Tässä muutama uutisartikkeli aiheesta. Kukaan ei tällä hetkellä puhu mistään muusta kuin säästä.
Olen tässä jo viikonpäivät kirjoitellut taas pitkää juttua, mutta se ei ole vielä julkaisukunnossa, joten päätin tehdä tällaisen pikaisen tilannekatsauksen, koska kovasta tuulesta huolimatta minulla oli varsin mielenkiintoinen päivä. Aamu alkoi normaalin ankeana ja sateisena. Meillä piti olla tänään rygbypeli Liverpoolissa, joten aamulla tankkasin itseni täyteen ruokaa ja olin valmis taistelemaan. Juuri kun olimme Soilen kanssa tallustelleet yliopistolle kaatosateessa, saimme kuulla, että peli oli peruttu, koska Liverpoolissa satoi lunta. Ja meillä satoi kylmää vettä. Kummatkaan sääolosuhteet eivät olleet aivan ihanteellisimmat rugbyn pelaamiseen, joten ei tuo nyt aivan hirveästi harmittanut, varsinkin kun pienen kyselyn jälkeen sain itselleni peräti kaksi ratsastustuntia täksi illaksi, koska eräs tyttö oli sairastunut yllättäen.
Päivä menikin yhtä esseetä fiksaillessa. Aamulla oli vielä ihan tyyntä, mutta satoi todella paljon. Sitten joskus puolen päivän jälkeen alkoi tuulla. Ja se tuuli vaan koveni ja koveni todella nopeasti. Kuuntelin radiota ja selailin netistä uutisia, kun tuntui, että ei tämä ole normaalia. No, uutiset kertoivat myrskytuulista, teille kaatuneista puista ja liikennekaaoksista. Nice. Ratsastustunteja ei kuitenkaan peruttu, joten vaille kuusi uhmasin tuota kurjaa säätä ja kaikkein tuulen- ja sateenpitävimmissä vaatteissani lähdin tallustelemaan kohti yliopistoa. Sekin oli varsinainen kokemus.
En ole ikänäni kokenut niin kovaa tuulta. Ei tällaista voi oikein Suomessa kokea, koska meillä ei ole Atlantin valtamerta tuossa muutaman kilometrin päässä voimistamassa niitä tuulia. Se riepotteli tällaista ei-edes-niin-pientä ihmistä kuin vanhaa rättiä. Ihan oikeasti. Tuuli melkein puhalsi minut auton alle. Se oli pelottavaa. Ja toisella kertaa tuulenpuuska aiheutti sellaisen tilanteen, joita tapahtuu vain Amerikkalaisissa romanttisissa komedioissa. Nimittäin sellainen kova puuska sai minut menettämään taas tasapainoni ja horjahdin takavasemmalle päin suoraan erään nuoren miehen syliin. Siinä Amerikkalaisessa elokuvassa katseemme olisivat kohdanneet ja olisimme rakastuneet sen siliän tien ja eläneet elämämme loppuun asti onnellisina yhdessä. Nyt kohtaamisessa oli kuiten yrmy suomalainen ja minua puolet pienempi oikein hintelä brittipoika. Kovasti vaan pyydeltiin toisiltamme anteeksi, eikä siitä kehkeytynyt vuosisadan rakkaustarinaa. Voi harmi.
Yliopistolle päästyäni kyseenalaistin jo aika voimakkaasti kannattaako tällaisella ilmalla kammeta itseään hevosen selkään. Ne kun ovat aika pölhöjä elukoita kovalla tuulella. No, siitä kuitenkin lähdettiin tallia kohti, kun kaikki olivat kyydissä. Alkumatkasta oli aivan järkyttävä ruuhka. Matka eteni 20 metrin pätkissä tuskastuttavan hitaasti. Onneksi nämä britit ovat sentään systemaattisesti varautuneet näihin liikennepulmiin, joten tallimatkalle varataan aina sellaiset 20-25 minuuttia ylimääräistä aikaa kaiken varalta ja tämän ansiosta selvisimmekin nippa nappa ajoissa perille. Syy tähän hitauteen oli, että kovan tuulen takia tielle oli kaatunut iso puu. Se oli todella hurjannäköinen, kun se oli lähtenyt juurineen päivineen irti maasta.
Myös viime viikolla meidän rugbypeli peruttiin, koska vastapuoli ei saanut joukkuetta kasaan. Sen ansiosta pääsin myös viime viikolla ratsastamaan. Silloin menin sellaisella King-nimisellä cobruunalla ja se oli aivan super. Puolessa välissä tuntia se vaan loksahti sellaiseen kauniiseen peräänantoon ja loppuntunti oli kuin olympialaisissa ratsastamista, kun se meni niin uskomattoman hienosti. Tunsin satulassa kuinka se elukka oikeasti työskenteli motivoituneena ja yritti niin kovasti. Tuosta jäi niin hyvä mieli, että halusin päästä taas mahdollisimman pian hakemaan tuota fiilistä takaisian.
Tänään sitten pääsin ratsastamaan sellaiseen tavoitteellisempaan ryhmään, joka tähtää kilpailuihin. Ja meno oli sen mukaista. Ensimmäinen tunti oli estetunti. Aluksi sain alleni sellasen kirjavan tinkerin, mutta se ei liikkunut puhtaasi, joten pian vaihdoin puoliveripuolelle. Princess oli oikein solakka ja urheilullinen tapaus, joka rakasti hyppäämistä. Minun krooninen estepelkoni ei edes ehtinut reagoida mitenkään, kun hyppyjä tuli niin tiuhaan tahtiin ja korkeus nousi ripeästi. Tamma imi esteille niin hyvin, että se oli suorastaan nautinnollista ja todella helppoa vain lennellä esteiden yli. Lopussa hyppäsinkin 80cm rataa reilulla ilmavaralla. Tunnin jälkeen olin aivan euforisissa tunnelmissa, koska en ole hypännyt tuon kokoisia esteitä varmaan seitsemään vuoteen. Pari vuotta sitten en uskaltanut mennä edes ristikon yli. Aivan käsittämätöntä.
Seuraavalla tunnilla mentiin sitten koulua ja jatkoin puoliverisellä tammalinjalla. Scarlett on meidän opettajan ehdoton lellikki, joten olin suorastaan yllättynyt saadessani ratsastaa sillä. On oikein kiva huomata, että ratsujeni taso on noussut systemaattisesti, mitä useammin olen päässyt ratsastamaan. Mentiin ihan perusjuttuja ja rataharjoituksia. Tamma toimi ihan kivasti. Mitä nyt meinasi hieman kerätä kierroksia kovan tuulen takia tunnin edetessä. Mutta oli se aika hieno. Oikein komeita ravilisäyksiä tehtiin. Minun pitäisi vaan ehdottomasti saada enemmän treeniä, koska istunnan kanssa meinaa olla sellainen ongelma, että nojaan liikaa taaksepäin. Ja vielä muutama vuosi takaperin ongelma oli se, että könötin liikaa etukenossa. Ei ole helppoa. Ratsastus on varmasti vaikein laji, mitä on olemassa.
En ole kovin useasti elämäni aikana ratsastanut useampaa tuntia putkeen ja nuo molemmat olivat vielä todella intensiivisiä tunteja ja niissä oli tekemisen meininkiä. Keskivartalostani paloi varmaan pari kiloa rasvaa ja nyt kyllä kropassa tuntuu siltä, että olen viettänyt aikaa ratsailla. Sydäntäni kuitenkin lämmitti suuresti, että ilmeisesti en ole aivan toivoton tapaus, koska nämä kanssatuntilaiset kyselivät tunnin jälkeen olisinko halukas kilpailemaan heidän kanssaan yliopiston joukkueessa. Tunsin oloni suorastaan imarrelluksi. Kovasti olisivat halunneet minua mukaansa ensi keskiviikkona Lancasteriin, mutta olen silloin tulossa Edinbourghista takaisin, joten se ei valitettavasti onnistunut. Ja Development weekin jälkeen meillä pitäisi vihdoin olla kaikki nämä pelaamattoman rugbypelit, joten en oikein tiedä. Toisaalta minusta olisi aika kivaa mennä joihinkin pikkuluokkiin kokeilemaan, mutta en tiedä kuinka suuria investointeja se vaatisi. Minulla kun ei ole täällä kisakamoja mukana enkä edes kunnollista kisavarustusta oikeastaan omista. Mutta katsellaan.
Ja näin puolen yön jälkeen sade on viimein lakannut ja tuulikin alkaa laantua. Huomenna pitäisi olla oikein kaunis ja aurinkoinen päivä taas vaihteen vuoksi. Saatanpa vaikka vierailla Chester Meadowseilla sitä pikkutammaa katsomassa, jos portfolion työstäminen alkaa ahdistaa liikaa.
You just got to love this country and its weather <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti