Suurin osa meistä vaihtareista ja kansainvälisistä oppilaista siis saapui yliopistolle keskiviikkona 18.9 ja loppuviikko oli pyhitetty meidän kotouttamiseen. Ajatus oli oikein kaunis ja huomaavainen, mutta toteutus hieman kusi. Paperilla aikataulu nimittäin näytti pelottavan tiiviiltä ja se sisälsi monenlaista infoa ja tilaisuutta, jonne piti osallistua. Käytännössä ne aikataulut kuitenki venyivät ja paukkuivat eikä tiedotus muutoksista kulkenut mihinkään suuntaan. Tilaisuuksia peruuntui aivan yllättäen tai niitä siirrettiin toiselle päivälle, mutta eipä näistä muutoksista kukaan tiennyt. Joka päivä sitten porukalla pojotettiin jossain tyhjässä salissa tai luokassa odottamassa tilaisuuksien alkamista, mutta ketään virallista tyyppiä ei koskaan saapunut paikalle. Ja silloin harvoin, kun oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tilaisuus oli sitten sen vähintään puoli tuntia myöhässä. Kyllä britit osaa.
Torstaiaamu kuitenkin alkoi mukavasti, kun löysin muut Jyväskylän yliopistoa edustavat vaihtarit. Meitä on täällä kaiken kaikkiaan neljä. Suomi-edustus on muutenkin vahva, koska yksi vantaalainen poika on tullut tänne opiskelemaan koko kandin tutkinnon ja tänä aamuna törmäsimme myös yhteen suomalaiseen tyttöön, joka on asunut melkein koko ikänsä Briteissä, mutta on kuitenkin Suomen kansalainen. Hän taas kertoi törmänneensä keskustassa johonkin suomalaiseen, joka on muuttanut tänne poikaystävänsä perässä. Saa nähdä löydetäänkö vielä lajitovereita. Näiden kokemusten perusteella en voi kuin ihmetellä, miten ihmeessä näin pieni kansa on levittäytynyt ympäri maailmaa (eli Chesteriä).
Yksi hyvä puoli noissa aikataulujen pettämisessä on kyllä ollut: sosialisoituminen. Sitä on väkisinkin tutustunut muihin ihmisiin, kun on odotellut seuraavaa häppeninkiä. Ja ilmeisesti suomalaisilla ja saksalaisilla on hyvin samanlainen kansanluonne, kun tulemme niin hyvin toimeen. Yhdessä ollaan valitettu kuinka paremmin me oltaisi nämä tilanteet järjestetty. Jotenkin meistä sitten muodostui sellainen sopiva porukka, jonka kesken ollaan yhdessä liikuttu. Muutenkin on ollut hauska tehdä havaintoja eri kansallisuuksista. Näistä varmaankin postaan joku päivä vielä erikseen jotain jännää.
Tuolloin tortai-iltapäivänä yliopistolla oli International Fair eli eräänlaiset messut meille ulkomaalaisille. Käytännössä Barclays ja Santader -pankit esittäytyivät siellä ja tarjosivat erikseen meille räätälöityjä pankkitilejä. Itsekin olen avaamasaa tiliä nyt tuonne Barclaysille. Lisäksi siellä esiteltiin erilaisia mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön, joka on täällä tosi iso ja tärkeä juttu. Suomessa työnantajat arvostavat lähinnä oikeaa työkokemusta, mutta täällä vapaaehtoistyö näyttää olevan suorastaan puolipakollinen osa CV:tä, joten sitä markkinoidaan myös sen mukaisesti. Ylioppilaskunnalla oli messuilla pieni piste, mutta tällä nyt parhaillaan meneillään olevalla fuksiasviikolla se on jo huomattavasti näkyvämmin esillä. Ja kaikkein tärkein viimeiseksi: messuilla pystyi ilmoittautumaan erilaisille yliopiston järjestämille retkille. Suurin osa näistä on jo nyt syksypuolella ja loput keväällä. Kiireinen syyslukukausi siis edessä, koska varasin paikan Lake District, Bath, Wales, Scotland ja Harry Potter studios -retkille. Ja tarkoitus oli vielä omatoimimatkailua harrastaa, mutta aika monelle viikonlopulle on jo nyt ohjelmaa. Jaiks.
Illalla oli vielä Bring and share -tapahtuma, jossa jokainen vaihtarimaa oli edustettuna kuvin ja herkuin. Ja voinen sanoa, että se meni hieman överiksi. Käytännössä yhdessä salissa oli kaikki maailman herkut maistettavana. Sellaisesta tilanteesta pitää luonnollisesti siis ottaa kaikki hyöty irti. Kiertelin salia ympäri pöydältä pöydälle ja ahmin ruokaa kuin hamsteri. Toiseen poskeen kova imeskeltävä karkki Ranskasta, toiseen toffeeta(?) Amerikasta ja samalla mättämään kiinalaista kakkua suoraan kurkusta alas. Se oli todellinen herkkugasmi. Erittäin hyvä sellainen, vaikkakin jälkikäteen olo oli hieman yliannostettu. Mutta hyvin todennäköisesti kyseessä oli Kerran elämässä -kokemus ja varsinkin niistä on otettava kaikki ilo irti. Sivuhuomatuksena: Meidän suomalaiset suklaat tekivät kauppansa melkoisen hyvin, mutta todella harva osasi arvostaa salmiakkia. Jostain kumman syystä.
Kuten kunnon opiskelijat konsanaan, vaihtarilössi valtasi lähipubin illalla. Meitä oli niin paljon, että kaikki eivät tainneet edes istumapaikkaa saada. Tarjolla oli myös karaokea ja varsinkin espanjalaiset ja jenkit olivat kovin innokkaita laulamaan. Itse lipitin vain yhden Smirnoffin, joka valahti aivan totaalisesti jalkoihin parin kuukauden alkoholittomuuden jälkeen. Tunteja myöhemmin yliopistolle takaisin kävellessä tein siis koko ajan pientä siksakkia, kun suoraan käveleminen oli hieman haastavaa. Myös avaimen saaminen siihen pieneen reikään oli melkein mahdotonta. Loppujen lopuksi pääsin onnellisesti nukkumaan jäätävän kylmään pikkuhuoneeseeni. Ja nukuin kalsarit ja villasukat jaloissa, pari paitaa päällä ja pipo päässä.
Tarina jatkuu joku toinen kerta. Näitä kuulumisia tulee hieman jälkijättöisesti, kun olen melkein koko ajan menossa niin ei ole aikaa jumittaa tietokoneen ääressä pitkiä aikoja kerrallaan. Hetken päästä pitäisi taas lähteä fuksiasviikon menoa katsomaan. Minulla on kuitenkin kaikki hyvin ja asun tällä hetkellä oikein lämpimässä (lue: saunamaisen kuumassa!) ja kotoisassa peribrittiäisessä talossa kaupungin keskustassa. Love ya!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti