Heppailuja

Olin tänään taas ratsastustunnilla, ja nyt tekee mieli purkaa paineita kirjallisessa muodossa. Ei-hevosihmiset eivät tästä postauksesta varmastikaan juuri kostu, joten voitte jo nyt lopettaa lukemisen. Facebook-kavereissa (eli blogin pääasiallisissa lukijoissa) on kuitenkin konien kanssa tekemisissä olevaa sakkia, joten koen, että voin tästäkin aiheesta kirjoittaa. Ainakin teitä on varoitettu.

Tämä oli ensimmäinen oikea tunti tässä Advanced-ryhmässä ja se oli selkeästi enemmän minun tasoiseni kuin se aikaisempi. Menin sellaisella puoliverisellä Swift-nimisellä ruunalla. Todella sympaattinen tapaus ja sopi minun pyllyn alle oikein hyvin. Alkuun tehtiin vastataivutuksia kaikissa askellajeissa, josta sitten edettiin pohkeenväistöihin ja avoihin sekä käynnissä että ravissa. Sisällöltään siis oikein antoisa tunti ja pidän aina vain enemmän tästä nykyisestä opettajasta. Tässä on kuitenkin ajan kanssa noussut muutama ärsytyksen aihe mieleen:

1. Tänäänkin oli kolme tuntia päällekkäin menossa. Lasten tunti maneesissa, meidän tunti kentällä ja yksityistunti siellä kentän toisessa päässä. Hyvää bisnestähän se on noin montaa tuntia pyörittää samanaikaisesti, mutta näin asiakkaan näkökulmasta se hieman jäytää. Ulkona nimittäin satoi. Okei se oli sellaista tyypillistä brittiläistä tihkusadetta, joka ei oikeastaan edes kastele, mutta siltikin. Maneesit on kivoja. Toisekseen kenttä oli hieman turhan huonossa kunnossa eli märkä ja upottava. Mielestäni olisi aiheellista pitää se priimakunnossa, jos puolet asiakkaista joutuu siellä ratsastamaan. Ja kolmanneekseen tuo, että tilaa oli rajoitetusti sen yksityistuntilaisen takia. Jälleen kerran kaipaisin sitä organisiontikykyä, joka näiltä saarivaltion asukkailta tuntuu puuttuvan.

2. Tällainen kerran kuussa ratsastelu on todella turhauttavaa. Se tuntuma tuohon hommaan katoaa aivan totaalisesti, kun ei pääse pitämään taitoja yllä, kehittymisestä puhumattakaan. Aivan kamalaa huomata hevosen selässä, että siellä heiluu ja hytkyy aivan holtittomasti, kun ratsastajan keskivartalon lihakseni alkavat surkastua. Ei hyvä tämä. Pitäisi päästä useammin hevosen selkään, mutta se on hieman vaikeaa ilman omaa autoa. Minulla on niin ikävä taas pientä punaista Pooppeliani. <3

3. Tuntihevoset. Tämänkertainen kaveri oli oli kyllä huomattavasti miellyttävämpi tapaus kuin edelliset, mutta silti. Nuo kaikki tuntuvat olevan aivan turtia sekä kyljistä että suusta. Suomessa olen kuitenkin aika monta ratsastuskoulua käynyt läpi ja kaikissa niissä on paremmin läpiratsastettuja elukoita kuin täällä. Syytän tästä kahta tekijää. Ensinnäkin, täällä näkee todella harvoin ihmisillä raippoja. Itsekään en ole sellaista käyttänyt ollenkaan, koska en edes tiedä löytyisikö niitä jostain. Minulle on aina opetettu, että mieluummin sillä raipalla kunnolla komentaa pari kertaa, kun jää pohkeilla nyhjäämään. Olenkin Suomessa käytännössä aina kepin kanssa ratsastamassa. Eihän sitä välttämättä tarvitse käyttää, kuhanpahan on siinä henkisenä tukena. Toisekseen, täällä melkein jokaisella hevosella on olympiakuolaimet. Yhdellä ohjalla ilman deltaa tai tukiremmiä. Ihmekkäänkö, kun ovat niin vaikeita suustaan... Ja minä, kun luulin, että britit ovat hevoskansaa.

Tämänkin päiväisen tunnin ongelmat johtuivat juuri yllä mainituista seikoista. Itse olen hukassa, kentän pohja on huono ja hevonen erittäin vino vasemmassa kierroksessa, joka on itsellenikin se heikompi puoli. Se konin pahanen ei meinannut millään hyväksyä vasempaa pohjetta ja ohjastuntumaa. Ravissa ja laukassa se oli ihan ok, ja välillä meni jopa ihan kivasti peräänannossa ja suoritti tehtäviä, mutta käynnissä se vaan protestoi. Pää ei pysynyt ollenkaan paikoillaan ja kun se pohje ei mennyt läpi, niin välillä se sluibaili ihan minne sattuu. Eikä ollut raippaa, jolla antaa tahtia vaan piti pohkeilla paukutella menemään. Niin äärettömän turhauttavaa. Kyllä oli vielä pari vuotta sitten niin luxusta treenailla Remuksen kanssa laukanvaihtoja ja sulkutaivutuksia, vaikka sekään ei ollut mikään helppo ratsastettava. Se saattoi kenties olla se elämäni hevonen, kun en ole vieläkään päässyt siitä yli. Huoh.

Kaikesta huolimatta tunnista jäi ihan hyvä mieli. Eihän näillä treenimäärillä voi millään onnistua ratsastamaan edes hyvin, korkeintaan välttävästi. Ensi keskiviikkona on yliopistojen ratsastustiimien kilpailut Wirrallissa ja ilmoitin itseni talkoilemaan sinne. Siitä tulee varmasti mielenkiintoista kerrottavaa, koska Suomessa meillä ei ole mitään tämän tyylistä. Lisää heppajuttuja siis tulevaisuudessa. Jee!    

ps. Tiesittekö, että Isle of Man on Britannian itsehallinnollinen alue ja niillä on mm. oma parlamentti ja valuutta. Eikä niiden maanteillä ole nopeusrajoituksia! Ratsastusryhmässäni on varsin mielinkiintoista väkeä, kun tänäänkin opin tällaisia faktoja.