torstai 13. helmikuuta 2014

Myrskyn jälkeen on poutasää

Kävin tuossa pienellä lenkillä ja muistelin, että on olemassa sellainen laulu, jossa lauletaan, että myrskyn jälkeen on puotasää. Youtube sitten kertoi, että Kari Tapio on tällaisen ikivihreän sävelmän tehnyt. Täällä on nyt nimittäin myrskyn jälkeen kunnon puotasää. Tunnen kuinka aurinko jo lämmittää! Kohta on kevät. Ah. Ihanaa.

Mutta kyllä tuolla ulkona huomaa, että eilen myrskysi. Tässä vielä Chester Chroniclen artikkeli eilisestä. Teiden varsilla oli paljon työmiehiä siivoamassa sotkuja ja meidän pihakin alkaa olla ihan siedettävän näköinen. Ei ole varmaan aikoihin Powys Courtissa ollut näin paljon työmiehiä samaan aikaan, kun kerrankin yliopisto oli hoprakkaana ja rupesi korjaamaan myrskytuhoja heti. Ehkä tämä talo kestääkin vielä muutaman kuukauden kasassa.

Pari näistä miehistä oli jopa tullut meille sisälle maalaamaan suihkun kattoa (eli toisin sanoen peittämään homevaurioita maalilla). Se oli tosi tehokkaan näköistä, kun toinen niistä oikein laiskan oloisesti heilutti pensseliä ja toinen katsoi ja juorusi vieressä. Työntekoa vanhaan kunnon hinkulatyyliin! Ja tästä kerron siksi, että näiden kanssa sattui mielenkiintoinen tilanne, joka hieman havainnollistaa brittien suhtautumista alastomuuteen.

Ulkoa tullessani valuin hikeä ja halusi heti suihkuun, joten huoneessani riisuuduin, kääriydyin pyyhkeeseen ja suuntasin kohti toista suihkua. Kävi kuitenkin niin, että se maalaajatyyppi oli pesemässä pensseliään siellä vessa-suihkussa ja tämä toinen kaveri maleksi käytävässä. Ja voi hyvää päivää sen reaktiota, kun se näki minut siihen pyyhkeeseen kääriytyneenä. Se meni niin noloksi ja vaivaantuneeksi. Ja se oli sentään iso pyyhe eikä minusta näkynyt kuin olkapäät ja puolet polvista. Minulle tuo ei ollut mitenkään kiusallinen tilanne, koska ei minun tarvinnut odotella kuin pari minuuttia seinään nojaten, että se toinen saa sen sutinsa pestyä. Tämä maleksija taas meinasi haljeta siihen olemiseensa, tuijotteli vain seiniä ja kenkiään. Come on, ihan sama kuin minulla olisi ollut joku juhlamekko päällä! Brittinaiset ovat keskimäärin paljon alastomampia lähtiessään ulos juhlimaan. Mutta jotenkin tuo tilanne oli sille aivan ylitsepääsemätön ja lopulta se meni jo hoputtamaan sitä kaveriaan.

Britit kun eivät osaa oikein suhtautua alastomuuteen. En muista olenko jo kertonut tästä, mutta se on niin äärettömän hämmentävää, kun rygbypelien jälkeen tytöt käyvät suihkussa alusvaatteet päällä. Näin suomalaisittain se tuntuu niin kierolta. Kerran Soilen kanssa kyseltiinkin näiltä joukkuetovereilta, että miten ne suhtautuisivat meidän systeemiin, jossa suihkussa voi olla alasti myös muiden läsnäollessa. Nämä olivat aivan yksikantaan sitä mieltä, että ei. Ei missään nimessä. Se rikkoisi kakkia sosiaalisia normeja. Kulttuurierot on jänniä.

Tällaista tällä kertaa. Nyt minun onkin suunnattava luennolle. Huomenna on ystävänpäivä ja meillä on suomiporukan kesken jotain mukavaa tiedossa, joten mahdollisesti olen siitä jotain sitten viikonloppuna kirjoittelemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti