Chester Meadows 19.1.2014

Eilen oli taas oikein kaunis ja aurinkoinen talvipäivä Chesterissä. Juuri sellainen täydellinen päivä ulkoiluun. Koko aamupäivän Facebookin uutisvirtaani tulvi kuvia kauniin lumisesta ja kylmästä Suomesta, joten päätin, että minä kanssa. Lähdin siis älykkään puhelimeni kanssa ylös, ulos ja lenkille. Aluksi harhailin hieman uusia reittejä, mutta loppujen lopuksi päädyin taas Chester Meadowseille, koska se paikka vaan on niin minun mieleen. Tarkoituksenani oli ihan leikkiä tällä kameran sopermodernilla panorama-asetuksella, mutta kuvista ei tullut ihan sellaisia, mitä halusin. Ennen joulua sillä sai parempia kuvia kuin kalliilla (ja nyt jo hyvin monta vuotta vanhalla) oikealla kamerallani. Nyt taas kaikki kuvat olivat aivan sumeita ja kurjia. Kotiin palattuani sitten mietin, että mikä tässä mättää. Joulusta lähtien kuvat ovat olleet todella huonolaatuisia. Siitä lähti ajatusketju liikkeelle. Ostin silloin tuohon puhelimeen suojakuoret ja sen jälkeen kuvanlaatu huononi dramaattisesti. Pienen tutkailun jälkeen tajusin, että en ollut sitten ottanut sellaista suojakalvoa kuorista irti ja se peitti kameran linssin. Pälli mikä pälli. Ihmekäänkö, kun ei meinaa saada teräviä kuvia! Julkaisen nyt tässä kuitenkin päivän kuvasadon, koska onhan nämä suorastaan hipsterikamaa. Tirsk.

Chester on hyvin vaurasta aluetta. Tämä ei nyt ole virallista tietoa, koska en muista mistä sen luin, mutta Chesterissä on heti Lontoon jälkeen eniten rikkaita ihmisiä UK:ssa asukaslukuun suhteutettuna. Käytännössä Liverpoolin ja Manchesterin varakkaat (jalkapalloilijat) muuttavat tänne asumaan, koska tämä on paljon viihtyisämpää ympäristöä. Ja nämä rikkaat sitten tietenkin asettuvat parhaille paikoille asumaan eli joenvarteen. Chester Meadowseilta saa hyvän käsityksen, kuinka vauraasta väestä on kysymys, kun katsoo noita taloja.

Tämä nyt on aivan random kuva. Tuossa mustalla pohjalla lukee: Ye who enter here abandon all hope

Sitten minä löysin poneja! Kuinka onnelliseksi pieni ihminen voikaan tulla nähdessään poneja keskellä kaupunkia. Okei, ne oli niin isoja, että oikeastaan ne oli ihan hevoskokoisia, mutta ihan sama. Poneja! Niitä oli neljä ja aluksi ne olivat hyvin välinpitämättömiä.

Sitten tämä yksi rupesi toljottamaan minua. Minä juttelin sille suomeksi tuon lätäkön toiselta rannalta ja tämä kuunteli korvat tötteröllä. Ihana kaveri. Ei minun ollut tarkoitus tehdä lähempää tuttavuutta näiden kanssa, koska onhan ne kuitenkin puolivillejä saaliseläimiä, mutta tämä tamma oli eri mieltä. Kun oli lähtemässä pois, niin se tuli minua vastaan ja tuli ihan syliin.  

Voi jestas, että se oli halinkipeä. Sellainen ihana luttana, joka halusi tulla paijatuksi. Ja minähän paijasin. Voi, että minä paijasinkin sitä koko sydämeni kyllyydestä. Ihan hirmuinen ponihalipula! Noilla ratsastustunneilla, kun on tämä brittisysteemi, että sinulle annetaan valmiiksi varustettu ratsu käteen, niin siellä ei voi oikein hoitaa kunnolla niitä poneja. Ja minun hevostenhoitajan geenini janoavat sitä, että saisi ihan vain harjailla ja rapsutella hevosia. 

Selfieitä ponin kanssa. Lol

Jonkun vartin siinä halailin ja juttelin sille ennen kuin olin taas jatkamassa matkaa. Sanoin sille heippa ja lähdin, mutta se vaan seurasi perässä. Sitten oli aivan pakko vielä toiseksi vartiksi jäädä sitä paijaamaan, koska ei se vaan antanut minun lähteä. Höppänä. Se oli niin ihanaa. Minä haistelin sitä aivan onnessani, koska se tuoksui niin hevoselle. Oikeasti te siellä, jotka olette hevosten kanssa tekemisissä, pysähtykää joskus sen eläimen kanssa ja työntäkää vain päänne sen harjaan ja haistakaa. Se tuoksu on niin ihana ja kotoisa. Suorastaan paras maailmassa. Ohi kulkevat koiranulkoiluttajat katselivat hieman kummissaan, kun minä vaan haistelin ja halailin villiponia keskellä nummea. Kirjaimellisesti välillä vaan roikuin sen kaulassa. Mutta teki se vaan niin hyvää. Lopulta reilun puolen tunnin jälkeen oikeasti jatkoin matkaa. Tällä kertaa se poni jäi vain katselemaan menoani. Lupasin sille, että tulen takaisin, joten se varmaan odottaa siellä nyt vain paluutani. 

Tui tui <3

Kokonaisuudessaan tuohon päivän seikkailuun vierähti melkein kolme tuntia, kun tein niin pitkän reissun pysähdellen välillä kuvailemaan ja poneilemaan. Meinasihan siinä jo raitisilmamyrkytys iskeä ja kaloreita palaa, mutta onneksi tilanne tasoittui myöhemmin koska illalla suuntasimme vaihtarikavereiden kanssa kiinalaiseen syömään buffet-illallisen. Se oli ruokataivas. Pöytään vain kannettiin aina vain lisää ruokaa, kunnes oli aivan ruokakoomassa. Söin varmastikin koko alkavan viikon edestä. Ja vieläpä aivan järkyttävän epäterveellistä uppopaistettua mättöä, mutta oli se vaan hyvää. Nyt hieman turvottaa ja on aika etova olo, mutta kyllä se oli sen arvoista. Ehdottomasti.