Meillä on aika usein kavereiden kesken kaikkea kivaa meneillään. Monet synttärit ollaan ehditty tämän parin kuukauden aikana juhlia ja joskus ollaan muuten vaan kokoonnuttu yhteen esimerkiksi syömisen merkeissä. Muutaman kerran ollaan käyty pubissa katsomassa jalkapalloa tai rugbya tai muuten vaan istuksimassa tuopillisella. Joskus ollaan irroteltu ja käyty ihan ravintolassa syömässä tai kahvilassa vetämässä kakkua naamaan. Chester kun on täynnä kaikkia ihania ruokapaikkoja, kuppiloita ja kahviloita. Voikun olisikin varaa ja mahdollisuus käydä kokeilemassa niitä kaikkia!
Viime lauantaina kävimme katedraalissa klassisen musiikin konsertissa. Oli oikein hieno ja sivivtynyt tilaisuus. Opiskelijoina saimme liput viidellä punnalla, mutta eipä tuntunut brittinuoria kulttuuri kiinnostavan, koska katedraali oli puoli tyhjä ja koko loppuyleisö oli suurin piirtein eläkeläisiä. Konserttipaikkana katedraali oli todella vaikuttava ja akustiikka oli huippulaatua. Ihan mielellään tuonne voi uudemmankin kerran mennä.
Sunnutaina jatkoin hifistelyä ja kävin laukkaradalla Chester Arts Fair -tapahtumassa. En saanut houkuteltua ketään kaveriksi, mutta eipä tuo haitannut. Kiertelin kaksi ja puoli tuntia näyttelyä ympäri aivan onnessani. Kyllähän minä olen aina taiteesta pitänyt, mutta vasta tuolla tajusin kuinka paljon sitä oikeasti rakastan. Jos vaan olisin rikas, niin ostaisin ihan hurjana kaikkia hienoja ja kalliita tauluja. Aivan uskomatonta, millaisen fiiliksen silmää miellyttävä taideteos voi saada aikaan. Tämä oli ehdottomasti lempparini koko näyttelyssä. Alkuperäisversio siis. Hintaa £15 250. Taisi olla koko näyttelyn kallein myynnissä ollut teos, joten totta kai minä ja kallis makuni iskimme silmämme siihen. Se vaan meni suoraan sydämeen. Ihan itku meinasi tulla katsellessa. Minulla on kuitenkin jonkinmoinen ikävä maailman parasta koiraani...
Oli tuolla paljon muitakin hienoja teoksia ja taiteilijoita esillä. Muistakin Doug Hyden tauluista pidin tuon edellä mainitun lisäksi. Kerry Darlingtonin tuotanto oli kerrassaan tajunnanräjäyttävää. Pakko saada joskus edes yksi hänen taulunsa omaksi. Myös Peter Hillin töistä pidin todella paljon. JJ Adams on nero, ottaisin koska vain tämän seinälleni. Ehkä paras elämänviisaus ikinä! Leigh Lambertin A Day in Our Life -kokoelman hyväksyisin koska vaan seinälleni. Allan Morganin maisemissa oli aivan upeat värit. Ja oli siellä vielä muutama muu taiteilija, joiden teoksista pidin paljon, mutta en nyt muista nimiä.
Ruokakaupassa käynti on vieläkin yhtä jännittävä seikkailu kuin tänne tullessa. Varsinkin jos menee sellaiseen kauppaan, jossa ei ole ennen käynyt. Valikoima on niin erilainen verrattuna Suomeen ja joka kauppareissulla löytyy jotain uutta ruokaa, jota tekee mieli maistaa. Sanottakoon, että en ole varsinaisesti nälkää täällä nähnyt vaikka omien kokkauksieni varassa elän. Voi kun voisin tuoda täältä tullessani edes osan tuotteista kotiin. Varsinkin kakkujen osalta. Voi luoja. Suomi on niin kehitysmaa, kun on kyse kakuista. Kakku vaan on niin hyvää.
Mutta voi apua. Kyllä Suomessakin on jotain hyvää. Äippä lähetti minulla alkuviikosta paketin, jossa oli Fazerin sinistä suklaata ja salmiakkia. En edes tajunnut kuinka minulla onkaan ikävä noita supisuomalaisia herkkuja. Tippa tuli melkein linssiin, kun otti ensimmäisen maistiaisen ja sitten survoinkin kaksin käsin namia naamariin. Voi sitä onnea. Kiitos äiti!
Rugby on melkoisen merkittävä osa elämääni, kun sen parissa vierähtää useampi ilta viikossa. Mielenkiintoista on, että syksyllä meille sanottiin, että tämä ei ole mikään kilpailuhenkinen joukkue, joten ei mitään hätää. Nyt kausi on kuitenkin lähtenyt hyvin käyntiin ja meillä on kuulema Luoteis-Englannin liigan paras puollustus, ja me menestytään. Tää homma on siis muuttunut nopeasti ihan vakavaksi. Me saatiin toinen puoliammattilainen valmentajakin ja treenit alkavat olla aika brutaaleita. Kunnon lihaskuntorääkkiä ja kontaktin ottamista. Eilen sain taklatessani kengän suoraan päin näköä ja nyt vasen silmäni on musta ja turvonnut umpeen. Ette saa toditusaineistoa, koska näky on liian järkyttävä julkaistavaksi.
Equestrian sociestystä tuli viesti, että minut on siirretty vaativan tason ryhmään ennen kuin ehdin edes itse ruveta järjestelemään siirtoa. Mielenkiintoista. Onnellinen olen, että pääsin omantasoiseeni ryhmään, mutta taaskaan en mahtunut tämän viikon tunnille. Darn.
Kävin viime viikolla kampaajalla. Tuossa ihan kulman takana on Joanne Harris -niminen salonki ja kävin siellä, koska sillä Local VIP -kortilla sain 10% alennuksen. Tukka oli kunnon turjake ja käskin sitten lyhentämään sitä ihan kunnolla. No, kampaaja totteli hyvin kirjaimellisesti, joten nyt minulla on kunnon rekkalesbo siili. On hieman butch olo. You know. Tekee mieli ajaa rekkaa. Tavallaan kyllä tykkään tästä kovasti. Ja se on niin ihanan kevyt ja ilmava. Ah. Erittäin tyyväinen olin paikan asiakaspalveluun. Heti sisälle tullessa oli tyttö vastassa ottamassa takkia päältä pois ja ohjaamassa istumaan.
Ja nyt kun pääsin tähän mieliaiheeseeni eli asiakaspalveluun, niin kerronpa siitä kun sain parasta asiakaspalvelua tähänastisen elämäni aikana. Tämä tapahtui lokakuun alussa, kun menin avaamaan pankkitiliä Barclays-pankkiin. En ehtinyt ovella edes takkia riisua, kun jo tuli nainen vastaan ja kysyi kuinka voi auttaa. Kerroin sitten haluavani avata pankkitilin eikä mennyt kuin kaksi minuuttia ja olin jossain tärkeiden ihmisten eristetyssä tilassa oikein mukavan nuoren miehen kanssa tekemässä paperihommia. Se oli niin helppo ja tuskaton prosessi. Se mies vaan otti kopion passistani ja yliopistolta saamastani lomakkeesta, naputteli tietokonetta hetken samalla minulle mukavia rupatellen ja parinkymmenen minuutin päästä minulla oli brittiläinen pankkitili. Eikä maksanut mitään. Olin niin tyytyväinen, että oikeasti kiitin ja sanoin suoraan, että en ole eläissäni saanut näin hyvää palvelua. Mies oli ihan onnellinen hyvästä palautteesta. Seuraavalla viikolla postista tuli paljon virallisia kirjeitä ja Debit-kortti, joka on toiminut moitteettomasti. Sillä on myös todella näppärä tilata tavaraa Internetistä. Ehdottomasti siis suosittelen, että jos aiotte avata täällä pankkitilin (mikä kannattaa, käteisen nostaminen Suomen kortilla on kallista) valitkaa Barclays.
Minulla on myös UK:n puhelinliittymä. Ennen tänne tuloani ostin Suomesta halvan Samsungin älypuhelimen tätä varten ja vanhassa kapulassa on Suomalainen liittymä, mutta sitä käytän lähinnä vain kotiin soittaessa. Täällä muuten älypuhelin on melkeinpä pakkollinen paha. Suomessa selvisin varsin hyvin ilmankin sitä, mutta täällä tuntuu, että ilman jatkuvaa Internet-yhteyttä ei voi elää. Ja meillä on kavereiden kesken Whatsapp-aplikaatiossa ryhmäkeskustelu, mikä on hyvin kätevää, koska kaikki ovat näin ollen tilanteen tasalla. Melkein kaikilla meillä on Giffgaff-liittymä, koska sen sisäinen viestittely ja puhelut ovat ilmaisia. Itse otin tuollaisen kuukausittain uusituvan paketin, jossa £12:lla saa rajattoman netin ja ilmaiset tekstiviestit ja 250 minuuttia ilmaista puheaikaa. Ihan tyytyväinen olen ollut ja tuo on toiminut hyvin, vaikka liittymän kytkeminen tuntuikin uskomattoman vaikealta.
Joulukin alkaa painaa jo päälle. Huomenna Chesterissä on joulunavajaiset ja laukkaradalla aukeaa Winter Wonderland. Porukalla ajateltiin mennä katsomaan tuota tilaisuutta. Siellä on kuulema joulumarkkinoita, paraatia, kulkuetta, ilotulituksia ja jouluvalojen sytytys. Ja tuota talven ihmemaata olen odottanut koko syksyn, kun siellä on kaikkea kivaa. Minä pääsen luistelemaan! Vaikkakin se on aika kallista, mutta ihan sama. Luistelu on kivaa. Myös Manchesterissa on massiiviset joulumarkkinat, jotka pitäisi ehdottomasti nähdä. Saatan siis suunnata sinne sunnuntaina. Lauantaina ei ehdi, kun on 1D day ja Doctor Who'n 50v. juhlaspesiaali. Sitäkin olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Olen suorastaan aivan pakahtumispisteessä ja solmussa jo nyt tuon lauantain tiimoilta. Joulukuun ensimmäinen päivä taas on yliopiston kv-toimiston järkkäämä reissu sinne Harry Potter -studioille. Siitä kahden viikon päästä ollaankin jo Sestrieressä. Missä ihmeen välissä minä nuo esseet kirjoitan?! Mutta toisaalta. Olenhan minä kirjoittanut ennenkin yhdessä yössä 3000 sanan esseitä, kun deadline pressure on vihdoin saavuttanut tajunnan. Enköhän pysty siihen pakon edessä nytkin.
Tuossa yksi päivä selitin yhdelle Julianille näitä tekemisiäni. Että pelaan rygbya, hyppään lentokoneista, ratsastan isoilla hevosilla ja laskettelen Alpeilla. Se diagnosoi minut Adrenaliininarkkariksi. Ja jos totta puhutaan, tuossa voi olla jotain perää. Sellainen pieni vaarantunne ja fyysiset aktiviteetit vaan sopivat yhteen. Sitä tuntee olevansa elossa. Ei olisi Marjasta pitsinnyplääjäksi. Minulla olisi hirmuinen hinku taas päästä harrastamaan skydivingia, mutta taitaa käydä niin, että ei tässä millään ehdi ennen joulua, kun on niin paljon kaikkea muuta. Harmi. Mutta heti tammikuussa sitten! Aiheeseen liittyen keksin vihdoin itselleni tarkoituksen elämässä. Olen kertakaikkisen rakastunut tähän kappaleeseen. Rudimental ei ole ikinä oikein ollut se mun juttu, mutta Emeli Sandén kanssa tää on täydellistä. Ja tuo video. Ehkä yksi parhaista. Eli, se elämän tarkoitus: minun on pakko joskus tehdä sama temppu, kun tuo jätkä tuossa videolla. Siinä sitä vasta adrenaliini virtaisikin ja tuntisi olevansa elossa. Ei mulla muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti