Tämän reissun suunnittelu alkoi joskus kolme-neljä viikkoa sitten, kun olin hyvin kiireinen noiden skydiving-juttujen kanssa ja sitten sairastuin. Reilussa kahdessa viikossa kerkesin käydä koko flunssarepertuaalin läpi: aluksi nuha, sitten kuume, jota seurasi yskä ja lopulta vielä lievä korvatulehdus päälle. Mutta nyt olen vihdoin täysin terve! Ja toivon mukaan nyt myös pysyn terveenä useamman kuukauden, kun immuunijärjestelmä on päivitetty nykyisen elinympäristön vaatimuksien mukaiseksi.
Aluksi meidän oli tarkoius mennä tuohon lähelle Isle of Man -saarelle, mutta sinne kulkeminen osoittautui todella mutkikkaaksi turistikauden ulkopuolella, joten päätimme vaihtaa kohdetta. Lopulta päädyimme Yorkshireen, koska se on kätevästi tuossa lähellä ja sisältää paljon näkemisen arvoisia paikkoja. Tässä vaiheessa minä en enää osallistunut suunnitelmiin, koska en päässyt sängystä ylös, mutta ei se haitannut. Sen kuuluisan sanonnankin mukaan "Ei se määränpää vaan matka". Itse kuitenkin olen nostanut tuon sanonnan toiseen potenssiin muotoon "Ei se matka vaan matkaseura". Ei minulle ole niin väliä, minne ollaan menossa kunhan seura on parasta laatua. Ja sehän oli.
Poppoomme koostumus oli seuraavanlainen: Minä, Mari, Wiebke, Ulrike, Seda ja Annika, joista minä olin ainoa suomalainen ja loput saksalaisia. Loput jyväskylän kuomat olivat kukin omalla tavallaan kiireisiä tämän viikon, joten ainoastaan minä olin edustamassa pohjoista kotimaatamme. Ja koska reissu oli suunniteltu saksalaisella täsmällisyydellä, tarkkuudella ja tehokkuudella, se oli jymymenestys kaikin puolin. Jopa sää oli meidän puolellamme!
3.11 Sunnuntai
Heräsin aamuvarhaisella kauniiseen auringonpaisteeseen ja lähdin talsimaan kohti rautatieasemaa, jossa olimme sopineet tapaavamme klo. 8.30. Junamme lähti ajallaan liikenteeseen kohti Manchesteria, jossa oli junanvaihto. Tämä ensimmäinen taival meni oikein kivasti: juna oli melkein tyhjä, ja söimme aamupalaa ja kävimme läpi viimeaikojen kuumimmat juorut kampukselta. Harmillisesti vaan sää kylmeni ja muuttui sateiseksi ennen määränpäätä, joten Manchesterin asemalla keli oli suorastaan hyytävä. Yorkin junaa odotellessa seisoimme pienessä piirissä kuin pingviinit ja hytisimme kylmyydestä. Kaiken lisäksi junakin oli myöhässä ja lopulta saapuessaan aivan täynnä. En päässyt varaamalleni paikalle, koska käytävätkin olivat täynnä ihmisiä, joten yhden paikan vapauduttua menin vain istumaan siihen, ettei tarvitsisi koko matkaa seistä.
Aikaisemmassa postauksessani taisin hyvin laajasti yleistää, että Englanti on melkoisen lättänä, mutta tuon junamatkan aikana kyllä tajusin, että yleistys oli liian suuripiirteinen. Okei, yleisesti ottaen Englanti on tasaisempi verrattuna johonkin Walesiin, mutta esimerkiksi Penniinien "vuorijonon" ansiosta maanmuodot ovat hyvinkin jylhiä esimerkiksi juuri Manchester-Leeds välillä. Luen tällä hetkellä Harry Mountin kirjaa "How England made the English" ja viimeksi lukemassani kappaleessa kerrottiin, että käytännössä kaikki kylät ja kaupungit on rakennettu kuljetusmahdollisuuksien puutteessa paikallisesta kivestä, joten ne ovat hyvin erivärisiä. Ja tuon kyllä huomasin junan ikkunasta maisemaa seuratessani: Yksi kylä oli melkein kokonaan punaisesta tiilestä rakennettu, toinen oli täysin harmaa, kolmas kellertävä ja yksi punaisen ja keltaisen sekoitus. Tuo oli kyllä todella hauska huomio, johon en ole ennen edes kiinnittänyt huomiota. Kenties se juuri tekee paikallisesta arkkitehtuurista niin kiehtovaa, kun se sulautuu niin hyvin ympäristöönsä. Lisäksi tällainen maanviljelijän tytär, jolla itselläänkin on maatalousalan perustutkinto, tykkäsi kovasti niin ensiluokkaisista viljelyspelloista, jotka levittäytyivät pitkin maisemaa. Ja aurinkokin alkoi taas paistaa itäänpäin mennessä.
Perillä Yorkissa olimme sitten todella tehokkaita, koska koko päivä oli hyvin tiukasti aikataulutettu. YHA-hostellimme ei sinänsä ollut kaukana keskustasta, mutta koska aikaa ei ollut hukattavana, menimme sinne bussilla. Hostelli oli todella positiivinen yllätys: Äärettömän siisti ja asiallinen. Meille oli varattu oma kuuden hengen huone, joka tosin tuntui hieman viileältä. Jätimme ylimääräiset tavarat sinne ja suuntasimme heti seuraavalla bussilla takaisin keskustaan, että ehtisimme seuraavaan bussiin, joka menee Maltoniin. Bussimatka kesti reilut 20 minuuttia ja Maltonissa otimme taksin ensimmäiselle varsinaiselle päivän turistikohteelle, joka oli Castle Howard.
Nimestään huolimatta Catle Howard on yksityisessä omistuksessa oleva kartano. Ja varsin sievä sellainen. Koko iltapäivän kiertelimme tiluksia, otimme tyhmiä kuvia toisistamme ja välillä söimme eväitämme. Auriko paistoi kirkkaalta taivaalta, joten tämä oli suurinpiirtein paras mahdollinen tapa viettää päivää. Oli todella kivaa.
Tiluksia
Ehkä maailman hienoin kulkupeli
Wiebke, Annika ja Mari
Catle Howard
Olen selvästikin katsonut liikaa Doctor Who'ta. Nuo patsaat nimittäin karmivat minua, koska enkelit!
Ponien kuvia seinällä!
Coolein teeastiaston säilytyspaikka ikinä
Maalaus Castle Howardista
Huomatkaa pieni kykkivä Ulrike
1940-luvulla rakennus paloi pahasti, siksi mustuneet kohdat.
Minä, Ulrike, Wiebke, Annika, Mari ja Seda
Kyllä. Tiedän olevani söpö.
Siinä vaille viisi lähdimme taas taksilla kohti Maltonia, josta meidän oli tarkoitus palata taas Yorkiin bussilla. Alunperin bussin odotusta ei pitänyt olla kuin 20 minuuttia, mutta yllättäen tiellä oli sattunut onnettomuus (monesko kerta tämä jo on, kun kerron vastaavasta tapahtumasta? By the way, tässä yksi päivä nökötin ruuhkassa tallilta tullessa, kun liikenne seisoi kolarin takia. Ja pari viikkoa sitten piti mennä kiertotietä tallille, kun suoremmalla reitillä oli onnettomuus. Jotenkin tuntuu, että näitä minun elämääni vaikuttavia liikenneonnettomuuksia on tapahtunut luonnottoman paljon täällä ollessani. Onko tämä edes normaalia?), joten jouduimme odottamaan bussia ainakin kolme varttia. Ja se oli tuskainen odotus. Aurinko oli jo laskeutunut ja lämpötila laskeutunut nollan tuntumaan, joten oli todella kylmä. Siis aivan äärettömän kylmä. Ja kylmä tuuli vielä lisäsi tuskaa. Kyhjötimme taas yhdessä kasassa kuin pingviinit välillä tanssien tai muuten liikkuen. Onneksi vanhaa kunnon ponileikkiä voi leikkiä missä tahansa milloin tahansa.
Aikataulu kusi melko pahasti, koska ei riittänyt, että bussi oli myöhässä. Liikenne mateli koko matkan takaisin Yorkiin, joten istuimme yli tunnin bussissa ennen kuin olimme takaisin lähtöpaikassa. Näin ollen myöhästyimme toisesta bussista, jonka piti viedä meidät päivän toiseen kohteeseen, joten jälleen kerran jouduimme turvautumaan taksiin.
Marraskuun viidentenä päivänä Englannissa vietetään Bonfire Night -nimistä juhlaa, joka tunnetaan myös Guy Fawkesin yönä. Perinne on vuodelta 1605, kun Kuningas James I vastaan solmittu salaliitto epäonnistui aikeissaan räjäyttää parlamenttitalo ja kuninkaan pelastumista juhlittiin samana iltana ilotulituksin. Nykyään koko marraskuun alku on yhtä ilotulitusta ja juhlaa ympäri maata. Me olimme jo etukäteen ostaneet liput yhteen tällaiseen juhlatilaisuuteen nimeltään Kaboom York. Harmillisesti vain aikataulun pettämisen vuoksi myöhästyimme aika paljon kaiken maailman alkuhuvituksista, vaikka ehdimmekin kyllä nähdä varsinaisen ilotulituksen.
Tilaisuus pidettiin sellaisessa isossa puistossa kaupungin laidalla ja vaikka lämpötila taisi olla jopa hieman pakkasen puolella, paikalla oli todella paljon väkeä. Kenttä oli aikaisempien päivien sateen takia tallautunut kunnon mutalälliksi, mikä oli hieman ikävää. Siellä oli kunnon karnevaalitunnelma, paljon erilaisia kojuja ja huvipuistolaitteita ynnä muuta kivaa. Kun saavuimme paikalle, lavalla oli jonkin sortin Harry Potter -komedia/parodia menossa, jonka jälkeen oli todella hieno ja vaikuttava valoshow. Harmi, että sitä kauneutta ei oikein kuviin saanut tallennettua. Sitten lavalle ilmestyi TARDIS, Kybermies ja Dalek, ja juontaja toivotti kaikkien lempitohtorin eli David Tennantin esiin. Tässä vaiheessa oli aivan innostuksesta hämilläni ja kaivelin jo puhelinta taskustani, että voin soittaa yhdelle Seppäkoskelle olevani viidentoista metrin päässä Tohtorista, joten pettymys oli valtaisa, kun lavalla astelikin vain jokin Look-a-like -versio. Ei kiva. Show oli kuitenkin ihan hauska ja sitä seurannut melkein puoli tuntia kestänyt ilotulitus oikein vaikuttava. Hintaa tuolla huvilla oli £11, mutta mielestäni suoraan sanottuna se ei ollut hintansa arvoinen tilaisuus. Varsinkin, kun olin edellisenä iltana käynyt katsomassa vastaavan ilotulituksen Chesterin laukkaradalla täysin ilmaiseksi. Mutta eipä siinä mitään, oli ihan kivaa, vaikka kylmyys olikin tuossa vaiheessa jo syöpynyt luihin ja ytimiin asti.
Tuolta suuntasimme suoraan ilmaisbussilla takaisin hostellille, jossa meitä odotti jäätävän kylmä huone. Nälkäkin vaivasi, mutta peiton alla tuntui olevan ainoa kohtuullisen lämmin paikka koko universumissa, joten sieltä poistuminen ei tullut kyseeseenkään. Illan radikaali päätös oli siis tilata pitsat hostellille. Ja oli muutes herkullinen ja täyttävä pitsa. Tilasin sellaisen, jossa oli kanaa, pekonia ja valkosipulia. Ja se oli niin hyvää. Ehkä paras pitsa ikinä. Seuraavana aamuna nassutin jämät siitä aamupalaksi ja se oli silloinkin vielä kylmänä niin hyvää. Ah.
Viimeaikoina tämä minun unettomuus on taas karannut ihan totaalisesti hanskasta. Viime viikolla nukahdin joka yö vasta joskus aamuyön tunteina ja yhtenä yönä olin valveilla vielä aamukuudeltakin, vaikka menin nukkumaan puolen yön aikaan. Odotin siis tätä reissua jo ihan sen takia, että saisin vihdoin nukuttua. Ja voi luoja, että nukuinkin taas hyvin. Huoneen kylmyys ei haitannut ollenkaan. Nukkumaan mennessä huokasin vain helpotuksesta, kun pystyin aistimaan muita ihmisiä ympärilläni ja kuulin hengityksen ääniä. Ja nukahdin suurin piirtein samalla sekunnilla.
4.11 Maanantai
Oli muutes vaikeaa nousta aamulla ylös, koska oli niin kylmä. Niin kovin, kovin kylmä. Kaikki käytiin jotenkin puoliteholla, joten kesti kaksi tuntia ennen kuin selvisimme liikenteeseen. Piti käydä suihkussa ja syödä aamupalaa ja muuten vaan vetkutella peiton alla. Onneksi musiikki on aina ystävämme, joten lauleskeltiin näitä kahta biisiä iloksemme.
Kymmenen maissa sitten kirjauduttiin ulos hostellista ja lähdettin kävelemään joen vartta pitkin kohti rautatieasemaa. Onneksemme aurinko paistoi taas kirkkaalta taivaalta ja reitti oli todella kaunis. Olin ihan innoissani, kun joka puolella oli lintuja ja vapaana juoksevia koiria. Vedessä ui sorsia ja jotain hanhentapaisia, jotka olivat todella kesyjä. Ne jossain vaiheessa niitä oli rannallakin ja jäin vaan pällistelemään niitä. Ne päästivät minut ihan metrin päähän itsestään ja olivat todella hellyttäviä. Muut joutuivat vähän väliä odottelemaan minua, mutta eipä niitä tuntunut haittaavan. Kaiken lisäksi ne olivat hyvin huvittuneita, kun kerroin hanhista ja sekalaisista tunteistani niitä kohtaan, kun toisaalta ne olivat niin ihania, että olisi tehnyt mieli vain ottaa se pullaposki syliin ja antaa hali, mutta toisaalta näin siinä samaisessa linnussa myös herkullisen paistin.
Yorkin muuria
River Ouse
Alle puolessa tunnissa selvisimme rauhallisella tahdilla rautatieasemalle, jonne jätimme osan tavaroistamme. Se vaan oli tosi kallista, £5 per laukku, joten jätimme sinne vain kaikkein painavimmat laukut ja näin ollen raahasin reppuani selässä koko päivän ja se kyllä tuntui hartioissa illalla. Päivä meni kuitenkin oikein mukavasti Yorkia tutkiskellessa. Kiertelimme kaupunginmuureja ja keskustaa läpi. Puolilta päivin meillä oli treffit kahden pojan kanssa, jotka olivat samasta yliopistosta kuin Wiebke ja Erasmus-vaihdossa Yorkin yliopistossa. Heitä odotellessa eksyin sitten Ness-nimiseen kauppaan, joka oli aivan ihana. Hypistelin siellä takkeja, hattuja, kaulaliinoja ja kukkaroita, kunnes löysin jotain kaunista. Tämä kaunokainen oli hyllyssä ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Vielä kun Ulrike selän takana yllytti sitä ostamaan, niin pakkohan se oli saada. Eihän se ihan pinkki ole, mutta silti todella ihana.
Pari kissahöperöä Savo-Karjalan edustajaa olisivat heittäneet voltin tuossa kaupassa. Se oli täynnä kissajuttuja!
Sitten nämä pojat kierrättivät meitä lisää kaupungissa ja kävimme mm. Clifford's Towerissa, joka on osa Yorkin linnaa ja sieltä suuntasimme pubilounaalle. Välillä eksyimme myös maailman ihanimpaan pieneen toffee-putiikkiin, jossa oikein herttainen myyjäpoika antoi meille paljon maistiaisia ja lopulta ostimme Chesterissä oleville kavereille tuliaisiksi neljä palaa tuota taivaallista herkkua. Oikeasti, ette ole ikinä maistaneet oikeaa toffeeta ennen kuin kokeilette Fudge Kitchenin tarjontaa. Se oli jotain aivan uskomatonta. Niin pehmeää ja suussa sulavaa. Parasta ikinä. Fudgegasm.
Clifford's Tower
Liian hyvää
Eksyimme tässä välissä sellaiseen ihanaan pikkukauppaan nimeltään ...Give The Dog A Bone. Nimestään huolimatta kyseessä oli lähinnä lahjatavarapuoti, joka oli täynnä kaikkea ihanaa (nörtti)tavaraa. En kyllä ostanut sieltä mitään, mutta olisin halunnut itselleni koko kaupan sisällön. Se vaan oli niin hieno paikka ja minulla oli aivan uskomattoman hauskaa varsinkin kirjahyllyllä. Kun näin nämä kirjat, niin nauroin polvillani kippurassa lattialla.
Doctor Who. Olisin ostanut tuon vasemmassa yläkulmassa olevan laukun, jos en olisi jo ehtinyt tuohon aimpaan laukkuun rahojani sijoittaa. Sitten, kun minusta tulee iso ja rikas ja tärkeä ja Euroopan omistaja, aion ostaa niin paljon kenkiä, laukkuja ja kukkaroita, kun vain pystyn.
Wut?
Tämä on omistettu juuri sille kissahöperölle kaksikolle
Tästäkin tuli ensimmäisenä Hepa mieleen jostain syystä...?
Kolmikolle, joiden nimet jätän mainitsematta. Mitä tekisinkään ilman teitä?
Isi katso!
Niin paljon kaikkea hienoa...
Tintti-krääsää!
Kävimme myös pikaisesti vilkaisemassa Yorkin kuuluisaa tuomiokirkkoa, York Minster, mutta £9 sisäänpääsy tuntui liian suolaiselta, koska meillä ei ollut aikaa jäädä kiertelemään koko rahan edestä. Junan lähtöön oli enää alle tunti, joten suuntasimme rautatieasemalle parin pienen kirjakaupan kautta. Ja oli oikein vaarallinen matka. Oli juuri pahin ruuhka-aika ja kadut olivat täynnä liikennettä. Yorkissa oli myös oikein kukoistava pyöräilykulttuuri ja teissä oli oikein omat pyöräilykaistat, jollaisia ei todellakaan ole Chesterissä, jossa juuri kukaan ei pyöräile. Minähän en ole siis niihin kaistapäisiin pyöräilijöihin tottunut, joten meinasin jäädä pyörän alle kerran katua ylittäessäni. Oli hyvin, hyvin vihainen pyöräilijäsetä. Ai jai.
Upea York Minster auringon laskiessa
Puoli kuuden maissa lähdimme junalla jatkamaa seikkailua kohti Scarborough'ta, jossa olimme noin tuntia myöhemmin. Ja päätepysäkillä meitä oli vastassa taas jäätävä kylmyys. Ei tehnyt ollenkaan mieli lähteä kävellen etsimään hostellia, joten taas huristelimme taksilla kaupungin läpi. Tällä kertaa hostellimme osoittautui hyvinkin kälyiseksi paikaksi, vaikka olikin saman ketjun edustaja kuin edellinen. Jos vain mahdollista, huoneemme oli vielä kylmempi kuin Yorkissa. Suuntasimme siis illaksi istumaan läheisen pubin lämpöön tuopilliselle.
5.11 Tiistai
Aamulla heräsimme hyytävään kylmyyteen ja vesisateeseen. Aamupalan jälkeen suuntasimme kuitenkin rohkeasti kaupungille, mutta kurjan kelin takia päädyimme sisätila-aktiviteettien pariin, jotka tunnetaan myös nimellä shoppailu. Kiertelimme ostoskeskuksen läpi ja tällä kertaa löysin jopa jotain hyödyllista ja tarpeellista! Olen jo vuosia tarvinnut omaa kunnollista ulkoilutakkia, ettei aina tarvitsisi äitiltä lainata sen minulle liian isoa takkia. Ja nyt vihdoin löysin tällaisen kaunokaisen. Ah, tuo väri on niin kaunis. Sanoisin, että se oli kunnon löytö. Veden- ja tuulenpitävä, hengittävä, hyvin tehty takki, jonka lähtöhinta oli £69 ja minä sain sen alle £33. Ei ollenkaan huono kauppa.
En ole ostanut uusia kenkiä sitten kesän. Mikä minua vaivaa?
Shoppailukierroksen päätyttyä sade olikin lakannut ja pääsimme viimein suuntaamaan rannalle. Ja se oli suorastaan ihmeellistä. Oli laskuvesi ja olin kuin Niiskuneiti ja keräsin simpukoita onnessani. Ranta oli niin iso ja meri aaltoisa. Vietimme aikaa rannalla niin pitkään, että aivan huomatta meri alkoi vyöryä takaisin päin ja se tapahtui järkyttävän nopeasti. Tällä kertaa olo oli kuin Muumipeikolla: "Meri. Se tulee takaisin!". Olin aikaisemmin tepastellut sellaiselle hiekkasärkälle ja olin jäädä jumiin sinne, kun vesi nousi ihan muutamassa minuutissa todella nopeasti. Sitten piti juosta särkän toiseen päähän etsimään suhteellisen kuivaa kaistaletta ja onneksi sellaisen löysin ja kengät eivät kastuneet kovin pahasti. Oli se kyllä jännää.
Ranta!
Seda, Annika, Mari, Ulrike, Wiebke
Se oli söpö, joten otin sen kavereineen matkamuistoksi
Ranta nro. 2
Minä, Seda, Wiebke, Ulrike, Annika, Mari
Tuolta jatkoimme luostarille ja Scarborough'n linnalle, mutta ensimmäisessä oli hautajaiset menossa ja pääsy kielletty, ja jälkimmäinen oli auki vain viikonloppuisin näin turistikauden ulkopuolella. Mutta löydettiin me sentään Anne Brönten hauta luostarin hautausmaalta. No, suuntasimme siitä taas keskustaan, ja koska päivän teema oli "Kuinka monta merenrantakohdetta ehdit käydä läpi päivässä?" otimme bussin ja suuntasimme sillä Whitbyyn.
Jälleen kerran tuolla tunnin pituisella matkalla ehdin äimistyä Englannin luonnon monipuolisuudesta. Tie kulki North York Moors -kansallispuiston läpi ja maisemat olivat taas aivan ihmeellisiä. Niin kumpuilevia ja karuja, mutta samaan aikaan hyvin kauniita. Välillä olo oli suorastaan kuin Suomessa, kun bussi ajoi havumetsän läpi. Pellot olivat kanervan peitossa ja joka puolella tuntui olevan lampaita. Ja aurinkokin paistoi taas.
Perillä Whitbyssä suuntasimme suoraan lähimpään pubiin kaakaoille, koska kylmyys meinasi taas yltyä liian pahaksi. Tulimmekin tuon reissun aikana siihen lopputulokseen, että Britanniassa on niin kukoistava pubikulttuuri juuri siksi, että ihmiset palelevat kotonaan, joten ne tulevat mieluummin pubin lämpöön istumaan muiden kohtalotovereiden seurassa. Näinhän asian vain on oltava.
Tuolta suuntasimme muutaman pikkuputiikin kautta sellaisen ison kallion päälle, jossa oli mm. luostarin rauniot. Ylös oli melkoinen kiipeäminen, kun piti nousta 199 rappusta, mutta ei se edes ollut niin paha nousu, kun odotin, koska nousukulma ei ollut kuitenkaan kovin jyrkkä. Ja se oli ehdottomasti sen arvoista. Ylhäältä avautui todella vaikuttava maisema sekä Whitbyyn päin että hurjana aaltoilevalle merelle. Ja ennen kaikkea löysin sieltä mäen päältä neljä melkoisen kapista ponia. Satuin vain vilkaisemaan niiden suuntaan ja totesin, että ne ovat ihan oikeita eläviä poneja ja juoksujalkaa kipitin niiden luokse. Muut jatkoivat luostarin suuntaan, mutta minä paijailin niitä poneja seuraavan puolituntisen, koska ponihalipula oli melkoisen valtava. Ne olivat oikein karvaisia, pehmoisia ja lämpöisiä. Teki niin hyvää mielenterveydelle vaan saada seurustella niiden kanssa.
Vietimmekin auringonlaskuun asti aikaa tuolla ja ihailimme ympäristöä. Oli todella hurjaa, kun aina kun iso aalto osui rantaan, niin kuului iso pamaus. Ja siellä merellä oli pikkuisia paatteja ja näytti, että meri söisi ne helposti, mutta jotenkin ne vaan sinnittelivät pinnalla. Takaisin kylän keskustaan palasimme pimeällä ja sieltä lähdimme taas bussilla takaisin Scarborough'n.
Whitby
Perille saavuttuamme olimme todella nälkäisiä, koska emme käytännössä olleet syöneet koko päivänä, joten suuntasimme lähimpään pubiin syömään. Ja voi sitä onnea, kun se sattui vielä olemaan Wetherspoon-ketjun pubi, joten hyvä täyttävä ruoka järkevään hintaan oli taattu. Söin ihan kunnon naudanlihapihvin ja jälkiruoaksi suklaasundaen. Ja ruoka oli niin uskomattoman herkullista. Varsinkin se pihvi oli suorastaan jumalainen. Vietimme siis koko illan pubin lämmöstä nauttien ja katsellen ulkona kylmyydessä räiskyviä tulituksia, kun nyt oli se oikea Guy Fawkes Night. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.
6.11 Keskiviikko
Alunperin minun piti olla keskiviikkoiltapäivänä kannustamassa rugbyjoukkuettamme ensimmäisessä pelissämme, joten varasin keskiviikkoaamulle ensimmäisen mahdollisen junan Chesteriin. Liian myöhään sain kuitenkin kuulla, että kyseessä onkin vieraspeli ja lähtö on jo aamukymmeneltä. En siis ehtinyt kyseiseen peliin, mutta eipä tuo joukkueen menestystä jarruttanut, kun Chester voitti Cumbrian 27-5. Hyvä tytöt!
Koska olin kuitenkin jo ostanut junalipun aikoja sitten, jouduin lähtemään Scarborough'sta jo auringonnousun aikaan kun muut jäivät onnellisesti nukkumaan jäätävään huoneeseemme. Junamatka itärannikolta käytännössä länsirannikolle kesti nelisen tuntia lukuisine pysähdyksineen ja yhden junan vaihdon kanssa. Perillä olin klo. 11.45 ja ei tuo aikainen palaaminen oikeastaan haitannut tuossa vaiheessa, koska sain itselleni ratsastustunnin iltapäivälle. Pitänee jossain postauksessa kertoa hieman tarkemmin tästä heppailustani täällä. Muut matkalaiset viettivät shoppailupäivän Leedsissä ja tulivat illalla junalla Chesteriin.
Kokonaisuudessaan reissu oli oikein onnistunut ja matkaseura ensiluokkaista. Ihania nuo saksalaiset, kun ne on niin organisoituneita ja tehokkaita. Eikä joukossa ollut yhtäkään kiukuttelijaa tai vastarannan kiiskiä, joten joukossa liikkuminen oli naurettavan helppoa. Teki todella hyvää irtautua arjesta muutamaksi päiväksi, vaikka kuukauden budjetti onkin taas vajaa. En uskalla laskea paljonko tuohon hupiin tuhlautui rahaa, mutta villi veikkaukseni on aika paljon. Shoppailuihin ei niinkään valtavasti, mutta syömiseen, majoittumiseen ja liikkumiseen kyllä. Ajelimme tosiaan paljon taksilla ja vaikka kaikki matkat olivat vain 1-3 puntaa per naama, niin siitä kyllä kertyy useammalla matkalla jonkinmoinen summa. Olenkin sitä mieltä, että seuraavalla kerralla voisimme vuokrata auton, koska se voisi tulla loppujen lopuksi edullisemmaksi, kun kaikki kulut jaetaan tasan. Nuo junaliputkaan, kun eivät olleet ilmaisia.
Lopuksi päätän tämän mammuttiraportin oikein osuvaan videoon, koska koko kolmen päivän ajan oli koko ajan niin kylmä. Koko matkan teema oli suorastaan paleleminen, vaikka päällä olikin koko vaatekaapin sisältö. Chesterissä ei tunnu tällä hetkellä olevan läheskään niin hyytävä keli kuin tuolla maan toisella puolella ja huoneeni on niin lämmin, että tälläkin hetkellä ikkunani on auki, koska muuten täällä olisi saunalämpötila. Ja olen niin onnellinen, ettei tarvitse palella. Voi tätä onnea.
Muutaman kuvan lainasin Marilta ja Ulrikelta. Kiitos heille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti