Huomenna!

Meinasin jo viikko sitten purkautua tänne näistä sekalaisista tuntemuksista, mutta totesin, että se olisi liian sekavaa vuodatusta, joten jätin sen sitten sillä kertaa väliin. Joten tässä tulee nyt kaksinkertaisen pitkä ja viisinkertaisen epäselvä vuodatus. Haluaisin nyt vain todeta, että olen saavuttanut sisäisen rauhan ja olen valmis jättämään Suomen taakseni ja kohtaamaan Suuren Tuntemattoman, mutta se olisi suuri valhe. Varsinaisesti tietoisuuden tasolle tämä huominen(!) lähtö ei ole vielä oikein selvinnyt, mutta olen taas kärsinyt unettomuudesta viimeiset viikot, joten alitajunta on todennäköisesti työstänyt asiaa ihan tosissaan.

Välillä siis meinaa jännittää aivan järjettömästi. Tekee mieli vaan käpertyä sikiöasentoon ja kiljua. Onneksi nämä hetket kestävät vain muutaman sekunnin eivätkä ikinä toteudu käytännössä. Välillä taas meinaa tulla tippa linssiin, kun ajattelen kaikkia ihania Suomeen jääviä ystäviä, perhettä ja maailman parasta Floora-koiraani. Toisinaan taas odotan perille pääsyä innolla enkä meinaa pysyä nahoissani, koska meinaan haljeta odotuksesta. Sitten tulee taas sellainen "Olisin selvinnyt niin paljon helpommalla jatkamalla normaalisti Jyväskylässä" -olo. Lisäksi päivän aika päässä ehtii vilahtaa ainakin kaksikymmentä muutakin tunnetta/tuntemusta/ajatusta/etiäistä/..., eikä niitä kaikkia pysty edes nimeämään.

Olen menossa sentään kohtuullisen tuttuun maahan, joten tämä tunteiden heilahtelu on täysin turhaa. Vaikkakin ilmeisesti aivan normaalia. Ensimmäisen kerranhan kävin Britannian maaperällä kesällä 2009, kun kävin äitin kanssa serkun häissä Skotlannissa. Seuraavana keväänä olin Northamptonshiressä kuusi viikkoa työssäoppimassa eräällä ratsastuskoululla osana hevostenhoitajan opintojani, ja samana vuonna joulun alla kävin Annan kanssa Lontoossa lomailemassa. Toukokuussa 2012 olin Joutsenon opiston opintomatkalla kaksi opintoviikkoa Etelä-Walesissa ja Lontoossa, ja joulun alla käytiin taas Annan kanssa tuhlaamassa veronpalautukset Lontoossa. Aika monta kertaa olen siis jo tuolle märälle saarelle lentänyt ja kierrellyt siellä ympäriinsä. En siis odota mitään suurempaa kulttuurishokkia.

Kielenkään kanssa ei pitäisi olla mitään mahdottomia tilanteita (erikoisten murteiden ymmärtäminen poislukien), onhan englantia kuiteskin opiskeltu jo kolmannesta luokasta lähtien. Englannin aineopinnotkin olen saanut jo melkein kandintutkielmaa vaille kasaan. Suutun siis itselleni ja potkaisen itseäni, jos en kielitaidottomuuden takia selviäisi muka siellä.

Matkaan olen kuitenkin lähdössä varsin positiivisin mielin. Olen saanut monta monituista sähköpoistia Chesteristä heti kevättalvesta lähtien, kun vaihtopaikka varmistui, ja tunnen oloni oikein tervetulleeksi. Takaisin olen kyllä joutunut joitakin kertoja lähettämään samaa informaatiota useampaan kertaan, kun ne eivät saa siellä päässä pidettyä tietokantojaan ajantasalla. Tällä hetkellä kaiken pitäisi olla kuitenkin kunnossa.

Lähden siis huomeiltana ExpressBussin kyytiin ja matkaan sillä yön aikana suoraan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Keskiviikkoaamuna lennän Norwegianilla Oslon kautta Manchesteriin, jossa minun pitäisi olla perillä alkuiltapäivästä. Manchesterin lentokentällä pitäisi olla pari keltapaitaista tuutoria kyltin kanssa ottamassa vaihtareita vastaan ja yliopisto on ystävällisesti järjestänyt vielä ilmaisen bussikuljetuksenkin Chesteriin. Matkassa on siis monta mutkaa, mutta uskon vahvasti, että tavalla tai toisella pääsen vielä perille. Veikkaan vaan, että nilkat ovat turvonneet jo tuon ensimmäisen bussimatkan jälkeen todella ällöiksi. Olen liian vanha matkustelemaan.  

Tällä hetkellä suurin stressin aihe on pakkaaminen. Norwegian on nimittäin niin hieno lentoyhtiö, että sain alle 80€:lla yhdensuuntaisen lennon Helsinki-Manchester, joka sisältää kaksi(!) 20kg matkalaukkua. Isoon matkalaukkuun mahtuisi vielä tavaraa, mutta se painaa tällä hetkellä 19,9kg, joten se on siis aikalailla sinetöity. Toista isoa en edes omista, joten pieneen matkalaukkuun pitäisi saada vielä mahtumaan aivan liikaa tavaraa. En todellakaan tiedä kuinka tulen selviämään tästä mahdottomasta tehtävästä. Olen kuitenkin jo nyt karsinut lähtevän tavaran aivan minimiin, joten ei olisi varaa enää tinkiä. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt jatkaa rakkainta harrastustani myös Chesterissä, joten paljon tilaa vievät ja painavat ratsastuskamppeet ovat lähdössä myös mukaan. Tästä syystä joudun kuitenkin jättämään 90% ihanista kengistäni Suomeen! Sydämeen sattuu. :'(

Olen kuitenkin varma, että vuorokauden päästä olen jo saanut kaiken järjestykseen ja olen enemmän tai vähemmän valmis aloittamaan uuden kappaleen elämässäni. Tällä hetkellä tuntojani kuvaavat täydellisesti nämä otteet erittäin hienosta musikaalisävelmästä Defying Gravity, joka on  lempimusikaalistani Wicked. Defying Gravity vaan on niin mieltä nostattava. Voimabiisi. Erittäin hieno varsinkin livenä. Suosittelen.

...

Too late for second-guessing
Too late to go back to sleep
It's time to trust my instincts
Close my eyes and leap!

---

I'm through accepting limits
'cause someone says they're so
Some things I cannot change
But till I try, I'll never know!

 ---

Defying gravity
Kiss me goodbye
I'm defying gravity
And you can't pull me down

---

I really hope you get it
And you don't live to regret it
I hope you're happy in the end
I hope you're happy, my friend
 

---

So if you care to find me
Look to the western sky!
As someone told me lately:
"Ev'ryone deserves the chance to fly!"
And if I'm flying solo
At least I'm flying free
To those who'd ground me
Take a message back from me
Tell them how I am
Defying gravity
I'm flying high
Defying gravity

 

Palaan astialle seuraavan kerran sitten toiselta puolelta Eurooppaa. Hui!