Back to Chester

Tai no. Tulin tänne kyllä jo viime sunnuntaina, mutta en ole aikaisemmin viitsinyt/jaksanut/ehtinyt mitään kirjoitella. Ei minulla nytkään oikeastaan ole mitään ihmeempää asiaa, mutta päätinpä vain ilmoitella, että olen takaisin Chesterissä ja yritän taas saada blogiin eloa. Tiistaina pitäisi palauttaa viimeinen tammikuuun esseistä, joten sen jälkeen voin alkaa kirjoittaa Sestrieren muisteloita.

Joululomailin siis kotimaisemissa melkein minuutilleen kaksi viikkoa. Juna oli kotikylän asemalla 21.12 lauantai-iltana kello 20.22 ja takaisin päin lähdin taas sillä yöbussilla lauantaina 4.1 kello 20.35. Oli jotenkin todella jännä käydä Suomessa. Kulttuurishokki iski vastaan heti lentokentällä. Ihmiset puhuivat suomea. Ja niille pystyi puhumaan suomea. Bussi Tikkurilaan ajoi väärällä puolella tietä. Käytiin Soilen kanssa syömässä kiinalaista vielä ennen kuin tiemme erosivat ja sen ruoan pystyi tilaamaan suomeksi. Kerrassaan luonnotonta. Se tuntui niin kummalliselta. Onneksi tuo tunne helpotti hyvin nopeasti, kun pääsi tuttuun ympäristöön tuttujen ihmisten seuraan.

Koko syksyn olin pienessä päässäni juoninut, että joululomalla voi Suomessa sitten käydä pulkkamäessä serkkupisaroiden kanssa ja luistelemassa ja koiran kanssa lumisessa metsässä käveleksimässä ja muuta talvikivaa. Olikin melkoinen pettymys, kun ei tuon hetkisiä ilmasto-olosuhteista oikein talveksi voinut luonnehtia. Etelä ei ollut lunta nähnytkään, ja kotisavon korkeuksilla ollut vähäinen lumi alkoi sulaa heti saapumistani seuraavana päivänä. Kotipiha oli kuin jäärata, eikä tuo juuri parempaa muuallakaan tainnut olla. Ei hirveästi houkutellut olla ulkona. Ja tietenkin sitä lunta alkoi sitten sataa, kun olin lähdössä takaisin Chesteriin. Näinhän sen pitikin mennä.

Ja se pimeys. Suomessa asuessa siihen kai jotenkin turtuu, mutta minä kyllä tunsin kuinka ylitsepääsemättömän synkältä koko elo tuntui. Aurinko pilkahti pikaisesti tullessani Suomeen, mutta eipä sitä sen jälkeen näkynytkään. Ja se pimeys ja harmaus väsyttivät niin paljon. Nukuin varmaan kevyesti puolet vuorokaudesta, kun ei vaan ollut ylimääräistä energiaa. Noin kelien puolesta olikin helpotus päästä takaisin Chesteriin. Täällä on samanlaista kuin Suomessa joskus huhti-toukokuun vaihteessa. Puut ovat aivan paljaita ja luonto on selvästikin talvehtimassa, mutta lämpötila on siinä kymmenen asteen molemmin puolen. Kylmempinä päivinä saattaa yöllä olla nollassa tai hieman pakkasen puolella. Minun piti vaihtaa takki huppariin liikkuessa ulkona, kun se oli ainoa tarpeeksi kevyt vaate. Ja aurinko ainakin näyttäytyy melkein joka päivä. Huomennakin pitäisi olla oikein komea ja aurinkoinen päivä.

Mutta takaisin tuohon lomaan. Joulu meni aika perinteisesti aiheuttamatta suurempia järistyksiä, näin myös aika paljon rakkaita ystäviä ja uutta vuotta olin juhlistamassa Kuopion keskustassa. Olin suuresti huvittunut, kun kävin erään rakkaan naisen kanssa tuolloin uuden vuoden aattona ennen kauppojen sulkeutumista ostamassa majoneesipurkin, kaljan ja limpparipullon lähikaupasta. Näin meillä juhlistetaan uutta vuotta! Oli tarkoitus ottaa siitä kuva Naamakirjaan, mutta se jotenkin jäi. Tehtiin myös kuppitaikoja, jotka ennustivat minulle täksi vuodeksi muutosta, matkustelua ja töitä. I can live with that. Vuoden vaihtuessa Sessu olikin jo juonut minut pöydän alle. Kirjaimellisesti. En edes nähnyt yhden yhtä rakettia koko yönä!

Joulukoira-Floora

Sitten pitikin jo melkein lähteä takaisin tänne päin. Oli jotenkin todella rasittava matka. Nukuin bussissa, lentokentällä ja lentokoneessa todella kurjissa asennoissa ja olen nyt niin jumissa, että tästä on kohta varmaan pakko lähteä hierojalle, kun hartiat rutisevat ja se saa minut näkemään tähtiä. Nappasin myös varmaan lentokentältä mukaani jonkin pöpön, koska maanantaiaamuna naaman koko vasen puoli oli aivan turvoksissa. Sen pari päivää se tuntui tulehtuneelta ja keskiviikkoiltana kehittyi kovaksi kuumeeksi, joka alkaa nyt vihdoin helpottaa. Hirmuiset kouristukset sekä välillä kuumat ja välillä kylmät aallot tekivät nukkumisesta melkeinpä mahdotonta. Olen napsinut kaiken maailman kuume-, flunssa-, ja kipulääkkkeitä enemmän kuin laki sallii, koska pakko kyetä toimimaan. Eilenkin piti palauttaa kaksi esseetä, joista toinen on varsinkin varsin korkealentoista shittiä, koska se on osittain kirjoitettu kotisohvalla, osittain lentokentällä ja osittain kuumehoureissa. Alkaa kyrsiä tämä jatkuva sairastelu, kun Sestrierestäkin tuliaisiksi sain flunssan ja juuri, kun siitä pääsin yli, niin tuli toinen tilalle. Argh! 

Ja palataan taas mukavampien asioiden pariin. Tämä Chesteriin palaaminen herätti minussa mielenkiintoisia tunteita. Toisaalta oli todella haikeaa lähteä Suomesta, koska minulla on siellä niin paljon ihania, tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, joita kaipaan paljon. Floorasta puhumattakaan. Toisaalta oli taas ihana parata Chesterin lämpöön ja valoon. Ja normaaliin arkeen. Ihanaa, kun on jotain rutiinia tässä elossa. Maanantai-illan rugbytreenien jälkeen oli niin hyvä olo. En ollut tajunnutkaan kuinka paljon olin kaivannut sitä. Ja oli myös niin kiva nähdä taas näitä Chesterin kavereita. Mutta kaikkein mielenkiintoisin tunne oli tämä: Tuntui, että tämähän on oikeastaan jo koettu ja nähty, ja nyt olisi aika vaihtaa taas maisemaa. Olin niin yllättynyt, kun sain diagnosoitua tämän tuntemuksen. Rakastan kuitenkin Chesteriä paljon ja viihdyn täällä, joten tuo tuli aivan puskista. Kai se vaan on sitä, että menojalka meinaa vipattaa nyt aivan liikaa ja tekisi mieli valloittaa koko maailma.

Tänne palaaminen ei aiheuttanut oikeastaan minkäänlaista kulttuurishokkia, mutta virittäytyminen oikealla aaltopituudelle vaati hieman ponnisteluja. Pitää taas miettiä, että mistäs suunnasta ne autot nyt tulevatkaan. Nyt en sentään ole meinannut jäädä auton alle, kuten syksyllä, kun hahmotuskyky ei meinannut älytä vasemman puoleista liikennettä. Ja englannin puhuminen oli alkuun aivan kamalaa taas. Ruotsissa en meinannut lentokentällä pystyä tilaamaan hampurilaista, kun englannin puhumisen taito oli ihan hukassa. Pikkuhiljaa tämä alkaa taas helpottaa ja kyllä tässä osaa taas hetken arvostaa sitä, että Suomessa pystyy puhumaan ihan omaa äidinkieltään. Se vaan on niin helppoa ja tuskatonta.

Keskiviikkona meillä oli meidän rugbyjoukkueen ryhmäkuva. Se oli oikein hauska tilaisuus. Ja kaupan päällisiksi siellä oli sellainen terveystempaus ja meille kaikille tehtiin klamydia-testi. Ilmeisesti, koska me kaikki osallistuttiin tuohon, niin me saadaan £100 joukkueen hyväksi.

Tämä virallinen kuva on ihan ok, vaikka perinteisesti näytänkin siltä, että joku on juuri kalauttanut minua takaraivoon paistinpannulla.

Tämä epävirallinen taas on aivan äärettömän söpö! Huoneeni valaistus on niin rajoittava, että tähän hätään en tämän parempaa otosta saanut, mutta ehkä tuosta saa jotain selvää.

Tämä sairastaminen väsyttää, joten eilisiltana ja tänään katsoin Game of Thronesin kolmannen kauden loppuun, kun en muuhunkaan ole jaksanut keskittyä. Olen vältellyt tuota jo melkein vuoden, koska tiesin, että siinä tapahtuu ikäviä. Ja todellisuus ylitti vielä odotukset. Menkää joku ja potkaiskaa George R.R. Martinia ja kieltäkää sitä tappamasta enää Starkeja. Ne käyvät kohta sukupuuttoon! Nyt olen niin järkyttynyt, että kaipaisin terapiaa.

Eipä tässä muuta. Ehtiessäni tosiaan kirjoitan sen Sestrieren raportin ja olisi myös varmaakin jo aiheellista paljastaa, mitä kaikkea täällä opiskelenkaan ja kertoa hieman enemmän Chesteristä ja yliopistosta ja muuta oleellista. Valitettavasti minulla on aivan järkyttävästi opiskeltavaa pääsiäiseen mennessä, joten yritän tasapainoilla blogin päivittämisen ja oikean elämän välillä

Stay tuned.