen peliin pelaamaan, mutta oikein mielelläni olen mukana harjoituksissa ja hurraamassa kentän laidalla omalle joukkueelle. Katsokaa vaikka tämä video, niin ymmärrätte ehkä millaisesta kontaktilajista on kyse. Minua pelottaisi olla tuolla rymyämässä. Ja noissa rugbykengissä on ihan tappopiikit pohjissa. Hevosten talvihokit eivät ole mitään verrattuna niihin.

Keskiviikkoisin täällä on aina viralliset opiskelijabileet, joihin jokainen society lähtee porukalla mukaan ja tätä yhteistä illanviettoa kutsutaan nimellä "Social". Yleensä niissä on joku teema, jonka mukaan pukeudutaan. Ensimmäisellä kerralla, kun oltiin rugbyporukalla liikenteessä, olimme Itse Ilkimys -elokuvan Minioneita. Sitten taisi olla nörttiteema, jonka skippasin. Sitten oli Mass Colour Social ja meidän väri oli pinkki! Olin ihan onnesta soikeana, kun sain lähteä viihteelle arkivaatteissa äärettömän pinkkinä. Viime viikolla oli jotain, mutta silloin podin kuumetta sängynpohjalla ja nytkin minun pitäisi viilettää kaupungilla eläimeksi pukeutuneena, mutta on niin limainen olo ja yskittää kovin, että en viitsinyt lähteä muihin tartuttamaan tätä tautia.

Käytännössä nuo illanvietot ovat varsinaiset ultimateryyppäjäiset. Alkuillasta aloitetaan ylioppilaskunnan baarista, siitä jatketaa parin pubin kautta keskustaan, kierretään pari pienempää yökerhoa ja puolilta öin Rosies-nimiselle klubille, joka on Cruisen ohella toinen kaupungin isoimmista bilepaikoista. Yllättäen minulla on ollut joka reissulla todella mukavaa. Nuo joukkueen tytöt ovat todella ihania ja huolehtivaisia ja pitävät huolen, että kaikki ovat menossa mukana ja pääsevät turvallisesti kotiin. Ensimmäisellä kerralla varsinkin sain itseni niin hyvään humalaan, että aamuyöstä rymysin kotiin, nukuin pari tuntia ja heräsin yhtä humalassa kuin nukahtaessakin ja suuntasin luennolle. En olekaan ikinä aikaisemmin tehnyt mitään tuollaista. Kurssin nimi oli 1800-luvun kirjallisuus ja kulttuuri. Todella mielenkiintoisen oloinen kurssi, mutta jätin sen tuohon yhteen kertaan. Saatte ihan itse päätellä miksi.

Jo ennestään tiesin, että naisten rugby on todella butch-laji ja arvelin, että se saattaa viehättää ei-niin-kovin-paljon-miehistä-kiinnostuneita naisia. Gaydaarini on pettämätön homomiesten suhteen, mutta se on aina ollut hieman heikko ilmoittamaan lesboista. Ensinäkemältä pystyin kyllä silti tunnistamaan muutaman pelaajan lesboksi. Joidenkin kohdalla se vaan on niin ilmiselvää. Parin viikon päästä mietin varovaista arvioita ja tulin siihen lopputulokseen, että ehkä noin neljäsosa kaikista pelaajista on varmaan naisiin päin kallellaan. Todellinen lukema taitaa kuitenkin olla lähemmäs puolet. Lepakoita joka puolella. Jos on märistä päiväunista puutetta, niin voitte ruveta kuvittelemaan minut 15-20 lesbon kanssa kieriskelemässä nurmikentällä tihkusateessa. Todella kuumaa kamaa.  

Olen suorastaan hämilläni tästä tiedosta, koska joukkuehenki on kuitenkin todella hyvä. Aluksi luulin, että on olemassa jokin kirjoittamaton "Oman joukkuen jäseniin ei kosketa"-sääntö, mutta sattumoisin tiedän nyt ettei sellaista ole, vaan joukkueen sisällä on kyllä sutinaa. Mutta jostain syystä se ei heijastu joukkueeseen riitoina ja negatiivisena kyyräilynä. Olen suorastaan vaikuttunut, koska olen ymmärtänyt, että naiset ovat kovin herkkiä sekoittamaan tunteita tilainteisiin, joihin ne eivät kuulu. Saahan nähdä tekeekö seura kaltaisekseen ja kuinka kokeilunhaluiseksi vielä ryhdyn tässä vuoden aikana.

Muutenkin, kun nyt tähän homoaiheeseen nyt pääsin niin samantien jatkan siitä, kun ei ole parempaakaan tekemistä. Minusta nimittäin tuntuu, että tämä kaupunki on oikeasti täynnä nimenomaan lesboja, ei pelkästään tuossa rugbyjoukkueessa vaan joka puolella, mutta homomiehet ovat sitten poissa katukuvasta. Yksi ranskalainen vaihtaripoika on homo ja sillä on ollut joku "kaveri", mutta siinä kaikki. Lesboja taas tuntuu olevan siellä täällä. Enemmän kuin Hingunniemen lesbokommuunissa, jossa sisäoppilaitosympäristö sai nuoret sielut kokeilunhaluisiksi. Täällä ne ovat ihan luonnostaan naisiin päin kallellaan. Yhteen tutustuin ihan sattumalta ja meistä tuli kaverit. Facebookin perusteella taas sillä on paljon lepakkoystäviä, joista ainakin yhteen kävelin kadulla vastaan ja se hymyili minulle. Se kyllä saattoi johtua ihan vaan siitä, että olen niin massasta poikkeava. Täällä kun kaikki maanläheiset, tummat, minun sanoin "kuoleman värit" ovat muotia...

And then there's me

Niin ja käytiinhän me tuossa lokakuun alussa Chester Pridessäkin noiden rugbytyttöjen kanssa. Oli muutes ihan huipputunnelma verrattuna johonkin Helsinki Prideen, vaikka väkeä olikin puolet vähemmän.

Ehkä olisi pitänytkin nimetä tämä postaus jotenkin "My gay life and I", kun tämä nyt lähti vähän hakoteille. Kaikki ehkä kuitenkin ymmärsivät, että pelaan nykyisin rugbya ja ympärilläni on paljon lesboja. Lyhyesti ja ytimekkäästi

Voi kun minulla olisi niin paljon kirjoitettavaa ja kerrottavaa, mutta vain rajallinen määrä resursseja. Tajusin, etten ole edes meidän Walesin matkasta raportoinut mitään ja seuraava reissu Yorkshireen alkaa jo sunnuntaina. Voi nakki. Pitää yrittää vielä tämän viikon aikana kertoa edellistä seikkailuista ennen kuin uudet alkavat.