Kuulumisia

Joulunavajaisia Chesterissä vietettiin siis torstaina 21.11. Tässä oikein kaunis video, joka antaa täysin väärän kuvan tapahtumasta. Näin rivikansalaisen näkökulmasta se oli varsinainen kaaos. Ihmisiä oli aivan liikaa ja kaikki tungeksivat yhtenä massana eikä siellä pystynyt edes liikkumaan saatika nähnyt mitään. Heikoimmat meidän porukasta antoivat heti alkumetreillä periksi ja lähtivät takaisin kotiin. Loppupoppoon kanssa seurattiin tuota kulkuetta laukkaradalle, mutta siinä vaiheessa oli meidänkin pakko luovuttaa, koska väkeä oli yksinkertaisesti liikaa. Myöhemmin saimmekin kuulla, että rata oli jouduttu sulkemaan, koska siellä oli täysi kaaos päällä johtuen liiasta ihmismäärästä. Me siis suuntasimme takaisin keskustaan joulumarkkinoille ja nälkäisinä aloimme etsiä ruokaa. Annikan ja Monican kanssa jonotimme yhdellä kojulla melkein tunnin ennen kuin saimme ostettua ehkä maailman parhaat purilaiset. Hintaa niillä oli peräti viisi puntaa ja tuo massan seassa jonotus oli tuskallista, mutta voi luoja, että se oli hyvää. Kunnon 100% naudanlihapihvi, runsaasti paistettua sipulia (Mitä, enhän minä edes pidä sipulista?!) ja majoneesia. Oikein bueno. Pitää yrittää uudestaan tuonne Winter Wonderlandiin ja markkinoille paremmalla ajalla.

Tuota seuraava lauantai oli minulle todella rankka fanityttöilypäivä, koska silloin oli 1D Day ja Doctor Who'n 50v. juhlajakso, jonka kyllä katsoin vasta sunnuntaina, koska edellä mainittu lähetys kesti 7,5h aamuyöhön asti ja vei kaikki voimani. Ei ole helppoa olla näin vanha poikabändin fani. Tilannetta ei yhtään helpota, että maanantaina One Direction julkaisi uuden albumin, josta pidän aivan liikaa. En millään malttaisi odottaa sitä toukokuun keikkaa. Äiti-rakas haluaisitko ostaa minulle joululahjaksi lipun Lontoon Wembleyn keikalle kesäkuun alussa...? Siellä on vielä muutama alle parinsadan lippu ihan hyvällä paikalla.... Se olisi paras joululahja ikinä! Tuon valvomisen takia en sitten selvinnytkään sunnuntaina Manchesterin markkinoille, mutta elän toivossa, että jostain ilmaantuisi pari ylimääräistä päivää, jolloin voisi suunnata sinne. Ja tuo Doctor Who. Apua. Ei tarvitse varmaankaan enempää selittää. Ja taas siellä oli tuttuja maisemia! Tunnistin heti ensimmäisestä kohtauksesta, että Tohtori meni naimisiin Chepstow'n linnassa ja heitin voltin. Triviatietona voinen mainita, että J.K. Rowling asui lapsena melkeinpä tuota linnaa vastapäätä ja sai siitä inspiraation Tylypahkan keksimiseen. Ja totta kai minä olen siellä käynyt keväällä 2012 Joutsenon opiston opintomatkalla.

Olen vihdoinkin aloittanut esseideni kirjoittamisen. Ei tämä varnaista herkkua ole, mutta onhan tästä ennenkin selvitty. Onnekseni täällä on sellainen Student Skills Development -laitos, josta saa apua näihin opiskeluhommiin. Olen siis hyödyntänyt tuota ihan koko rahan edestä kerta sieltä saa henkilökohtaista ohjausta ihan ilmaiseksi. Aluksi mentiin muutaman kaverin kanssa sinne ja ne kartoitti meidän tilanteen. Ensimmäiseksi meillä oli sellainen yhteinen "oppitunti" akateemisen kirjoittamisen konventioista ja sen jälkeen sai varata henkilökohtaisia aikoja. Tuolla ensimmäisellä tunnilla ei tullut varsinaisesti mitään uutta, mutta ihan hyvää teki palautella mieleen näitä virallisia ilmaisutapoja. Varsinainen hengenpelastaja oli tuo henkilökohtainen tapaaminen, koska minun piti opetella ihan uusi viittaustyyli ja olin hieman hukassa esseen rakentamisen kanssa ja kaikesta muustakin. Reilun tunnin aikana opin paljon ja seuraavan kerran menen sinne varmaankin melkein valmiin esseen kanssa hakemaan palautetta. Kerrassaan hienoa, että täällä saa noin helposti todella laadukasta neuvontaa tarvittaessa. Kannattaa ehdottomasti käyttää tällaiset mahdollisuudet hyödyksi.

Minusta on selvästikin tulossa vanha, koska huomaan jäykistyväni ilman liikuntaa. Jos on muutaman päivän paikallaan, niin heti tuntuu aivan ylivoimaisen vaikealta saada kroppaa liikkeelle ja nivelet naksaa ja poksaa. Niinä päivinä, kun ei ole rugbya, olen siis pyrkinyt käymään lenkkeilemässä. Tästä kaupungin keskustasta on oikein kätevä lähteä melkeinpä mihin suuntaan tahansa ja minulla on ollut oikein jännittäviä seikkailuja tutkiessa ympäristöä jalan. Haaveenani olisi lenkkeillä kaupungin muureilla, mutta ne on aina niin täynnä pirun turisteja, että se on hieman vaikeaa useimmiten. Tuossa vieressä kulkevan kanaalin vartta on oikein mukava mennä eikä ainakaan ole eksymisvaaraa toisin kuin Dee-jokea seuratessa. Yhtenäkin päivänä lähdin vain kulkemaan tuota joenvartta ja päädyin Walesiin. Ja eksyin Walesissa. Siitä tieltä vaan erkani niin mielenkiintoisen näköinen polku, että oli aivan pakko seurata sitä. Sitten olinkin yllättäen jonkin maatilan pihassa. Kaikessa hiljaisuudessa hipsin siitä ohi ja jotenkin selvisin taas Chesterin puolelle ja kotiin. Joen toisella puolella taas on selvästikin yläluokan asuinaluetta, kun siellä on niin fiiniä. Siellä on myös aivan ihana Chester Meadows -puisto, joka on melkein luonnontilassa ja oikein maalaismainen. Hieman hämmästyin, kun tämä neitokainen tuli siellä ihan normaalilla lenkkipolulla vastaan. Oli siellä ponejakin, mutta ne olivat ujoja eivätkä halunneet tulla pöpelikösta pois.

Viikonloppuna suuntasin taas Walesiin päin Blaconin kaupunginosaan. Se oli selvästikin köyhempää ja kurjemman näköistä seutua. Todella ankea suorastaan. Vaikea hyväksyä, että kauniissa Chesterissäni on muka tuollaisiakin ympäristöjä. Huvittavinta tuossa reissussa oli, kun joku paikallinen gansteri tuli minua vastaan ja kauhuissaan otti pari sivuaskelta nähdessään minut. Monica sanoi, että olen Chesterin kovin badass mustan silmäni kanssa, mikä on kyllä totta. Valo tuossa kuvassa antaa aivan väärän vaikutelman, koska tuossa vaiheessa se oli aivan pikimusta ja osittain vielä levinnyt oikeankin silmän puolelle. Näytin niin hakatulta. Mutta en sentään avaruusoliolta, kuten heti sen potkun jälkeen, kun puolet naamasta turposi ihan muodottomaksi. Vasen kulmakarva liikahti sen viisi senttiä ylä-vasemmalle, joten näytin todella omituiselta. Nyt taas olen siinä keltavioletti-vaiheessa eli jo paranemaan päin.

Viime perjantaina oli ihana läskeilypäivä. Sen tarkemmin nimiä mainitsematta, yksi kaveri erosi poikaystävästään, joten harrastimme kollektiivista suremista jäätelönsyönnin merkeissä. Ja koska jäätelö ei helpottanut oloa tarpeeksi, tilasimme yömyöhään vielä jäätelön päälle pizzat. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisten pitäisi erota useammin ihan vain sen takia, että se oikeuttaa tuollaisiin syöminkeihin. 

Kämppisten kanssa on mennyt yleisesti ottaen ihan mukavasti. Alkusyksystä tuntui, että minä olen ainut, joka ostaa vessapaperia, joten tein listan vessan oveen, johon pitää merkata panoksensa kakkapaperin suhteen. Nyt meillä onkin keskimäärin koko ajan kuvan mukainen määrä vessapaperia tarjolla. Viesti meni siis perille. Joku viikko takaperin joku joi minun mehun ja söi yhden jugurttini. Olettaisin, että se oli joku syrjäinen, koska ei nämä muut ole tehneet mitään tuollaista aikaisemmin. Vieläkään en ymmärrä kuin saman sieltä ja toisen tuolta sen kenialaisen tytön puheesta. Hymyilen siis vaan kauniisti ja nyökyttelen ymmärtävän oloisena, kun se puhuu minulle. Ei vaan jaksa ja kehtaa koko ajan kysellä, että mitähän nyt mahdoitkaan sanoa. Elämä näiden kanssa on kuitenkin helppoa. Keittiö ja vessa ovat aina siistejä eikä meillä ole ollut mitään ongelmia tai yhteenottoja. Ihana, kun talossa on elämää ja kuulee toisten paikallaolon. En enää ikinä halua asua yksin. Viime talvi oli tarpeeksi yksin mököttämistä minulle yhden eliniän aikana. 

Nukkuminen on ollut taas kohtuullisen haasteellista. Monena yönä nukahtaminen on kestänyt tuntikausia ja sitten päivällä nukuttaa aivan liikaa. Vaikka en sallisi itselleni päiväunia, niin siltikin virkistyn aina iltaa kohden ja sitten nukahtaminen on taas vaikeaa. Maanantai-aamuna nukahdin ehkä joskus kolmen-neljän välillä aamusta ja heräsin ennen seitsemää sydänkohtaukseen, kun palohälytin alkaa huutaa aivan liian kovalla. Ei tämä yllätyksenä tullut, kun olin kuullut, että muissakin asuntoloissa on järjestetty paloharjoituksia viimeviikkoina. Ongelmaksi osoittautui vaatteettomuuteni. Minä kun en nukkuessa tykkää kovin paljon pitää ylimääräistä vaatetusta ylläni. Siinä järkytyksen kourissa pimeässä yritä sitten jotain rättiä löytää päälle. Yllättävän haastava homma. Alle minuutissa selvisin kuitenkin ulos, eikä siinä tarvinnut pitkään edes odotella, kun pääsi jo takaisin sänkyyn. Mutta enpä ehtinyt enää nukahtaa, kun pitikin jo herätä kouluun. Hieman nukutti iltapäivästä. 

Tiistai-iltana tuli toinen viikon sydänkohtaus, kun meidän keskiviikon rugbypelin pelaajalista julkaistiin. Minun nimihän komeili siellä varamiesten kohdalla. Olin aivan järkyttynyt. Eihän minua saanut päästää pelaamaan. Vielä järkyttyneempi olin, kun itse pelissä valmentaja loppupuolella sitten hoputti minut pelaamaan. Se tuli niin yllättäen enkä ollut ollenkaan varautunut siihen. Olin aivan hämmentynyt ja pihalla kaikesta. En yhtään tiennyt mitä paikkaa pelaan ja missä minun pitäisi olla. En ole eläissäni ollut varmaan niin hämmentynyt. Jotain siinä rytisteltiin ja jo muutaman minuutin jälkeen olin aivan mudan peitossa. Jotain kuitenkin tein jossain välissä ilmeisesti oikein, koska sain pallon pidettyä meidän puolella ja joku muu sai siitä sitten pallon vastustajan maaliin. Lopullinen tulos oli Chester 73 - MMU 10. Meillä on aivan uskomaton joukkue ja itse asiassa me johdetaan koko liigaa tällä hetkellä. Käsittämätöntä. Alan pikkuhiljaa ymmärtää joukkuelajien viehätystä. 

Ja näin loppuun vielä: Keksin vielä yhden asian, jota haluan kokeilla mahdollisimman pian. Nimittäin surffausta! Se vaan oli sellainen päähänpisto, että saattaisi olla hirmu jännää ratsastaa laudalla aallon päällä. Minähän olen aina ollut veden ja uimisen ystävä, joten voisin tykätä tuosta kovin. Haluaisko joku sponssata mulle surffausloman Australiassa?