Jo kesällä ennen lähtöä olin innoissani, että Chesterin yliopistolla on oma heppakerho ja saan jatkaa vanhaa, tuttua, rakasta harrastusta myös täällä. Harmi vaan, että todellisuus ei aivan vastaa ennakko-odotuksia ja olen todella pettynyt tähän seuraan.
Kaikki nämä societyt ovat oppilaiden itsensä perustamia ja pyörittämiä, joten monia niistä vaivaa tietynlainen organisoinnin puute ja kokemattomuus. Tästä syystä mm. vaikuttaa siltä, että tuo englanti-kerho kuihtuu kasaan, koska vetäjätyypit eivät ole tarpeeksi hoprakkaita keräämään porukkaa yhteen ja tekemään asioita. Ja kuulin, että Dance societyssä "opettaja" on täysin ulalla kuinka tanssia oikeasti pitäisi opettaa, ja tankotanssikerhossa on 20 tyttöä yhtä tankoa kohden. Ja tämä on ongelmana myös tämän heppakerhon kanssa: jäseniä taitaa olla päälle 80 ja keskiviikkoisin on neljä kahdeksan hengen tuntia.
Kullekin taitotasolle on siis varattu yksi tunti. Aloittelijoita on kymmenkunta ja jatkotasolla taitaa olla suurin piirtein saman verran, Intermediate-tasolla on kolmisenkymmentä ratsastajaa ja loput ovatkin sitten Advanced-ryhmässä. Ilmoitin itseni tuohon keskitason ryhmään, koska luulin, että nuo kokeneet ovat sitten oikeasti kokeneita, enkä minä lahjaton pysyisi niiden mukana. Taistelen siis viikoittain melkein kolmenkymmenen ihmisen kanssa kahdeksasta tuntipaikasta. Tämä yhdistettynä naurettavaan tapaan varata tunti tekevät tilanteesta todella tukalan. Joka sunnuntai meidän ryhmän koordinoija (joka muutes itse aina vie yhden niistä kahdeksasta paikasta) lähettää jossain vaiheessa päivää tekstiviestin ja siihen ensimmäisenä vastaavat pääsevät tunnille. Viime sunnuntainakin vastasin 30 sekunnissa siihen viestiin, enkä siltikään päässyt tänään tunnille. Kiva.
Tunnit pidetään tuossa reilun parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä olevalla Wirral Riding Centre -ratsastuskoululla, jonne on kyyditys yliopistolta. Ihan asiallinen paikka, vaikka ei mitenkään erityinen ja opiskelijatunnit ovat £15, joten hinta ei ole mitenkään erityisen paha.
Ensimmäinen tunti oli taster session, jolloin pääsi 20 minuutiksi pikaisesti hevosen selkään viidellä punnalla ilman sitoumuksia. Tuon tunnin jälkeen piti liittyä societyyn, jos halusi jatkaa. Tuolloin menin sellaisella söpöllä varmaan ponikokoisella musta-valkoisella tinkertammalla nimeltä Lottie. Se oli oikein sympaattinen, mutta aivan mahdottoman vaikea ratsastaa: Ei hyväksynyt ollenkaan tuntumaa suuhun ja todella turta pohkeelle, mutta periaatteessa kuitenkin sen verran reipas, että juoksi alta pois. Hyvä että sain laukat nostettua, kun aina laukannostossa piti ohjat heittää pitkäksi. Muuten ei poni suostunut laukkaamaan.
Muutama viikko takaperin pääsin sitten vihdoin ja viimein ihan oikeallekin tunnille ja menin taas tällä samaisella putkulalla. Ja se oli vielä estetunti. En ole todellakaan mikään esteratsastaja ja viimeksi olen tainnut pikkuristikon ylittää joskus reilu kaksi vuotta sitten. Olinkin aluksi hieman mietteliäs, että kuinkahan tästä selvitään, mutta menkööt kerta pääsen vihdoin ratsastamaan. Ja järkytyin ryhmän tasosta suuresti. Ei ne saaneet hevosia ratsastettua edes kulmiin ja kevyessä istunnassa pysyminen tuotti monelle vaikeuksia. Laukat tehtiin yksitellen jatkokurssityyliin. Pari tyttöä ei meinannut uskaltaa pikkuristikkoa ylittää ja opettaja kehotti minua tulemaan kaikki esteet ravissa, koska laukka olisi ollut liian villiä. Ensimmäisellä laukkahyppy-yrityksellä poni siis juoksi esteen ohi. Vitut se mitään villiä menoa ollut, se elukka vaan kusetti minua ihan kuus-nolla sillä hetkellä.
Tunnin jälkeen muut olivat aivan innoissaan ja onnessaan onnistuneesta ratsastuksesta. Minulla oli hieman hölmistyneet tunteet. Pari vuotta sitten sentään treenasin ihanalla, rakkaalla, parhaalla Remuksella(ni) sentään vielä laukanvaihtoja askeleessa ja sulkutaivutuksia laukassa. Ja nyt olin palannut jonnekkin jatkokurssille. En ole todellakaan mikään hyvä ratsastaja, mutta kaipaan haasteita. Ja hyvän opettajan. Tuon tunnin aikana kommentit olivat tasoa "Well ridden".
Viikko sitten Development Weekin ansiosta tunneille ei ollut juuri tunkua, joten pääsin taas vaihteeksi minäkin ratsastamaan. Meitä oli Intermediate-tasolla vaan neljä, joten sen vuoksi saimme vain puolikkaan tunnin. Kerrankin tämä englantilainen ei-niin-äärettömän-täsmällinen käsitys ajasta oli minun puolellani. Todellisuudessa tunti venähti ja kesti 45 minuuttia, mutta maksoi vain £7,5. Ei ollenkaan paha diili, koska tällä kertaa opettaja oli itse asiassa todella kokenut ja taitava, ja ratsukin enemmän minun makuun. Menin Tilly-nimisellä rautiaalla tammalla. Se oli minulle ihan passelin kokoinen ja oloinen. Heti kun otti ohjat tuntumalle, niin se alkoi kuunnella. Ei tämäkään ratsastettavuudeltaan mikään ihanne ollut: Vahva suustaan (Ja vielä Olympia-kuolaimella...) ja täysin turta väistäville avuille. Kaiken lisäksi se oli kuumuvaa mallia, joten lopputunnista minulla olikin kunnon formula alla. Ihan mukavasti se kuitenkin alkoi jo loppuravien aikaan kulkea ja opettajakin kehui tunnin päätteeksi, että hyvin työstetty. Se elukka ei kyllä liian usein ole joutunut oikein päin työskentelemään, koska tuollaisen kevyehkön tunnin jälkeen se oli aivan litimärkä.
Tuon tunnin jälkeen oli kuitenkin oikein hyvä mieli ja ajattelin ruveta puuhaamaan ryhmän vaihtoa. Ihan hyvin minä siellä edistyneidenkin ryhmässä pysyisin mukana ja tuo niiden opettaja oli niin paljon pätevämpi kuin se toinen. Vaikuttaa vaan siltä, että vaikka siirto onnistuisikin, aikataulut menevät niin ristiin, että pääsisin tuohon toiseen ryhmään vasta ensi vuoden puolella. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kyllä tuo ratsastus vaan tekee niin hyvää mielenterveydelle, mutta onneksi sen puutteessa minulla on aina rugby. Alan oikeasti innostua tuosta lajista nyt kun olen päässyt taas treeneihin. Ja meidän joukkue on todella hyvä! Tänäänkin tytöt voittivat pelissä UCLANin 39-20. Jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti