Chester Finale

Lauantaina 28.9 meidän oli tarkoitus lähteä yliopiston retkelle Chesterin eläintarhaan, mutta viime hetkellä päätimmekin jättää reissun välistä, koska keskustassa oli mieleisempää huvitusta. Aluksi suuntasimme Hoolen kaupunginosaan, jossa oli Vintage Fair eli eräänlaiset rompepäivät. Community Centre -rakennuksessa oli kojuja, joissa myytiin kaikkea enemmän tai vähemmän antiikkista. Ostin tämän kaunokaisen kymmenellä punnalla, koska rakasta värejä. En vaan voinut vastustaa kiusausta. Myyjän mukaan se on todella vanha.

Iltapäivän puolella matka jatkui laukkaradalle, jossa oli tämän kauden viimeiset laukkakisat - Chester Finale. Voitte vaan kuvitella kuinka onnessani ja innoissani olin päästessäni katsomaan ihan oikeita laukkoja. Muutama vuosi takaperin harkitsin jopa lähteväni Australiaan laukkatallille töihin, mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa, joten oli aivan ihanaa päästä tutustumaan viimein tähän lajiin lähemmin. Ja päivä kyllä herätti sen uinuvan hevostenhoitajan sisälläni. Olisi niin hienoa työskennellä ihan oikeiden kilpahevosten kanssa. Eihän sitä voi edes verrata johonkin Suomen takametsissä kuravellissä rämpimiseen. Olisikohan jollain läheisellä laukkatallilla tarvetta suomalaiselle kesätyöntekijälle ensi kesänä? Voisin vihdoin hyödyntää ammattitutkintoani ja -taitoani. Hinkula-ajoista on kyllä jo niin pitkä aika, että en välttämättä erottaisi lehmää hevosesta, mutta samapa tuo. Ei ne nyt niin erilaisia elukoita ole. 

Ponit juoksee kovaa!

Tähän asti olen halunnut tarjota kavereilleni täyden anonymiteetin enkä ole maininnut nimiä ollenkaan. Ymmärrän liiankin hyvin, että Internetissä julkisesti esiintymisessä on riskinsä, joille en halunnut altistaa muita. Tuntui kuitenkin hassulta kirjoittaa vain ihmismassasta, joten ihan luvan kanssa tästä eteenpäin voin kertoa muista ja laittaa tänne myös kuvia. Jee! :)

Meidän loppupoppoo ei ollut niin kiinnostunut lajista, että olisi halunnut radalle, vaan jäivät katselemaan kisoja joksikin aikaa kaupunginmuureilta. Minä, Soile ja Annika ostettiin halvimmat mahdolliset £8 liput ja pääsimme radan keskiosaan katsojiksi. Kannatti kyllä ehdottomasti maksaa itsensä sisälle, koska meillä oli todella hieno päivä radalla. Kuten ylemmästä kuvasta näette, keli oli kuin keskikesällä ja tunnelma kuin suuresa kansajuhlassa konsanaan. Tykkäsin aivan valtavasti. Aion aivan ehdottomasti tulla katsomaan jokaiset kisat ensi vuonna kunhan uusi kausi alkaa keväällä.

Päällimmäisenä huomiona minulle jäi päivästä se kuinka selvästi koko laukkaurheilukulttuuri heijastaa Britannian luokkayhteiskuntaa. Me ostettiin tosissaan halvimmat mahdolliset liput ja päästin sinne radan keskelle työväenluokan seuraan. Hintahaitari lipuilla oli 8/12/28/35 puntaa, joten jokainen luokka oli hyvin tarkasti eroteltu eli työväenluokka/alempi keskiluokka/ylempi keskiluokka/yläluokka. Eihän kukaan tätä ääneen sanonut, mutta tiedän sen verran tästä kulttuurista, että osasin kyllä päätellä asian omilla aivoillani. Kyseessä ei todellakaan ollut mitkään kälyiset Varpaisjärven harjoitusravit vaan ihan oikeat, hienot, isot kilpailut. Siellä oli jopa muutama kuningattaren hevonen juoksemassa. Vaikka ei ne kyllä pärjänneet...

Hienommat ihmiset saapuivat paikan päälle asiaan kuuluvasti limusiineilla ja olivat laittaneet parhaimmat mekot päällensä ja edustavat hatun päähänsä. Koska olen suomalainen, en voinut ottaa kuvia näistä hienottarista, koska "en kehdannut". Onneksi olkoon äiti, olet iskostanut suomalaisen perusluonteen syvälle sisimpääni.  En ole ikinä nähnyt missään niin paljon tälläytyneitä naisia, pukumiehiä ja ökyautoja kuin tuona päivänä Chesterissä.

Ja tietenkin  se parempi väki oli sijoitettu mahdollisimman kauas tavan kansasta. Tuolla ne olivat omissa erillisissä katsomoissaan, etteivät varmasti eri luokkien edustajat pääsisi vuorovaikutukseen toistensa kanssa. Luonnollisestikin niille oli omat portit tuolle puolelle, eikä sinne edes pääse sisään ellei ole pukeutunut pukukoodin mukaisesti. Tämä "peasants" vs. "posh people" -vastakkainasettelu ei ole arkielämässä niin vahvasti läsnä, mutta tuolla sen kyllä tunsi ja huomasi.

Ajattelinkin seuraaviin kisoihin hieman panostaa ja hankkiutua tuonne paremmalle puolelle. Minähän en ole britti, joten uskon, että se onnistuu, koska en tunne luokkani rajoittavan toimintaani, koska eihän minulla oikeastaan ole luokkaa. Ei muuta kuin mekko päälle, korot jalkaan, naamaan meikkiä ja punnat tarjolle, niin menen ihan keskiluokkaisesta. Kannattaa ainakin yrittää.

Ei minua kyllä haitannut yhtään olla tuolla maatyöläisten puolella. Mitä nyt näkymä radalle oli todella rajoittunut, hevosten esittelyrinki oli rajattu rahakkaammille katsojille ja siellä oli vain yksi iso screeni, jolta näki, mitä toisella puolella tapahtuu. Mutta se tunnelma! Ihmiset olivat vain tulleet nauttimaan kauniista päivästä, pitivät piknikkejä, totosivat, ryyppäsivät ja nauttivat toistensa seurasta. Tarjolla oli peribrittiläistä terveysruokaa (mm. fish and chips) ja lapsille omia huvituksiaan, joita näkyy tuolla taustalla. Onneksi henkinen ikäni vaihtelee päivästä riippuen neljän ja kolmentoista välillä, joten lasten leikkialue oli kuin tehty minulle!

Reilu vuosi sitten näin tuon videon ensimmäistä kertaa ja se johdatti minut tälle 1D-turmiontielle, jolta ei ole paluuta. Joka tapauksessa, jos katsotte videon, siinä on noita isoja palloja, joihin mahtuu ihminen sisään. Ensi näkemästä lähtien olen himoinnut kokeilla sellaista. Tuo pyöriminen ja pomppiminen näyttää niin hauskalta! Ja sitten siellä laukkaradalla näin ison pyörivän pallon ja tiesin tilaisuuteni koittaneen...  

Vesielementtihän tuosta puuttui, mutta ihan sama. Close enough! Sellainen viiden minuutin sessio maksoi viisi puntaa eli se oli aivan hävyttömän kallista, mutta jokaisen pennin arvoista. Ei luoja, että se oli hauskaa! Ja raskasta. Tuon viiden minuutin jälkeen olin aivan poikki ja nestehukan partaalla. Mutta silti. Suosittelen kaikkia kokeilemaan. Nyt voin ruksata ainakin yhden kohdan yli Pakko kokeilla joskus -listaltani. Paitsi että seuraavankin tilaisuuden tullen olen heti kokeilemassa tuota uudestaan. Never grow up.

Kokeilin jopa yhdessä lähdössä pelata yhtä hevosta. Koska olin täysin pihalla hommasta, päätin luottaa vanhaan tuttuun totokonstiin: Valitse hevonen nimen perusteella. Laitoin rahani siis Bounty Girl -nimiseen hevoseen, koska Bounty on suklaapatukkamerkki ja suklaaseen voi aina luottaa. Bounty ei kuitenkaan ole mikään lempisuklaani, koska en ole niin kookoksen ystävä. Olisi pitänyt tajuta, että se on merkki, että älä veikkaa tätä hevosta. Heppani taisi olla viimeinen tai toiseksi viimeinen ja minä hävisin kaksi puntaa vedonlyöntifirmalle. Damn.  Ehkä seuraavalla kerralla paremmalla onnella.

En kuitenkaan hävinnyt juuri ollenkaan rahaa verrattuna moniin muihin pelaajiin, joista kerron seuraavaksi. Tässä vaiheessa Soile taisi lähteä jo kotiinpäin ja minä jäin Annikan kanssa norkoilemaan radan reunalle ja odottamaan seuraavaa lähtöä. Vieressämme oli kolme brittipoikaa, jotka olivat ryypänneet radalla koko iltapäivän ja olivat sen mukaisessa kunnossa. Yksi punapää oli varsinkin niin kännissä, ettei meinannut pysyä pystyssä ja lauleskeli Lady Gagan "Alejandroa" ja James Brownin klassikkoa "I feel good". Se oli niin huvittava, että tokaisinkin Annikalle, että sen pitäisi laulaa Adam Lambertin "For Your Entertainment" -biisiä, koska se sopisi tilanteeseen.

Eihän siinä kauan mennyt, että ne huomasivat kaksi viehkeää lajin naaraspuolista edustajaa vierellään. Aluksi ne kysyivät haluttaisiinko me liittyä niiden seuraan ja tarjosivat juotavaa. Me kieltäydyttiin kauniisti, mutta parin minuutin päästä ne jotenki liittyivät sitten meidän seuraan. Tai no se mörönnäköinen walesilainen lähti jonnekkin ja se punapää ja sen lyhyt kaveri rupesivat juttelemaan meille. Ihan mukavia tyyppejähän ne oli ja meillä oli oikein huvittavat keskustelut.
Sivuhuomautuksena: Se lyhyt tyyppi oli hävinnyt 80 puntaa päivän aikana, joten se minun kaksi puntaa ei ollut mitään verrattuna tuohon.

Anyway, tää kaveriporukka oli kotoisin Stokesta ja ne tekivät hyvin selväksi, että se on todella kurja paikka ja meidän kannattaa ehdottomasti pysyä Chesterissä ja kiertää Stoke kaukaa. Ne olivat aivan äärettömän vaikuttuneita, kun me kerrottiin olevamme kotoisin Saksasta ja Suomesta, ja puhuttiin siltikin täysin sujuvaa englantia. Varsinkin se lyhyt kaveri, olikohan sen nimi Dean, tunsi suorastaan tarvetta puolustella kielitaidottomuuttaan, vaikka ei se meille mikään ongelma ollut. Opetettiin sille jopa muutama sana saksaa, kun se oli niin halukas oppimaan. Vastavuoroisesti se sitten opetti meille Stoken murretta. Se oli aika järkyttävää mongerrusta. En enää edes muista yhtäkään sanaa, mitä se opetti. Harmi.

Siinä tunnin jälkeen ne alkoivat jo tosissaan lämmetä meille ja rupesivat flirttailemaan. Ja tästä päästään taas oikein hedelmälliseen aiheeseen eli minun tisseihin, jotka ovat keskivertoa aikalailla isommat. Ei minulle edes ollut mitään tyrkkypaitaa päällä, mutta tuommoinen vartalonmyötäinen asu, joka minulla oli päällä, korostaa muotoja. Huomasin heti alusta asti kuinka se punapää vilkuili minun rintakehää vähän väliä. Sitten se alkoi tuijottaa. Ja lopulta se myönsikin, ettei voi vastustaa tällaista näkyä. Pointsit sille rehellisyydestä. Ihollehan ne halusivat ja tulivat kainaloon ja halusivat halata. Monta kertaa. Varsinkin, kun tiemme vihdoin erosivat. Yllättäen se ei ollut mitenkään ahdistavaa. Ne onnettomat olivat niin umpihumalassa, että olivat lähinnä huvittavia. Vaikkakin hieman rasittavia.

Viimeisen lähdön jälkeen kisat loppuivat joskus vaille kuusi illalla. Me hyvästelimme nuo kaverukset ja suuntasimme kotiin. Se punapää oli kovin huolestunut minun tulevaisuudesta ja vannotti, että älä anna kenenkään brittijätkän käyttää sinua hyväksi ja saan varmasti paremmankin miehen kuin hänet. What? En millään tavalla edes osoittanut kiinnostusta sitä kohtaan... Pitänee kuitenkin pitää tuo lupaus ja yhäkin tähdätä siihen Prinssi Harryyn.  

Nää ei harrasta voltti- ja autolähtöjä

Aivan uskomattomat fiilikset, kun nuo jytistää ohi

Laukkakansa poistuu paikalta. Naiset avojaloin, piikkikorkoja käsissä kantaen.

Tän kirjoittamiseen meni melkein kolme tuntia, enkä jaksa oikolukea, kun kello lähentelee jo yhtä yöllä. Pahoittelen kirjoitusvirheitä.

Päätän tämän kuitenkin toteamalla, että tämä oli ehdottomasti yksi lempipäivistäni täällä. Kertakaikkisesti.