Best Day Ever 31.5.2014

Vilkaisepas tämä, jos otsikon intertekstuaalinen viittaus meni ohi ja haluat tietää, mistä tämä postaus oikein kertoo. Tähänastisen elämäni paras päivä oli nimittäin 31.5.2014. Silloin viimein pitkäaikainen haaveni päästä One Directionin keikalle toteutui. Lipun tuota tapahtumaa varten ostin sillä sekunnilla, kun ne tulivat myyntiin eli yli vuoden ehdin jännäillä ja odottaa tätä suurta päivää. Väittäisin, että tämä oli eräänlainen huipentuma vaihtovuodelle ja vaikka maksoinkin pienen omaisuuden tuosta tiketistä, niin tämä oli ehdottomasti yksi elämäni parhaista kokemuksista ja todellakin hintansa väärti.

Keikkakokemukset minulla ovat aika vähäisiä, koska eivät nämä minun mielimuusikot ja -bändit ikinä tule Suomeen eikä köyhällä opiskelijalla ole oikein varaa kiertää pitkin maailmaa niiden perässä. Toisaalta hieman vaikea vertailla jonkin Antti Tuiskun klubikeikkaa ja maailman suosituimman poikabändin stadionkonserttia. Jälkimmäinen voittaa nimittäin tämä kisan 600-0. Konsertti siis järjestettiin Manchesterissa Etihad-stadionilla, joka on Wikipedian mukaan Wembleyn jälkeen UK:n suurin konserttien pitopaikkana käytetty stadion, joka vetää jopa 60 000 ihmistä. Tällä kertaa stadioni ei ollut ihan täysi, mutta oli paikalla silti useampi kymmenen tuhatta ihmistä. 

Tapahtuman massiivisesta mittakaavasta huolimatta olin äärettömän positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin kaikki järjestelyt olivat hoidettu. Heti juna-asemalla oli porukkaa vastassa neuvomassa tietä konserttipaikalle ja jakamassa ilmaisia karttoja. Paikalla oli myös paljon asiansa osaavia järjestyksenvalvojia, poliiseja ja ensiapuahenkilöstöä. Ihmismassoja ohjailtiin ja hallittiin selvästikin kokemuksella, joten ei ahdistanut ollenkaan vaikka ympärillä oli aivan liikaa ihmisiä. Vessoja oli tarpeeksi ja keskikentällä oli ihan toimiva vesitarjoilu, joten kukaan ei kuukahtanut janoon. Myöskin paikalta poistuminen tapahtui yllättävän jouhevasti ja isoimmat tiet kaupungin keskustaan olivat suljettu liikenteeltä, jotta kaikki pääsisivät pois turvallisesti ja sujuvasti. Jos pitäisi antaa palautetta, niin järjestelyistä antaisin ehdottomasti täydet pisteet. Hommaa ei olisi voinut tuon paremmin hoitaa. 

Siellä oli jopa ratsupoliiseja!

Jonottaminen on kivaa...

Hyvien järjestelyjen lisäksi sää oli suurinpiirtein paras mahdollinen. Mukavan aurinkoinen, mutta vilvoittava tuulenvire helpotti oloa, niin että ei ollut ollenkaan tukalaa. Viiden maissa meinasi mennä pilveen, mutta parin tunnin päästä oli taas täysin selkeää. Iltaa kohden sää hieman viileni, mutta lähellä olevista ihmisistä hohkasi sen verran lämpöä, että ei tuntunut ollenkaan kylmältä pelkkä paita päällä. Stadionin ulkopuolella piti vasta kaivaa takki laukusta. Melkoinen tuuri, että tässä maassa sattuu noin täydellinen keli ulkoilmatapahtumalle. 

Kaiken kruunasi kuitenkin se tunnelma, joka stadionilla oli. Se oli täydellistä, siis aivan käsittämätöntä, eikä sitä voi oikein sanoin kuvailla. Kaikki tuntuivat olevan ihan fiiliksisssä ja joka puolella oli sellainen positiivinen flow jo ennen konsertin alkua, ja se jotenkin eskaloitui sanoinkuvaamattomaksi fanihysteriaksi illan edetessä. Ei sitä voi ymmärtää ellei ole ollut itse vastaavassa tilanteessa. Juuri ennen poikien lavalle tuloa koko stadion mm. tanssi Macarenaa niin tunteella, että vastaavaa ei ole tapahtunut missään. Se yhteenkuuluvuudentunne oli yllättävän vahva koko fanikansan kesken, ja juuri tuo mahtava meininki teki päivästä niin onnistuneen. 

Kermana kakun päällä näin vielä sen 5 Seconds of Summerin saman illan aikana, kun ne olivat lämppäämässä itse pääesiintyjiä. Ilmeisestikään 5SoS ei ole Suomessa mikään iso juttu ainakaan vielä, mutta muualla maailmassa näiden poikien suosio kasvaa raketin lailla. Bändi on lähtöisin Australiasta ja he ponnahtivat julkisuuteen Youtube-covereidensa ansiosta. Ensimmäinen albumi ilmestyi vasta nyt kesäkuun lopussa, mutta jannut ovat olleet 1D:n promoamisen myötä kovassa nosteessa jo jonkin aikaa. Kuulin 5SoS:sta jo viime vuonna, mutta olen lämmennyt bändille vasta tämän kevään aikana "She Looks So Perfect" ja "Don't Stop" hittien myötä. Ja voi, että olekin tykästynyt tähän bändiin. Tuolla keikalla olin ihan solmussa, kun en oikeastaan tiennyt kunpaa bändiä pitäisi odottaa enemmän. Tämä on aivan kuin se honeymoon-vaihe 1D:n kanssa. Kun luin tiedotteen, jossa kerrottiin 5SoS:in tulevan Where We Are -kiertueelle mukaan, sain sellaisen kunnon tienityttöreaktion, putosin tuolilta ja menin sänkyyni kierimään. Olisin varmaan huutanut ääneen, jos ei olisi ollut aamuyö. Lavalla näistä kyllä huomasi, että heillä ei ole yhtä paljon lavakarismaa, varmuutta ja kokemusta esiintymisestä kuin 1D:n pojilla, mutta hyvin ne vetivät silti. Toki sekin vaikuttaa, että nämä kaverit soittavat ihan itse soittimiaan, joten heillä ei ole samanlaista vapautta suorittaa typeryyksiä lavalla kuten 1D:n pojilla, jotka pääosin vain laulavat eivätkä soita instrumentteja Niallia lukuunottamatta. 

Vaikka muutama postaus takaperin totesinkin, että minun ei pitäisi julkisesti mainostaa höpsöä musiikkimakuani, niin nyt on vaan pakko todeta, että elämme taas selvästikin poikabändien nousukautta. Minuahan tämä ei haittaa sitten tippaakaan, sillä olen ihan heikkona tällaiseen kevyeseen hömppämusiikkiin. One Directionin ja 5 Seconds of Summerin lisäksi The vampseilla on muutamia kivoja kappaleita. Tällä hetkelläkin Youtubesta soi taustalla "Somebody to You". Ihanan lälly biisi. Ja The Janoskianseilla on aivan loistava teos "Real Girls Eat Cake", jonka olen nimennyt toteemilaulukseni. Kerrankin laulu, jossa on loistava sanoma! Että se siitä päivänvaloa kestämättömän musiikkimaun hehkuttamatta jättämättämisestä. Olkaa hyvä.

Mutta palataksemme takaisin tähän elämäni parhaaseen päivään. Se nimittäin alkoi jo aamukahdeksalta. Vaikka pakko myöntää, että ne edellisillan Ellien synttärit venähtivät hieman turhan myöhäisiksi, en voinut nukkua kunnolla, vaan ponkaisin kahdeksalta ylös kuin viritetty jousi, vaikka kellokaan ei ollut vielä soinut. Olin ehkä hieman "excited". Ei vaan voinut nukkua. Aamupäivän aikana kävin suihkussa, söin aamupalaa ja ehdin siinä samalla pestä koneellisen pyykkiäkin. Lähinnä se oli sellaista henkistä valmistautumista ja yritin vain pysyä nahoissani. Juna lähti hieman myöhässä ja Manchesteriin saavuin kahden jälkeen iltapäivällä. Tasan kolmelta nökötin stadionin edessä ja meinasin pakahtua, kun tilanne alkoi olla niin konkreettinen. Kävin vielä pikaisesti hakemassa viereisestä Asdasta hieman evästä ja juotavaa ennen kuin suuntasin jonottamaan. 

Toki olisin voinut tulla aikaisemminkin jonoilemaan ja saanut paremman paikan, mutta tuli tässä päivän aikana muutenkin seisoskeltua niin paljon, että ihan tyytyväinen olen ajoitukseeni. Kuitenkin pääsin ihan kelvolliselle paikalle melkein stadionin keskelle. Majoittuminen stadionin edustalla oli kielletty, mutta innokkaimmat olivat tulleet paikalle jo varmaan heti aamusta. Kun viimein portit avattiin ja ihmiset ryntäsivät sisää, jälkeen jäi vaikka mitä tavaraa: ruokaa, juomaa, vilttejä, tyynyjä, kenkiä, laukkuja, sun muuta roipetta. Oli ihan mielenkiintoinen tehtävä hyppiä näiden jälkeen jääneiden tavaroiden yli.

Jonotusprosessi itsessään taas oli suurta hupia kanssaeläjien johdosta. Väkeä kun oli aivan laidasta laitaan: suurimmilta osin teinejä, mutta paljon myös äitejä yllättävän nuorien lapsiensa kanssa ja olipa seassa myös muutama isä toimittamassa seuraneidin tehtävää. Yksi isäihminen sai kunnoitukseni saapumalla paikalle pukeutuneena pinkkiin onesieen (eli sellaiseen aikuisten potkupukuun), jonka selässä luki "I love Harry" viitaten siis Harry Stylesiin, joka on yksi 1D:n pojista. Voisin itsekin haluta tyttölapsen (tai no kyllä omalaatuinen poikakin kelpaa) ihan vain sen takia, että voisin aivopestä sen samanlaiseksi höperöksi kuin itseni ja kuskata sitä poikabändien keikoille. Näin kukaan ei pitäisi minua creepynä tätinä, vaikka harrastaisin tätä vielä neli-viisikymppisenäkin, koska olisin vain "huoltajan velvollisuudesta paikalla".

Todistin tuossa jonotellessa myös kuinka jonottaminen on briteille suorastaan pyhä prosessi. Stereotypian mukaanhan britit rakastavat jonottamista ja se on kyllä niin totta. Enemmän kuin totta. Kaikki alkoi siitä, kun kaksi ranskalaista tyttöä lähtivät jonon perältä etuilemaan, koska heillä ei ollut rannekkeita, jotka olivat loppuneet aikaisemmalta portilta. Ei niillä olisi ollut mitään hätää, kun tämän rannekkeen sai sitten myöhemmin, mutta nämä kaksi toheloa olivat ihan ylikierroksilla asian tiimoilta. Eräs äiti-ihminen jonossa aivan edessäni sai melkoisen kohtauksen, kun ne tytöt tulivat sinne meidän korkeudelle. Herran pieksut, että se alkoi saarnata ja jäkättää. Kunnon läksytyksen jälkeen tytöt sitten lähtivät nyrpeinä takaisin jonon perälle ja oli muuten täti sen näköinen, että oli aika tyytyväinen itseensä ja suoritukseensa. Seuraavan tunnin se sitten tähyili vähän väliä taakseen ja tarkisteli, että ne tytöt pysyvät siellä perällä. Kunnon haahka. Toinen jonotus kunniaan -tapaus sattui sitten reilu kaksi viikkoa myöhemmin, mutta siitä omassa postauksessaan. Muistakaa siis päivän opetus: Älä ikinä etuile jonossa Brittilän maaperällä! Se on pahimpia syntejä ja johtaa suoraan helvetin porteille.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä massoja alettiin vähän kerrallaan laskea sisään hieman ennen viittä. Selvittyäni siitä aikaisemmin mainitsemastani ryntäyksestä, pääsin sisälle ja tasan viideltä otin paikkani melkein Etihadin keskipisteestä. Mutta ei se odottelu siihen loppunut, kun ihmisiä valui vaan pikkuhiljaa sisälle seuraavat kaksi tuntia eikä siinä voinut oikein muuta kuin odotella. Kuudelta sentään ruvettiin screeneiltä näyttämään musiikkivideoita ja tunnelma vaan tiivistyi ajan kuluessa. Tuo videoiden esittäminen oli suuri pelastus, koska tuolloin vaille kuusi edellisillan riennot meinasivat ruveta painamaan päälle ja alkoi ramasemaan ihan kamalasti.

Tällaisen kolon sain vallattua

Viideltä oli vielä melkoisen tyhjää

Molemmin puolin stadionia

Musiikkivideoita

Heikoimmat eivät kestäneet enää jaloillaan

Seitsemältä sitten 5 Seconds of Summer astui vihdoin esiin. Hyvin ne rokkasivat ja saivat yleisön oikeaan tunnelmaan. Näiden poikien osuus kesti sellaiset kolme varttia, mutta sen jälkeen sai vielä odotella toiset 45 minuuttia ennen kuin pääesiintyjät astuivat esiin. Olivat muuten varmaan elämäni intensiivisimmät 45 minuuttia. Tunnelma stadionilla oli niin tiivis, että sitä olisi pystynyt leikkaamaan siististi tylsälläkin veitsellä. Aurinkokin paistoi niin kivasti ja joka puolella velloi sellainen positiivinen ja innostunut odotus. Tähän väliin sijoittui mm. se Macarenan tanssiminen. Se oli niin huippua!

5SoS

Puoli yhdeksältä koko stadion repesi joka suuntaan, kun 1D:n pojat tulivat esiin. Se oli suorastaan surrealistinen kokemus. Vietän joka päivä sopimattoman monta tuntia tuijottean näitä poikia tietokoneen ruudulta ja sitten ne olivat ihan ihmisinä siinä aivan edessä. Olin varmaan 10-15 metrin päässä keskilavasta ja näin ne rakkaat pojat niin läheltä! Voin vaikka vannoa, että sain katsekontaktin Harryn kanssa! Todennäköisestihän näin ei käynyt ja se vain sattui katsomaan satunnaisesti suuntaani, mutta elän mieluummin omassa todellisuudessani ja sehän katsoi suoraan minuun! Kuvissa kaikki näyttää jotenkin kaukaiselta, mutta todellisuudessa tuntui, että pystyisin melkein koskemaan niihin!

Kokonaisuudessaan konsertti oli vaan niin paras. Voi sitä kiljumisen, huutamisen ja laulamisen määrää, joka yleisöstä lähti. Tunnelma vaan oli niin käsittämätön ja sanoinkuvaamaton. Illan tähdetkin olivat ihan maireina ja kehuivat meitä erittäin äänekkääksi yleisöksi. Esitykseen kuului ilotulituksia, valoshow ja jotain lenteleviä härpäkkeitä sekä palloja yleisössä. Ilokseni ne myös viihtyivät kohtuullisen paljon tuossa keskilavalla. Niin lähellä! Näistä pojista kyllä huomasi, että lavakokemusta on ruunsaasti takana ja he selvästikin nauttivat hommastaan. Myös se ryhmädynamiikka, jonka johdosta alun alkaennkin bändiin lankesin, välittyi jotenkin oikein kauniisti yleisöön. Illan pimetessä meno vaan parani. Kaikki olivat NIIN fiiliksissä. Paras päivä ikinä.

Kaikki aikaisemmat kuvat olen ottanut omalla puhelimellani, joka kyllä lagasi puolet illasta eikä meinannut tyylilleen uskollisesti pelittää sitten millään. Tämän seuraavan kuvan kuitenkin poimin 5 Seconds of Summerin Facebook-uutisvirrasta, joten vähän vain lainaan sitä. Siitä vaan saa aika hyvän kuvan siitä väen määrästä ja kauniista ilmasta.

Valitettavasti kaikki hyvä loppuun aikanaan ja parin tunnin harmoksen jälkeen Harry, Niall, Liam, Louis ja Zayn jättivät lavan viimeistä kertaa. Oli aika "I'm ready to die now" -olo tuolla hetkellä ja olisin varmaan vaan jäänyt möllöttämään liikuttuneena sinne keskelle stadionia ellei olisi pitänyt reippaasti lähteä juna-asemalle, että ehtisin viimeiseen Chesteriin menevään junaan. Koska juna lähti 23.14 en ehtinyt jäädä ostelemaan mitään oheistuotteita, mutta eipä tuo ihmeemmin haitannut. Tuntuisi omituiselta käyttää paitaa, jota komistaa jonkun pärstä. Ei ihan minun tyyliä. Junaan ehdin juuri sopivasti ja olin Chesterissä ajallaan. Tuossa matkalla Etihadilta asemalle näin muutes tytön, joka käytti suomenlippua viittanaan. Ihan selvästikin oli joku maanmies, mutta oli sen verran hoppu, että en mennyt jututtamaan. Mutta kuten olen jo aikaisemmin julistanut: suomalaisia on joka puolella!

Seuraavana aamuna suuntasinkin sitten Edinburghiin Sinin luo ja tuo reissu olikin oikeasti sen tason seikkailu, että ihan sormet syyhyävät päästä kirjoittamaan siitä, mutta siitä lisää ensi kerralla. Jääkää odottamaan mielenkiinnolla.    

Tässä loppuun vielä muutama Youtubesta poimittu videopätkä tuolta konsertti-illalta. Ei noista videoista oikein välity se euforinen ilmapiiri, mutta onpahan jotain näytettävää. Minä olen ensimmäisessä videossa tuolla banaanin takana, vaikka ei sieltä yksittäistä henkilöä tunnistakaan.