Huhtikuusta

Näin huhtikuu alkaa olla jo lopuillaan ja sehän tarkoittaa jo perinteeksi muodostunutta kuukausikatsausta. Vastahan minä maaliskuusta tämän kirjoitin! Aivan käsittämätöntä kuinka nopeasti aika kuluu. Parin kuukauden päästä pitäisi olla jo tekemässä lähtöä Suomeen. Ihan pahaa tekee. Lomakuukauteni oli niin kiireinen, etten edes ehtinyt blogia ihmeemmin päivitellä. Irlannin reissun jälkeen vietin muutaman välipäivän Chesterissä ja toisen pääsiäislomaviikon vietinkin rakkaiden serkkujen kanssa. Siitä tulee raportti hieman myöhemmin, kunhan saan aikaa paneutua kirjoittamaan ja kuvia julkaistavaksi. Nyt olen parannut arkeen ja tämä viimeinen lomaviikko on mennyt kirjastossa esseitä naputellessa. Melkein kaikki muut ovat vielä lomalla, joten kirjoja on saatavilla ja kirjastossa on jopa melkein raikasta ja miellyttävää normaalin tunkkaisuuden ja opiskelun löyhkän sijaan. Ensi viikolla siellä on taas varmasti normaalimeininki ja minä palaan oman huoneeni ylhäiseen yksinäisyyteen. Seuraavan kuukauden aikana pitäisi vielä kirjoittaa kolme esseetä eli noin 6000 sanaa, joten tekeminen ei lopu kesken, vaikka kuukausi sitten meinasikin siltä vaikuttaa.

Elämä näyttää aika pitkälti tältä tällä hetkellä

Päällimmäisenä huhtikuusta jäi tunne, että olen nyt niin köyhä. Oikeasti rahaa on mennyt ihan tolkuttomasti huomaamatta. Se alkoi vaatekaappini täydellisellä uusimisella. Alkoi niin nyppiä, kun mikään vaate ei enää istunut päälle ja tuntuivat teltoilta, joten omistin pari päivää kuun alussa ihan vain vaateshoppailulle periaatteella "paljon, mutta halvalla". Kiersin siis Primarkia, Henkkamaukkaa ja Newlookkia etsien mahdollisimman halpoja vaatekappaleita ja kun löysin jotain kivaa, ostin sen sitten kaikissa mahdollisissa väreissä. Nyt minulla on taas sopivia käyttövaatteita ja pari isoa pussia vanhoja rytkyjä lähdössä lahjoituksena hyväntekeväisyyteen. Ja nyt olen vaateshoppailupannassa ainakin jonkin aikaa. Kenkähimo on kyllä vielä tyydyttämättä. Pakkohan minun on ainakin yksi kiva kenkäpari täältä ostaa ennen kuin palaan takaisin Suomeen!

Sitten tulikin tämä parin viikon reissuputki, joka kävi lompakon päälle. Vaikka en ole ostellutkaan tolkuttomasti kaikkea turhaa, niin rahaa on kadonnut paikasta toiseen liikkumiseen, majoittumiseen ja varsinkin ulkona syömiseen. Herra isä, en ole eläissäni harrastanut näin paljon ulkona syömistä, ja olen tainnut tässä kerätä hieman menetettyjä mittoja takaisin tämän syöpöttelyn ansiosta, mutta kun ei sitä syömättä jaksa reissata eikä reissun päällä aina ole mahdollista syödä yhtä halvasti ja kevyesti kuin normaaliarjessa.

Suoraan sanottuna tili olisi nyt tyhjillään, jos kultaiset, ihanat, rakkaat, parhaat vanhempani eivät olisi lähettäneet hieman ylimääräistä "lomarahaa" kuun alussa ja pankin lisäosuuspääoman korko ei olisi tullut tilille. Maksoin tuossa vielä loppukevään vuokrankin ja se se vasta riipaisikin sydämestä. Ainoa lohduttava seikka tässä rahatilanteessa on, että verottaja olisi joulukuussa antamassa ihan kivasti veronpalautuksia ja nyt kun ilmoitin työmatkakilometritkin, niin sieltä pitäisi tulla suorastaan muhkea summa joulurahaa. Vaikkakaan se ei tätä tilannetta yhtään helpota. Onneksi kohta on taas neljäs päivä ja tuet tulee. Teen tässä kevään aikana vielä varmaankin oman postauksen tämän vaihtovuoden kustannuksista ja viimeistään siinä vaiheessa itken nurkassa sikiöasentoon käpertyneenä köyhyyttäni.

Mutta palataanpa taas positiivisemmille vesille ja jatketaan tällä lempiaheellani eli ruoalla (ja hieman juomallakin). Tämä maa on nimittäin murtanut minut niin monen ruoka-aineen suhteen. Näistä ensin mainittakoon sipuli. Vielä vuosi sitten en voinut sietää sitä. Nyt taas himoitsen sipulia aivan käsittämättömän paljon. Se vaan on niin hyvää. Siis aivan käsittämättömän hyvää. Sipuli tekee kaikesta parempaa. Olen myös käännynnäinen juustojen suhteen. Ennen ne olivat täydellinen nounou. Vieläkään en halua normaalia juustosiivua leipäni päälle, mutta monet erikoisjuustot ovat aivan ihania esimerkiksi patongin tai keksien kanssa. Erityisesti olen tykästynyt sweet chili -raejuustoon paistetun kanan kanssa. Aivan täydellinen combo. Ja viimeisenä tee. En ole ikinä ollut mikään teen ystävä enkä oikeastaan vieläkään pidä keskivertoteestä, mutta marjaisat tai sitrusmaiset teemaut ovat suurta herkkua. Tässä kirjoittaessa vetelen jo kolmatta teekupillista tälle päivää, kun sain Suomesta tuliaisena pienen nuhan ja kuuma juoma helpottaa. Pitkään siinä kesti, mutta minusta on tainnut nyt vihdoin tulla teenjuoja. Aivan kuin oikea britti! Myöskin avokadon ja hunajan kulutukseni on lisääntynyt eksponentiaalisesti.

Olen joutunut laittamaan tässä vuoden aikana niin paljon ruokaa itselleni, että sanoisin kokkailutaitojeni kehittyneen. Ihan ok kokki olen aina ollut, mutta nyt olen tehnyt niin hyviä ruokia muutaman kerran, että tajunta on räjähdellyt. Ensin tein niin hyvää jauhelihakastiketta, että meinasi itku tulla sitä syödessä. Harmi vain, että tein sen vain mututuntumalla, joten en varmasti osaa tehdä yhtä hyvää sörsseliä uudestaan. Toinen suuri menestys on munakas, johon sipulsin hieman juustoa siihen munaseokseen ja valmiin munakkaan väliin laitoin reilusti kinkkua. Aivan jumalaista syötävää, kun se juusto suli ja sekoittui sinne munien sekaan ihanan pehmeästi. Mikä nautinto ja tämän osasin tehdä uudemmankin kerran! Seuraavalla kerralla kokeilen tätä sulatejuustolla.

19.4 kävin jopa sellaisella Chester food, drink and lifestyle festivaaleilla laukkaradalla. Se oli taivas ja helvetti maan päällä samanaikaisesti. Kaunis aurinkoinen päivä oli saanut ihmismassat liikkeelle ja sitä väkeä oli aivan tolkuttoman paljon ja itsekin taisin mennä juuri pahimpaan iltapäiväruuhkaan. Ihmisahdistuksesta huolimatta ruoat olivat aivan ihania. Monessa kojussa sai hieman makustella tuotteita ja siellä oli esillä paljon hyvää ruokaa ja juomaa, kodin ja keittiön tarvikkeita sekä taidetta. Joidenkin mummojen kanssa vetelin ihan onnesta soikeana kaikkia ihania juustoja useammalla kojulla. Lisäksi tarjolla oli kaiken maailman hilloja ja säilykkeitä, lihoja, makkaroita, pihvejä, hunajia, toffeita, kakkuja, kuppikakkuja ja muita leivonnaisia, churroja, lettuja, vohveleita, oluita, siidereitä ja laaja valikoima erilaisia etnisiä ruokia. Niin. Paljon. Ruokaa. Hyvää. Ruokaa. Nälkääni ostin lounaaksi sellaisen lapsen pään kokoisen burgerin, joka oli oikeasti niin valtava, että en meinannut saada sitä syötyä. Seuraavissa kojuissa olisi ollut tarjolla vaikka mitä erikoista, kuten kengurun lihaa tai biisonia, mutta siinä vaiheessa olin jo saanut nälkäni tyydytettyä. Harmi sinänsä, koska olisi ollut hauska maistaa jotain erikoisempaa. Rahaakin sain tuhlattua, kun ostin sellaisen jännittävän supervispilän tarjoushintaan sekä paikallisia pihvejä ja nakkeja. Minulla on teoria, jonka mukaan brittiläinen liha on sen takia niin luonnottoman hyvää, että karja pystyy laiduntamaan vuoden ympäri. Ne eivät vietä kymmentä kahdestatoista kuukaudesta vuodessa navetassa, joten se tekee lihasta maukkaampaa. Tämä voi olla toki omaa harhaani, mutta täällä minulla on ollut aivan mahdottomia himoja syödä lihaa. Olisin myös halunnut sellaista himohyvää hilloa, mutta se ehti loppua ennen kuin selvisin takaisin sinne kojulle. Ja mitä tästä taas opimme? Jos löydät jotain mistä pidät, osta se saman tien äläkä jää jahkailemaan! Aina käy näin.

Siinä on paellalla kokoa

Jokohan ruokajutut riittäisivät? Minulla on nimittäin aivan hirmuinen koirahalipula. Siis aivan mahdoton. Floora-halipula. Varsinkin kun minun mummo-koirani täyttää tulevana lauantaina jo 12-vuotta! Ja voi kuulema oikein hyvin ja on virkeä kuten aina ennenkin. Toivon mukaan pysyykin sellaisena vielä monta vuotta. Pienen ikäni olen ehdollistunut öisin heräämään, kun koira hyppää ulko-ovea vasten halutessaan sisälle. Voin vaikka vannoa, että tuossa yksi yö meillä rapsahti jokin aivan samalla lailla ja heräsin sillä samalla sekunnilla avaamaan ovea. Kyllä hämmensi, kun tämä ympäristö ja se ääni eivät sopineetkaan yhteen. Koirat ovat vallanneet myös unimaailmani. Useampana yönä. Jotenkin eksyin myös Paimensukuisten lapinkoirien seuran sivuille ja huomasin, että Nennikka Kenneliin, josta Floorakin on, oli syntynyt pentuja 16.4. En todellakaan haaveile toisesta koirasta, koska nykyinen on paras mahdollinen, mutta ajatus sellaisista pienistä karvaisista pentupalleroisista saa minut melkein itkemään. Koiria, koiria, koiria, koiria, koiria, koiria... 

Floora...

...vaan on...

...niin...

...ihana nalle! <3

Viimeisimmän ratsastustunnin, joka oli kyllä jo kuukausi sitten, menin taas Kingillä ja se oli suoraan sanottuna melkoinen kakkiainen. Yritti ihan täysillä vedättää minua. Puolessa välin tuntia vaadin opettajalta neuvoja, joiden avulla ryhdistäydyin ratsastajana ja sitten poni veti yläpystyä muutaman kerran ja pukitteli aina tilaisuuden tullen, mutta lopulta sain sen menemään läpi ja viimein se rupesi menemään ihan kivasti. Mutta oli se kyllä työn ja tuskan takana. Huh huh. Tuo hevostelu on ollut niin mahdottoman kivaa tässä kevään aikana, että minulla olisi melkoinen palo päästä taas heppahommiin. Olen muistellut kaiholla Hinkula-aikoja ja mieleni tekisi mieli käydä vanhassa työssäoppimispaikassani Northamptonissa. Ehkä vielä käynkin siellä tässä kesän alussa. Tämä heppailuinto yhdistettynä jokakeväiseen sivuaineahdistukseen ja akateemisen uran kyseenalaistamiseen sekä mahdottomiin unelmiini on aiheuttanut minulle kaikkien aikojen eksistentiaalisen ahdistuksen, jonka puran pois omassa postauksessaan kunhan ehdin.

Rugbytreenit ovat olleet näin liigapelien jälkeen varsin kieliposkella toteutettuja. Ollaan lähinnä pelailtu jotain hupipelejä tai pelattu muita pelejä rugbypallolla. Esimerkiksi pesäpallon kaltaista rugby roundersia, jossa palloa ei lyödä mailalla vaan potkaistaan ja juostaan pesille, tai rugby netballia. Toisaalta on ollut hirmu kiva, kun ei ole pää kainalossa joka session jälkeen, mutta välillä tuo homma on meinannut mennä vaan lorvimiseksi, mikä sitten taas turhauttaa.

Ruotsintaitojanikin olen tässä verestänyt seuraamalla SVT playlta Ryttareliten-sarjaa. Heppatytön unelmaohjelma, jossa seurataan ruotsalaisten huippukilparatsastajien arkea. On ollut varsin mukavaa huomata, että ymmärrän yllättävän paljon tuota ruotsinkieltä, mutta surkuhupaisasti en osaa puhua sitä muuta kuin sen seiskaluokalla opetellun "Jag heter Micke Andersson. Jag är tretton år gammal. Jag bor i ett egnahemshus." -litanian verran. Tammikuussakin lensin Manchesteriin Arlandan kautta ja lentokentällä minun oli tilattava hampurilaisateriani englanniksi, koska en vain osannut tehdä sitä ruotsiksi. Ihan itkettää tämä kielitaidon katoaminen, kun sitä ei tietoisesti ylläpidä.

Sitten taas hauskoja juttuja. Facebookkini melkein räjähti 29.3., kun same sex marriage eli tämä paljon puhuttu sukupuolineutraali avioliitto laillistui UK:ssa. Voi sitä riemupäivitysten määrää ja ylistystä. En ole ikinä mitään vastaavaa ilmiötä kokenut Naamakirjassa. Suomessa taidetaan vieläkin elää oranvannahka-ajalla, kun en ole samanlaista ryöpytystä saanut vielä siltä suunnalta. Jään siis odottelemaan.

Ja kiinalainen ystävämme, joka lähti silloin helmikuun lopussa "pääsiäislomalle", palasi sitten heti pääsiäislauantaina. Pääsiäinen ajoittuu selvästikin hyvin mielenkiintoisesti Kiinassa.

Irlannin kuvista ehkä huomasitte, että kävin tuossa huhtikuun alussa kynimässä taas tukkaani ja kotona laitoin siihen myös tummempaa väriä. Oli se kerinnytkin kasvaa edellisestä kerrasta, joten tämä lyhyt rekkalesbo-pituus tuntuu taas niin kevyeltä. Mielenkiintoiseksi tilanteen teki, että ilmeisestikin tuo tukka oli oikein butch, koska seuraavan socialin aikana parikin täysin tuntematonta naista tuli iskemään minua. Ensimmäinen tuli kiehnäämään viereen ja aloitti juttelun tyyliin "Sä näytät niin tutulta! Me varmasti tunnetaan jostain!". Nope. En ollut ikinä ennen nähnytkään häntä. Toinen taas sattui kuulemaan, kun juttelin jotain kaverille ja päätteli, että en ole natiivi englannin puhuja. Se sitten kertoi, että hänkään ei ole kotoisin Briteistä ja pyysi minua arvaamaan kotimaansa. Siitä kehkeytyi mielenkiintoinen arvausleikki, koska se puhui niin hyvää englantia ilman kummempaa aksenttia. Ulkonäkökään ei antanut mitään vinkkiä alkuperästä. Kun olin käynyt suurin piirtein jokaisen maan päällä olevan valtion läpi ja antanut periksi, tämä kertoi olevansa amerikkalainen. En ole ikinä facepalmannut niin voimalla. Joo, en todellakaan ole se penaalin terävin kynä ja muumitkin ovat karanneet laaksosta ja ismot, kasinot, inkkarit ja kanootit ovat ihan sekaisin.

Toisessa socialissa oli taas äärettömän mielenkiintoinen tilanne. Kaveri esitteli minut kahdelle kaverilleen. He olivat Pohjois-Irlannista ja Montenegrosta. Tämä jälkimmäinen kysyi minulta siinä heti, että kirjoitanko minä blogia. Olin aivan hämmennyksissäni ja ihmettelin, että mitenkä hän tiesi. Kävi ilmi, että joku hänen suomalainen kaverinsa, joka oli ilmeisesti ollut viime vuonna Jyväskylästä Chesterissä vaihdossa, kuuluu blogini anonyymiin lukijakuntaan. Tuli vähän sellainen 'My fame precedes me" -olo. Että terveisiä vaan sinne Keski-Suomeen. Toivottavasti, olet viihtynyt juttujeni parissa! On tämä maailma vaan pieni paikka.

Marin kanssa käytiin myös tuossa pääsiäisen aikaan tutkimassa Chesterin katedraalia ihan uusista ulottuvuuksista. Siellä järjestetään satunnaisesti sellaisia Cathedral at Height -kierroksia, joilla pääsee sellaisiin paikkoihin ja salakäytäviin, joihin ei normaalisti yleisöä viedä. Kierroksen huipennus oli katedraalin tornin huipulle kiipeäminen. Se on kohtuullisen korkea, joten näky oli melkoisen komea. Sieltä näkyi Liverpoolin katedraalien torneille asti! Aivan käsittämätöntä. Pienen pieni maailma tosiaan. Ehdottomasti oli kahdeksan punnan arvoinen seikkailu, jota voin suositella kenelle tervejalkaiselle tahansa. Paljon tuossa joutui kiipeämään jyrkkiä ja ahtaita portaikkoja, ja yhdellä eläkeläispariskunnalla oli selvästi hieman vaikeuksia selvitä koko tunnin pituinen reitti läpi. Kaiken lisäksi saimme alennuskupongit katedraalin kahvioon, jossa joimme iltapäiväteen ja nautimme ehkä kaikkien aikojen parhaat sitruunatortut. Luottakaa minuun. Olen tehnyt empiiristä torttututkimusta ja tuo torttu on ehdoton voittaja. Menkää ja kokeilkaa, jos ette usko.

©Mari

©Mari

©Mari

©Mari

©Mari

©Mari

©Mari

©Mari

©Mari

Ja näin olemme palanneet taas ruoka-aiheeseen, mikä on merkki, että jutut alkavat loppua ja kiertää kehää. Lähitulevaisuus sisältää runsaasti esseenkirjoitusta, mutta viimepäivinä kirjoitustahtini on ollut noin 300-650 sanaa per päivä, joten tahti on varsin sujuva. Lisäksi Liverpool kutsuu useammankin huvin takia, mutta pidän teidät jännityksessä enkä kerro enempää vielä tässä vaiheessa. Manchesterissa en ole vieläkään käynyt, mutta se korjaantuu viimeistään kuukauden päästä, kun pääsen vihdoin sinne One Directionin keikalle, jonne ostin lipun jo vuosi sitten. Vaihtarikavereiden kanssa pitäisi vielä joku pieni reissu heittää ja uhosin käyväni myös siellä Edinburghissa Siniä moikkaamassa. Laukkaradankin kausi lähtee käyntiin ensi viikolla. Kesäkuussa naapurikunnassa on kaksipäiväiset maatalousnäyttelyt, joita odotan jo kuin kuuta nousevaa. Ja Sessu-Tessun vierailuunkin on enää reilu kuukausi! Voi kuinka minulla onkaan IKÄVÄ! Näin pitkä välimatka ja ero ei tee hyvää meille kummallekaan. Ja tosiaan siellä Northamptonissakin haaveilen vielä piipahtavani. Paljon pitäisi siis kaikkea ehtiä touhuta ja toteuttaa näiden kahden jäljellä olevan kuukauden aikana. Ei minulta tekeminen lopu ja jälleen kerran rahanmenoa luvassa siis. OLEN NIIN KÖYHÄ PALATESSANI SUOMEEN! Mutta kerranhan tässä vaan eletään ja kun kerran vaihtoon on lähtenyt niin täällä kuuluu elää elämästä nauttien. Suomi-arjessa voi sitten kitkutella.

Vielä näin loppuun totean, että olen rakastunut. En nyt mihinkään ihmiseen sentään, mutta musiikkiin. Tarkemmin sanottuna amerikkalaiseen indie pop bändiin nimeltä He is We. Normaalisti kuuntelen sellaista shaibaa, että en kehtaa mainostaa sitä kenellekään, mutta tämä vaan on niin ihanaa romanttista höttöä, että pakko promota ja levittää ilosanomaa. Uppoaa tällaiseen toivottomaan romantikkoon kuin kuuma veitsi voihin. Näin laittoman latailun aikakaudella en ole juuri sijoittanut rahojani enää musiikkiin, mutta nyt menin ja ihan oikeasti ostin tämän bändin tuotannon iTunes Storesta. Ja tunnen tuhlanneeni rahani (muutaman hassun punnan) erittäin hyvin. Nauttikaa! Tämä jos mikä saa kyyneleen vierähtämään poskelle.