Tähän alkuun voisin vaikka linkata englanninkielisen Wikipedia-artikkelin Chesteristä, kaupungin virallisen turisti-infosivun sekä Googlen kuvahaun tulokset hakusanalle "Chester". Noista saa jo aika paljon tietoa ja kuvaa kaupungista. Minun kokemukseni mukaan Chester vaan on yksinkertaisesti äärettömän viehättävä ja kaunis paikka. Ympäristönä kerrassaan ihana. Uusi ja vanha ovat onnistuneesti sulautuneet mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi, joka vetää puoleensa sekä opiskelijoita, miljonäärejä että turisteja.
Näin tiivistettynä Chester on...
- historiallinen kaupunki
Nykyisen Chesterin paikalle pystytettiin roomalaislegioonan linnoitus jo vuonna 79 jKr. ja kaupungin päätiet ovat pysyneet samoina tuosta ajasta lähtien. Itseasiassa kaupungin nimikin on peräisin roomalaisajoilta: "castrum", joka on muuttunut muotoon Chester, tarkoitti muinoin roomalaisarmeijan puolustusasemaa. Sisällissodan aikana 1600-luvulla Chesterissä käytiin merkittävä taistelu ja löytyypä kaupungista myös Englannin vanhin laukkarata, joka on yhä käytössä.
Muuri on pääosin saksien vuosisatoja roomalaisten jälkeen rakentama. |
- opiskelijakaupunki
Chesterin yliopiston tuhannet opiskelijat ovat varmasti melkoinen piristysruiske pikkukaupungille. Veikkaisin, että ilman opiskelijoiden ahkeraa ulkonakäymistä Chesterin yökerhoilla ei olisi viikolla juuri asiakkaita. Yksityiset vuokranantajat varmasti myös arvostavat runsasta opiskelijajoukkoa, joka tarvitsee asumuksia läheltä keskustaa ja yliopistoa. Toki opiskelijoiden aiheuttamasti melusta ja sotkusta myös valitetaan, mutta luulen, että heistä on enemmän hyötyä kuin haittaa Chesterille. Pakko myöntää, että silloin pääsiäislomalla ja juhannuksen alla, kun kaikki olivat jo kirmanneet kesälomille, kaupunki tuntui aivan erilaiselta kuin lukuvuoden aikana.
- kaunis kaupunki
Olen tainnut jo jonkin kerran mainita, että Chester on aika soma. No, sanotaan se vielä kerran. Suurin osa keskustan Tudor-tyylisistä rakennnuksista ovat 1800-luvulla rakennettuja kopioita, mutta seasta löytyy myös muutama aito keskiajalta peräisin oleva talo. Keskustan kauppojen erikoisuus on, että ne ovat kahdessa tasossa. Tätä erikoisuutta kutsutaan nimellä "Chester rows".
Tämä on alkuperäinen. Sen tunnistaa siitä, että se on niin kallellaan. |
Tällä Dumbolla on ratsastettu monet kerrat. Harmi vaan, että yksikään niistä kuvista ei ole julkaisukelpoinen. |
Kaupungintalo |
Katedraali |
Kirjasto |
- turistikohde
Chester on niin turistikaupunki. Keskivertopäivänä keskustassa pyörii pelkkiä turisteja ja eläkeläisiä. Olen nähnyt kuinka linja-autoasemalle tulee bussilasteittain kiinalaisturisteja kameroidensa kanssa. Se se vasta onkin näky. Useampaan kertaan sitten näitä harhailevia turisteja opastin juna-asemalle, laukkaradalle tai katedraalille. Joinakin päivinä manasin sitä turistien määrää, kun en meinannut muureilla mahtua lenkkeilemään, kun niitä oli niin paljon. Harmi vain, että Chester on loppujen lopuksi niin pieni paikka, että siihen ehtii tutustua varsin hyvin ihan vain yhdessä päivässä. Yleensä turistit kiertävät muurit, käyvät katedraalissa ja syömässä sekä shoppailevat keskustan kaupoissa.
- rikas
Olenkin jossain aikaisemmassa postauksessa maininnut niistä rikkaista jalkapalloilijoista ja laittanut kuvia hienoista taloista. Rikasta seutua on. Ei tästä tämän enempää tällä kertaa. Minulla todennäköisesti jäikin se Brittilän kurja ja köyhä puoli kokematta ja näkemättä, kun tällaiseen lintukotoon päädyin.
- turvallinen
Hieman edelliseen liittyen, vauraus luo myös turvallisuutta. Isommissa kaupungeissa kun tuppaa törmäilemään ties minkälaisiin kerjäläisiin, kodittomiin, varkaisiin, piripäihin ja syrjäsiin. Näitä harvemmin Chesterissä näkyi. Pari kertaa näin jonkun onnettoman nukkuvat alikulkukäytävässä makuupussissa ja kerran kaupungilla tuli sellainen nuori hieman hakattu poika pyytämään rahaa. Vanhemmat olivat kuulema heittäneet sen pihalle ja sen kimppuun oli sitten kadulla käyty. Yritin sille tarjotella lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten apua, mutta omien sanojensa mukaan hän oli ollut yhteydessä näihin tahoihin, mutta ei ollut saanut apua. UK:n sosiaaliturva ei tosiaan taida olla ihan Suomen tasolla, joten saattoi olla ihan tositarinakin. Kerta sille ei minun apu kelvannut, niin annoin sille sitten muutaman roposen ja se oli kovin kiitollinen. Reppana.
Joo, mutta takaisin asiaa. Ei minua ikinä pelottanut Chesterissä liikkua. Ei päivällä eikä yöllä kunnosta riippumatta. Paikallislehdessä oli silloin tällöin uutisia pikkurötöksistä, mutta siinäpä se sitten olikin.
- kätevä sijainniltaan
Chester sijaitsee hyvällä paikalla aivan Walesin rajalla, Manchesterin ja Liverpoolin eteläpuolella. Täten Chesteristä pääsee liikkumaan vähän joka puolelle. Edellä mainituissa kaupungeissa on lentokentät alle tunnin matkan päässä, junalla pääsee Lontooseen parhaimmillaan reilussa parissa tunnissa ja Warrington Bank Quayn tai Crewen risteyasemien kautta junailee minne tahansa saarella. Chesteristä on siis helppo reissata ympäri maata ihan julkisten varassa, mutta oma tai vuokra-auto olisi kyllä kovaa valuuttaa maaseudulla liikkumiseen.
Kanaaleitakin pitkin olisi päässyt vaikka Lontooseen asti |
Eipä minulla oikein muuta tähän ole sanottavana. Loppukevennykseksi linkitän vielä pari blogitekstiä, jotka hieman liittyvät aiheeseen: 45 reasons you should never leave Cheshire ja 50 things only University of Chester students understand sekä yliopiston promovideon. Chester <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti