maanantai 30. syyskuuta 2013

Freshers' Week - Part Three

Tällä kertaa yritän oikeasti olla tiivis. Eihän tästä tule mitään, kun tarina etenee päivä kerrallaan. Siis lyhyesti kolme päivää muutamassa kappaleessa:

Tiistaina ja torstaina oli fukseille laitosinfoja, joille meidän vaihtareiden ei ollut pakko osallistua. Käytin siis molemmat päivät hyödyllisesti nukkuen univelkoja pois. Tiistaina vain puolipäivää, mutta torstaina aamupäivällä herättyäni yritin lukea kirjaa ja nukahdin uudestaan koisien jonnekkin iltaviiteen asti. Väsymys oli siis valtaisa. Tuon jälkeen olo on kyllä ollut huomattavasti virkeämpi. Kyllä nukkuminen on vaan mun laji. Suurinta hupia maan päällä.

Tiistai-iltana kävin myös siellä Ghost Tourilla. Se oli tosi jännä. Asunhan kuitenkiin Britannian kummitusrikkaimmassa kaupungissa. Meidän opas oli tosi asiansa osaava ja kierrätti porukkaa ympäri kaupunkia kertoen millainen kummitus tai poltergeis asuu missäkin rakennuksessa. Ilmeisesti koko kaupungissa on vain yksi pubi, jossa ei todistettavasti kummittele. Kaikissa muissa on vähintäänkin joku kuninkaan rakastajan haamu, prostituoitu tai entinen isäntä vainoamassa aikojen takaa nykyisiä eläjiä. Tuo kierros oli täysin ilmainen ja kerrassaan hieno. Fukseilla kun oli niin kova kiire juhlia vielä noin alkuviikosta, niin osallistujia meidän hupiin oli peräti 17 opiskelijaa, joista 15 oli vaihtareita. Hyvä me! 

Keskiviikkoaamuna kävin selvittelemässä lisää noita kurssiasioitani. Niiden kanssa on ollut hirveä rätnääminen, kun suuri osa kasvatustieteiden kursseista järjestetään vain Warringtonin kampuksella eli meillä ei ole Chesteristä sinne mahdollisuutta mennä. Lisäksi kaikille kursseille ei oteta edes vaihto-opiskelijoita ja minua kismittää aika paljon, etten siksi saa osallistua sellaiselle todella mielenkiintoisen kuuloiselle englanninkielen aksentteja ja murteita käsittelevälle kurssille. Plus kurssivalintojen kanssa piti hieman taktikoida, että saan ne hyväksiluettua mahdollisimman tehokkaasti Jyväskylän opintoihin. Tällä hetkellä minulla on kuusi läpi vuoden kestävää kurssia, joista saan 120 paikallista credittiä eli 60 suomalaista opintopistettä. En ole kuitenkaan aivan varma parin kurssin vaatimustasoista ja sisällöistä, joten saahan nähdä tuleeko niihin vielä muutoksia. Ja onko muutosten tekeminen edes mahdollista tässä vaiheessa.  Ei ole helppoa.  

Iltapäivällä urheiluhallilla oli Freshers' Fair eli jälleen kerran eräänlaiset messut. Meitä varoitettiin etukäteen, että siellä kannattaa olla ajoissa, mutta silti jouduttiin jonottamaan kaksi tuntia paahtavassa auringonpaisteessa. Onneksi ei sentään satanut. Eikä se tilaisuus edes oikeastaan ollut tuon odotuksen arvoinen. Kolme muovikassillista kannoin sieltä turhaa krääsää ulos, mutta eipä muuta. Joten jostain syystä minulla on nyt mm. kaksi Uutta Testamenttia englanniksi. Mitähän ihmettä niillä tekisin? Laitan talvella ikkunan tiivisteeksi? 

Lisäksi keskiviikkoiltana oli retki sinne Cheshire Oaksiin. Itse piti maksaa bussilippu, mutta meidät opastettiin paikalle ja saimme ihan omaan tahtiin viettää illan miten haluttiin. Kyseessä on siis sellainen ostoskeskuksen tapainen Designer Outlet eli sieltä saa merkkivaatteita, -koruja, -kenkiä yms. alennettuun hintaan. Kaikkea ihanaahan siellä oli, mutta jos topin hinta on 150£ 60% alennukella, ei se hirveästi lohduta. Yhdestä liikkestä ostin kuitenkin oikein kivan mekon, jolla oli hintaa enää 25£. Se olikin ensimmäinen hupiostos koko täälläoloaikana. Lisäksi minun laukku alkaa olla jo niin vanhan ja kurjan näköinen, että se varmaan elää jo lopun aikoja. Pitäisi siis ostaa uusi. Tuolla hieman etsiskelin sellaista hintavampaa, mutta pitkäikäisempää seuraajaa tälle nykyiselle. Pitänee jossain vaiheessa mennä takaisin ihan tosimielellä. Halvalla kun ei hyvää oikein saa, niin samantien panostaisi kerralla yhteen hintavampaan, mutta parempaan vaihtoehtoon.

Sen verran vielä mainitsen torstaista, että silloin tein ensimmäistä kertaa ruokaa täällä kämpillä. Ja se oli kokemus. Tuo meidän hellauuniviritelmä on aivan keskiaikainen, enkä osaa oikein käyttää sitä. Jostain syystä se spiraalia muistuttava hellan levy oli todella oikukas lämpenemään, joten minulla meni riisien keittämiseen melkein tunti. Eikä siinä kaikki. Ihmettelin pitkään, kun uuni ei meinannut millään lämmetä. Olin jo aivan varma, että koko paska on rikki. Sitten kuikkasin siihen lootaan, joka oli "uunin" alla ja se oli tulikuuma. Hups. Siinä oli näköjään grilli päällä ja uuni alla, ja minähän olin sekoittanut ne varsin lahjakkaasti. Odotan jo innola sitä päivää, kun palokunta tulee katsomaan keitoksiani. Ei olisi ensimmäinen kerta.
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti