Tallipäivä

Tänään oli pitkä tallipäivä. Yliopistolla olin jo kahdeksalta aamulla ja siitä lähdettiinkin ratsastuskoululle heti puolin. Takaisin lähtöpisteessä olin vasta kuuden jälkeen illalla. Alkupäivä meni niiden yliopistojen välisten kilpailujen merkeissä ja sen jälkeen minulla oli vielä oma ratsastustunti. Lupaan, että nämä hevosjaarittelut jäävät tämän jälkeen tauolle, koska meillä onkin seuraavan kolmen viikon aikana joka keskiviikko rugbypeli, joita en kehtaa jättää välistä, vaikka mieli tekisi kuinka hevostella.

Kilpailemassa oli neljä joukkuetta: Chester, Bangor, Manchester ja Manchester Metropolitan. Jokaisessa joukkueessa oli neljä ratsastajaa, jotka kisasivat sekä koulussa että esteissä. Yhteensä siis 16 kilpailijaa. Oma erikoisuutensa tässä hommassa on, että ratsastajat joutuvat kilpailemaan täysin tuntemattomilla hevosilla. Tietenkin se joukkue, joka isännöi kisoja, on hieman etulyöntiasemassa, koska käytettävät hevoset ovat kuitenkin samoja tuntipuksuja, joilla treenataan viikoittain.

Tilanteen tasaamiseksi on kuitenkin olemassa tiukat säännöt. Hevosia oli käytössä joukkueiden mukainen määrä eli neljä koulussa ja neljä esteissä. Jokainen joukkueen jäsen ratsastaa eri hevosella, joten jokainen ratsu tekee neljä rataa päivän aikana eri joukkueiden ratsastajien kanssa. Tavallaanhan tuo onkin reilua, että hevoset pysyvät samoina ja jokaisen joukkueen pitää käydä kaikki käytössä olevat ratsut läpi. Mutta kyllä sen huomasi, että kun viimeiset ratsukot menivät radalle, niin hevoset olivat jo huomattavan väsyneitä ja täten nämä kilpailijat olivat altavastaajan asemassa.

Aluksi tallin henkilökunta demoratsasti hevoset ja samalla lämmittelivät ne. Tähän meni noin kymmenen minuuttia. Sen jälkeen ensimmäiset ratsastajat pääsivät selkään. Toiseksi tilannetta tasoittavaksi tekijäksi ja samalla myös hevosten säästelemiseksi heille annettiin kymmenen minuuttia tutustua hevoseen ja sen jälkeen oli mentävä radalle. Esteissä tuo aika taisi olla vain kuutisen minuuttia. Nostan oikeasti hattua noille kisailijoille, koska en itse kyllä yhtään osaisi mennä kylmiltään vieraan hevosen kanssa noin vain radalle.

Minä toimin koko päivän ajan porttivahtina eli päästin suorittavan ratsukon maneesiin ja pois ja seuraavan tilalle. Naurettavan helppo homma, jossa oli kyllä puolensa, koska näin jokaisen suorituksen. Keskimäärin ihan hyvää ratsastusta kaikilta. Tuskinpa tuolla ketään tulevaisuuden olympiamitalisteja oli harjoittelemassa, mutta ei nämä ihan tunareita olleet. Kuten sanottu, itse olisin aivan hukassa tuollaisessa tilanteessa. 

Muutama seikka kyllä kummastutti kovin. Yhdelläkään ratsastajalla ei nimittäin ollut kannuksia, mutta kaikilla oli raipat radalla mukana. Myös koulussa. Okei, ehkä tämä on ihan ymmärrettävää. Turvallisempaa noin päin. Joillekkin hevosille vaihdettiin myös välillä sellaiset monteohjan tyyppiset ohjat, joissa oli lenkkejä. Ei tuollaiset tulisi kuuloonkaan Suomessa koulurataa ratsastaessa. Ja ennen kaikkea minua hyvitti suuresti, että ainoastaan Manchester Metropolitanin ratsastajat olivat opetelleet kouluradan ulkoa. Kaikkilla muilla tiimeillä oli nurkassa tyyppi, joka luki ohjelmaa läpi sitä mukaa kun ratsukko eteni radalla. Olen kuullut urbaanilegendaa, että joissain tapauksissa aloitteilijat voisivat tuollaista käyttää, mutta minusta on jotenkin amatöörimäistä, että yliopistojen parhaat ratsastajat eivät viitsi edes rataa opetella ulkoa edeltäkäsin.  

Oman analyysini mukaan rata oli tasoltaan jotain helpon C:n ja B:n välillä. Ei mitään kummempia temppuja, vain keski- ja pääty-ympyröitä, loivaa kiemurauraa, kääntö radan poikki, puoliympyrää. Ihan helppo ratsastettava. Suurinosa ratsastajista sai hevoset kulkemaan ihan oikeinpäin ja edustavina. Koulusuoritukset kestivät noin kymmenestä yhteen, jonka jälkeen oli pieni tauko ja esteradan rakennus. 

Jälleen kerran henkilökunta lämmitteli hevoset kentällä ja demosi esteradan maneesissa läpi, jonka jälkeen kisailijat pääsivät selkään. Pisteitä tuli pääosin tyylistä, sujuvuudesta, ratsukon yhteistyöstä, teiden ratsastamisesta, lähestymisistä jne., mutta ei puhtaan radan ratsastamisesta haittaakaan ollut. Pääosin kaikki selvisivät radan hyvin läpi. Muutama pudotus tuli ja pari kieltoa, mutta kaikki pysyivät ongelmitta selässä. 

Lottie-poni, jolla minäkin olen ratsastanut

Valitettavasti esteralta en saanut yhtäkään julkaisukelpoista kuvaa. Tässä kuitenkin kuva radasta. Ihan sujuva ratsastettava ilman erityisempiä sudenkuoppia. Korkein este taisi olla jotain 80 cm.   

Nämä kinkerit olivat vihdoin ohitse kolmen maissa. Manchesterin joukkueet jyräsivät voittoon, Chesterin ollessa kolmas ja Bangorin neljäs. Meinasihan tuossa vaiheessa jo ramasta, kun olin herännyt kello 6.30, puunannut aamupäivän hevosia ja seisonut kentän laidalla puolipäivää. Oman tuntini piti alkaa virallisesti kello 16.30, mutta pääsimme aloittamaan jo varttia aikaisemmin ja näin ollen tunti kesti peräti 1h ja 15 minuuttia. Ei haitannut ollenkaan.

Meillä on ilmeisesti loppukeväällä jotkin societyn sisäiset kilpailut, joissa mennään samalla periaatteella kuin tänään. Tunnin ideana oli siis oppia tuntemaan hevosen heikkoudet ja vahvuudet mahdollisimman nopeasti, ja pystyä työstämään sitä näiden perusteella. Kaiken hyödyn maksimoimiseksi kesken tunnin vielä vaihdettiin hevosia, jotta harjoituksesta saisi kaiken ilon irti. Ensimmäisen puoliskon menin sillä samalla Swiftillä kuin viikko sitten ja se tuntui nyt paljon paremmalta. Edelliskerran perusteella osasin ruveta suoristelemaan sitä jo alusta alkaen ja ratsastamaan ohjan ja pohkeen väliin. Juuri kun sain sen hyväntuntuiseksi, niin tuli tietenkin aika vaihtaa ratsuja. Toisena uhrinani oli sellainen ymmärtääkseni aika nuori täysiveritamma Katie, josta piti tulla laukkaratsu, mutta ei siitä ollutkaan siihen. Se oli melkoisen kapoinen ja energinen. Tuulisella kentällä se otti kierroksia vähän joka asiasta ja sen kanssa sai ihan tosissaan työskennellä, että se pysyisi rauhallisena. Loppua kohden se hieman rauhoittui, mutta ei todellakaan ollut minun tyylinen hevonen. Tai ehkä maneesissa olisi saattanut ollakin. Kuka ties. Vähemmän sinkoiluja, niin pystyisi keskittymään siihen ratsastamiseenkin. 

Nyt, kun kello lähentelee jo puolta yötä, minua väsyttää aivan kamalasti. Ei minun ollut tarkoitus edes julkaista tätä tekstiä tänään, mutta tuli inspiraatio kirjoittaa. Tämä blogin päivittely on kuitenkin parhaita tapoja vältellä kouluhommien tekemistä.