Edinburgh 17. - 19.2.

Meillä oli taas Personal Development Week 17. - 21.2, joten koko viikolla ei ollut ollenkaan lähiopetusta ja päätimme kavereiden kanssa käyttää "lomaviikon" hyödyllisesti ja käväisimme pikkulomalla Edinburghissa, Skotlannissa. Olen kerran aikaisemminkin käynyt Edinburghissa ja se on yksi lempikaupungeistani. Ei tämänkertainenkaan kolmen päivän pikavisiitti riittänyt mihinkään, kun siinä kaupungissa olisi niin paljon tekemistä ja nähtävää, joten vielä sinne on palattava jossain vaiheessa. Joka tapauksessa teki todella hyvää vähän irtautua opinnoista ja arjesta. Meinaa tässä jo kaikki kurssityöt ja esseet ja portfoliot tulla korvista ulos. Tällä kertaa iloiseen joukkoomme kuuluivat minä, Anna, Pia, Melanie, Seda ja Wiebke.

Maanantai 17.2

Seda ja Wiebke olivat tosiaan edeltävän viikonlopun Newcastlessa ja menivät sieltä suoraan Edinburghiin. Minä, Anna, Pia ja Melanie junailimme itsemme päämääräämme maanantaiaamuna. Matka kesti noin 3,5h ja meni oikein mukavasti modernissa Pendolino-junassa Englannin pohjoisia maisemia ihaillessa. Perillä olimme puoli yhden maissa, kävimme pubissa syömässä ja harhailimme pitkin kaupunkia etsien majapaikkaamme. Siinä vierähtikin tovi ennen kuin löysimme sen. Olimme nimittäin vuokranneet ihan kokonaisen asunnon käyttöömme. Ja voi hitsi vie, mikä lukaali se olikaan, kun viimein löysimme sen! Aivan siis superihana, moderni, siisti ja lämmin kerrostaloasunto. Se oli ehkä himpun verran syrjässä, mutta maksoi vain noin kolmekymppiä per nenä kahdelta yöltä, joten hinta-laatusuhteelta aivan paras mahdollinen valinta.

Suurimmassa osassa kämppää ei ollut edes kokolattiamattoja! Uskomatonta!

Master bedroom

Master bedroom jatkuu

Makuuhuone nro. 2 ja Wiebke

Olkkari

Keittiö

Parveke

Näkymä ikkunasta. Yhtenä iltana hoksasimme, että meillä oli myös suora näkymä kaukaiseen Edinburghin linnaan olkkarin ikkunasta.

Ruokapöytä

Kylpyhuone

Ja normaali hana! Herra sentään kuinka modernia!

Kolmen maissa viimein selvisimme takaisin liikenteeseen. Melanie jäi tuonne asunnolle parantelemaan flunssaansa, kun me loput suuntasimme takaisin keskustaan. Seda ja Wiebke olivat tyypillisen saksalaisia ja äärettömän päämäärätietoisesti syöksyivät tutkimaan tärkeimpiä nähtävyyksiä. Ne etenivät ihmismassassa kuin katujyrät. Harmi vaan, että minä olen perusluonteeltani sellainen hidas haahuilija ja haaveilija, jonka keskittymiskyky ei ole paras mahdollinen. Jäin siis vähän väliä jälkeen katsemaan jotain kauppojen näyteikkunoita tai mielenkiintoisia sivukujia. Sitä kun juoksee laput silmillä kuin päättömät kanat, niin ei huomaa tällaisia hauskoja yksityiskohtia ympäristössä, kuten tämä taulu.

Ennen pitkää jakaannuimmekin kahteen porukkaan ja nuo saksalaiset menivät suorittamaan tärkeitä turistin velvollisuuksiaan, kun taas me suomalaiset jäätiin haahuilemaan keskustaan. Kierreltiin jollain hautausmaalla ja kaupoissa mitään oikeastaan ostamatta. Matkaväsymys meinasi painaa, niin mielenkiinto ei oikein riittänyt mihinkään kehittävämpään ja kaikki turistipaikatkin menivät jo viideltä kiinni. Siinäpä se aika oikeastaan menikin. Illan pimetessä alkoi sataa ja kävimme kahvilla (vaikka kukaan meistä ei kyllä oikeastaan edes juonut kahvia) ennen kuin tapasimme taas saksalaiset kuomamme.

Kalliolla näkyy Edinburghin linna

Siellä oli kukkia! Helmikuussa!

Pia ja Anna

Vähän lisää linnaa

Yhdessä kävimme ruokakaupassa ennen asunnolle palaamista ja ostimme illaksi pitsat ja aamupalatarvikkeita jo valmiiksi. Ilta menikin sitten syödessä, juoruillessa ja telkkaria porukalla katsoen. Niitä elämän pieniä iloja, joista ei pääse nauttimaan koirankopin kokoisessa opiskelijakämpän huoneessa. Voi kuinka kaipaankaan sitä sohvalle tietokone sylissä linnoitautumista ja telkkarin katsomista! Kaikki olimme kovin väsyneitä, joten taisimme mennä jo ennen yhtätoista nukkumaan. Ja nukutti kyllä niin hyvin. Se varasänkyni siellä oli noin 50 kertaa miellyttävämpi kuin tuo heteka, jolla nukun huoneessani. Olen ehkä ennenkin tainnut mainita, että se ei ole mikään unelmasänky...

Tiistai 18.2

Heräilimme kaikessa rauhassa aamulla ja söimme kiireittä kunnon aamiaisen. Kymmenen maissa lähdimme sitten liikenteeseen. Ostimme päiväliput bussiin ja keskustan kautta (muutaman mutkan kautta, kun emme osanneet jäädä oikealla pysäkillä pois) menimme ensimmäisenä Edinburghin linnaan. Olen kyllä jo käynyt siellä, mutta ainahan sitä voi toisenkin kerran käydä, vaikka sisäänpääsy maksoikin jonkin verran. Yhtä hienohan se oli kuin ennenkin. Ehdottomasti lempilinnani. Jostain kumman syystä panoramakuvani epäonnisuivat ja niissä molemmissa on joku virhe keskivaiheilla. Harmikseni huomasin tämän vasta jälkikäteen kuvia selatessa. :/

Seda, Wiebke, Pia, Melanie ja Anna

Haahuillessani jäin taas muista jälkeen, mutta koska olen jo linnan kerran käynyt läpi niin eipä tuo oikeastaan haitannut. Minä kiertelin linnan yhteydessä olevan sotamuseon läpi sillä aikaa, kun muut kävivät katsomassa kruununjalokiviä ja muita linnan osia. Jostain syystä en viime reissulla käynyt tuolla museossa ja se oli kyllä todella mielenkiintoinen. Vietin siellä pitkälle toista tuntia ja opin vaikka mitä, mm. sen, että 1830-luvulla joku skotlantilainen merimiessotilas Itä-Intian kauppakompaniasta oli tuonut norsun poikasen mukanaan Edinburghin linnaan ja se norsu oli asunut siellä linnassa. Kaiken lisäksi tämä norsunpitäjä oli ollut hieman kaljaan menevä ja niillä oli tapana ryypätä kahdestaan sen norsun kanssa, kunnes ne sammuivat yhdessä. I was so amused. Olisiko johtunut tuon linnan kylmästä kolkkoudesta, mutta minulla rupesi särkemään todella ikävästi niveliä siellä ollessa. Ei ole ennen kyllä tuollaista vaivaa tullut, mutta nyt sain loppupäivän nappailla särkylääkkeitä ja olin melko vaisu, kun kolotti niin ikävästi. Kumma juttu.

Linnan jälkeen kävimme pubilounaalla ja suuntasimme Royal Milelle. Poikkesimme useissa turistikaupoissa ja kävimme matkan varrella olleessa kirkossa, ostimme toffeeta Fudge Kitchenin liikkeestä ja lopulta päädyimme jälleen kerran "kahville" Starbucksiin. Illan jo pimetessä kävimme vielä Greyfriarsin hautausmaalla. Se on kuuluisa pienestä Bobby-koirasta, joka vartioi kuolleen isäntänsä hautaa omaan kuolemaansa saakka. Minulle henkilökohtaisesti tuo on siinä mielessä hyvin koskettava tarina, että se elokuva Bobbysta on aivan järkyttävän surullinen. Näin sen pari vuotta sitten telkkarista ja itkin silmät päästäni. Aivan kuin myös Sotahevosta, Hatchikoa ja Marley and me -elokuvaa katsoessa olen itkenyt kuin pieni lapsi. Nuo eläintarinat vain menevät suoraan sydämeen.  

Bobby

Jälleen kerran kiinnitin huomiota yksityiskohtiin tuolla hautausmaalla...

...Mielestäni nämä olivat aika karmivia.

Bobbyn hauta. Oli jo niin hämärä, että en meinannut saada kunnon kuvaa otettua.

Pimeän tultua lähdimme parin pikkuputiikin kiertelyn jälkeen bussilla takaisin asumustamme kohti. Matkan varrella poikkesimme taas ruokakaupassa ja ostimme illaksi natchoja. Illalla sitten taas pötkyiltiin sohvilla ja katsottiin Ice Age 3 tuhoten tuo juustokuorrutettu natchokasa dippeineen. Oli niin hyvää ja jälkkäriksi natusteltiin päivällä ostamiamme toffeita. Tekisi mieli suorastaan sanoa, että nuo rennot illat television ääressä seurustellen olivat koko reissun parasta antia. Niin ihanan rentoa ja huoletonta hengailua. 

Keskiviikko 19.2 

Keskiviikkoaamu meni samalla kaavalla kuin edellinenkin aamu. Kymmeneltä kävimme palauttamassa avaimet ja lähdimme kaikkien kamppeidemme kanssa keskustaan tallustamaan. Valitettavasti matkatavaroita ei voinut jättää minnekkään säilöön, joten jouduimme raahaamaan niitä koko päivän mukanamme. Minulla oli iso painava reppu, joten illalla hartioita kolotti oikein mukavasti. Minä, Anna ja Melanie halusimme käydä Skotlannin kansallismuseossa, joten suuntasimme sinne Pian, Sedan ja Wiebken mennessä jotain puistoa tai vastaavaa katsomaan. 

Tuo museo oli tosi iso ja siellä olisi ollut vaikka mitä. Keveysti olisi saanut useamman päivän vietettyä siellä. Me päätimme keskittyä Skotlannin ja skottien historiaan. Se osio museosta oli jotenkin äärettömän sokkeloinen ja sekava, aivan kuin labyrintti. Näyttely eteni todella epäloogisesti ja sitä oli jokseenkin vaikea seurata. Aikamme saimme tuolla kuitenkin maleksittua ja olihan se toki mielenkiintoinen paikka. Lopulta Annan ja Melanien piti lähteä, koska he olivat varanneet liput aikaisempaan junaan. 

Minua oli vaivannut koko reissun ajan krooninen Visan vingutustarve, joten omistin loppupäivän ihan puhtaasti shoppailulle etten yliannoistaisi itseäni korkeakulttuurilla. Aluksi ostin kivan pinkin laukun, jota olin katsellut jo maanantaista asti yhden kaupan ikkunassa. Seuraavaksi menin Radley Londonin liikkeeseen ja se oli iso virhe. Ihastuin koko sydämeni pohjasta yhteen kukkaroon. Varmaan lähemmäs puoli tuntia sitä ihastelin ja hipelöin, mutta en kuitenkaan raaskinut ostaa, koska se oli niin hävyttömän kallis. Seuraavat pari tuntia kiertelin muita kauppoja ja kävin välissä syömässä, mutta mikään ei oikein tuntunut miltään, koska olin jättänyt elämäni rakkauden sinne liikkeeseen. Matkalla juna-asemalle minun oli siis aivan pakko käydä ostamassa se, koska kärsin maailmanluokan morkkiksesta. Nyt olen sitten tällaisen kaunokaisen onnellinen omistaja. <3 Se on niin uskomattoman söpö ja kaunis ja hyväntuoksuinen, että en ole edes raaskinut ottaa sitä käyttöön, kun se on niin hieno. Nyt olenkin niin köyhä, että syön loppukuun pelkkiä nuudeleita. No okei, eilen ostin lohta tarjouksesta. Mutta tarjoukset pitää hyödyntää!

Helmikuinen Edinburgh oli jotenkin todella karulla tavalla äärettömän kaunis

Seda ja minä junailimme yhdessä Chesteriin viiden maissa ja takaisin kämpilläni olin siinä yhdeksän jälkeen illalla. Kaiken kaikkiaan voin todeta, että oli ihan mukava reissu ja harmi, että ei ollut oikein varaa ja aikaa lomailla pidempään, mutta kohtahan on jo pääsiäinen ja pääsee taas matkustelemaan. ;)

Ystävänpäivä 14.2

Eli englantilaisittain Valentine's Day, kaikkien rakastavaisten juhlapäivä. Mutta kun ei ole sitä rakasta, niin pitäydytään siinä ystävänpäivässä. Ystävät ovat aina juhlimisen arvoinen asia. Valitettavasti meidän saksalaiset kuomat suuntasivat tänään Newcastleen, jonne minunkin piti aluksi lähteä, mutta motivaatio katosi ja en lähtenytkään, joten juhlistettiin sitten ystävänpäivää ihan meidän Jyväskylän vaihtareiden kesken.

Sää on ollut koko päivän varsin kurja. Piisamirotta jakoi tämän kuvan Naamakirjassa tekstillä: Ystävänpäiväfiilikset tiivistettynä yhteen kuvaan. Vanha kunnon Piisamirotta jaksaa olla aina yhtä luotettavan pessimistinen. Minulla ei ole ollut fiiliksissä mitään vikaa, mutta muokkasin kuvatekstiksi "Korjaus: Ystävänpäivän sää tiivistettynä yhteen kuvaan" ja laitoin kuvan jakoon, koska olo oli juuri noin kastunut, kun palasin iltapäivällä yliopistolta kämpille.

Illasta suunnattiin sitten bussilla Annan, Pian ja Soilen kanssa Cheshire Oaksiin syömään ja elokuviin. Chesterissä kun ei ole enää edes elokuvateatteria, niin pitää tuonne kauemmaksi lähteä. Lokakuun alussa sulkivat viimeisen teatterin ja keilahallin tuolta keskustan ulkopuolelta ja siihen yksi rugbykaverikin kommentoi vaan, että "Ja ihmiset ihmettelevät miksi ryyppään niin paljon. Eihän Chesterissä voi tehdä mitään muuta!". Ehkä hieman kärjistetysti ilmaistu, mutta totta puhuen Chester on loppujen lopuksi aika pieni kaupunki eikä täällä ole nuorisolle kovin paljon aktiviteetteja, vaikka kyseessä onkin yliopistokaupunki.

Joka tapauksessa meillä oli oikein mukava ja ystävänpäivähenkinen ilta neljästään. Aluksi kävimme syömässä sellaisessa Chiquito-nimisessä meksikolaisessa ravintolassa. Tilasin Fajitan klassisella kananrinnalla ja se oli aivan jumalaisen hyvää. Sain sen kanan suoraan grilliltä runsaan kasviskasan kanssa pannulla pöytään kannettuna. Oh, ah ja uh. Tulee ihan taas nälkä tuota muistellessa. Harmi, etten hoksannut ottaa ollenkaan kuvia illan aikana. Olen niin onneton kaivamaan kameraa esille noin arkisissa tilanteissa.

Ruokailun jälkeen suuntasimme elokuvateatteriin katsomaan sitä uutta Lego-elokuvaa. Se oli juuri niin älyvapaata viihdettä kuin traileri antoi olettaa. En ole hetkeen nauranut noin elokuvalle. Ei siinä ollut hetkittäin päätä eikä häntää. Parasta mahdollista ystävänpäiväviihdettä siis. Kokemuksen kruunasi Ben & Jerry's jäätelösekoitus, jonka ostin elokuvateatterin aulasta jälkkäriksi. Kaiken kaikkiaan siis parhaalla mahdollisella tavalla vietetty ystävänpäivä. Kiitti tytöt, että olette olemassa!

Päivän paras juttu ja ystävänpäivälahja oli kuitenkin se, että elämäni valo ja olemassaoloni tarkoitus eli Sessu-Tessuinen rakas ystäväni tulee kesäkuussa luokseni kylään. Olen niin onnesta soikeana etten tiedä kuinka tässä pitäisi kiemurrella. On niin kova ikävä jo nyt! Ja vielä pitäisi melkein neljä kuukautta vielä odottaa. Ainakin elämällä on taas tarkoitus, kun on mitä odottaa. <3  

Myrskyn jälkeen on poutasää

Kävin tuossa pienellä lenkillä ja muistelin, että on olemassa sellainen laulu, jossa lauletaan, että myrskyn jälkeen on puotasää. Youtube sitten kertoi, että Kari Tapio on tällaisen ikivihreän sävelmän tehnyt. Täällä on nyt nimittäin myrskyn jälkeen kunnon puotasää. Tunnen kuinka aurinko jo lämmittää! Kohta on kevät. Ah. Ihanaa.

Mutta kyllä tuolla ulkona huomaa, että eilen myrskysi. Tässä vielä Chester Chroniclen artikkeli eilisestä. Teiden varsilla oli paljon työmiehiä siivoamassa sotkuja ja meidän pihakin alkaa olla ihan siedettävän näköinen. Ei ole varmaan aikoihin Powys Courtissa ollut näin paljon työmiehiä samaan aikaan, kun kerrankin yliopisto oli hoprakkaana ja rupesi korjaamaan myrskytuhoja heti. Ehkä tämä talo kestääkin vielä muutaman kuukauden kasassa.

Pari näistä miehistä oli jopa tullut meille sisälle maalaamaan suihkun kattoa (eli toisin sanoen peittämään homevaurioita maalilla). Se oli tosi tehokkaan näköistä, kun toinen niistä oikein laiskan oloisesti heilutti pensseliä ja toinen katsoi ja juorusi vieressä. Työntekoa vanhaan kunnon hinkulatyyliin! Ja tästä kerron siksi, että näiden kanssa sattui mielenkiintoinen tilanne, joka hieman havainnollistaa brittien suhtautumista alastomuuteen.

Ulkoa tullessani valuin hikeä ja halusi heti suihkuun, joten huoneessani riisuuduin, kääriydyin pyyhkeeseen ja suuntasin kohti toista suihkua. Kävi kuitenkin niin, että se maalaajatyyppi oli pesemässä pensseliään siellä vessa-suihkussa ja tämä toinen kaveri maleksi käytävässä. Ja voi hyvää päivää sen reaktiota, kun se näki minut siihen pyyhkeeseen kääriytyneenä. Se meni niin noloksi ja vaivaantuneeksi. Ja se oli sentään iso pyyhe eikä minusta näkynyt kuin olkapäät ja puolet polvista. Minulle tuo ei ollut mitenkään kiusallinen tilanne, koska ei minun tarvinnut odotella kuin pari minuuttia seinään nojaten, että se toinen saa sen sutinsa pestyä. Tämä maleksija taas meinasi haljeta siihen olemiseensa, tuijotteli vain seiniä ja kenkiään. Come on, ihan sama kuin minulla olisi ollut joku juhlamekko päällä! Brittinaiset ovat keskimäärin paljon alastomampia lähtiessään ulos juhlimaan. Mutta jotenkin tuo tilanne oli sille aivan ylitsepääsemätön ja lopulta se meni jo hoputtamaan sitä kaveriaan.

Britit kun eivät osaa oikein suhtautua alastomuuteen. En muista olenko jo kertonut tästä, mutta se on niin äärettömän hämmentävää, kun rygbypelien jälkeen tytöt käyvät suihkussa alusvaatteet päällä. Näin suomalaisittain se tuntuu niin kierolta. Kerran Soilen kanssa kyseltiinkin näiltä joukkuetovereilta, että miten ne suhtautuisivat meidän systeemiin, jossa suihkussa voi olla alasti myös muiden läsnäollessa. Nämä olivat aivan yksikantaan sitä mieltä, että ei. Ei missään nimessä. Se rikkoisi kakkia sosiaalisia normeja. Kulttuurierot on jänniä.

Tällaista tällä kertaa. Nyt minun onkin suunnattava luennolle. Huomenna on ystävänpäivä ja meillä on suomiporukan kesken jotain mukavaa tiedossa, joten mahdollisesti olen siitä jotain sitten viikonloppuna kirjoittelemassa.

Very British Problems: Oh good, now it's raining roof tiles

Kuten otsikosta voitte varmaan päätellä, länsirannikolla tuulee ja kovaa. Tuulet ovat kovia, jopa yli 100 mailia tunnissa ja tornadovaroitukset ovat päällä. Tää on taas näitä brittisään erikoisuuksia, joista olen tainnut ennenkin mainita. Meidän talo on oikeasti hajoamispisteessä: piha on täynnä hajonneita tiiliä, joita putoilee katolta ja seiniltä. Tuuli on niin kova, että verhoni heiluvat tuossa edessäni, vaikka ikkunat ovat kiinni. No okei, yksinkertaiset ikkunat, jotka vetävät muutenkin, niin tällaisella tuulella se veto näkyy aivan silmiinpistävästi. Ehkäpä tämä kuva hieman havainnollistaa tätä tuulen voimakkuutta.

Tässä muutama uutisartikkeli aiheesta. Kukaan ei tällä hetkellä puhu mistään muusta kuin säästä.

Metro

SkyNews 1

Sky News 2

Express

BBC 1

BBC 2

Olen tässä jo viikonpäivät kirjoitellut taas pitkää juttua, mutta se ei ole vielä julkaisukunnossa, joten päätin tehdä tällaisen pikaisen tilannekatsauksen, koska kovasta tuulesta huolimatta minulla oli varsin mielenkiintoinen päivä. Aamu alkoi normaalin ankeana ja sateisena. Meillä piti olla tänään rygbypeli Liverpoolissa, joten aamulla tankkasin itseni täyteen ruokaa ja olin valmis taistelemaan. Juuri kun olimme Soilen kanssa tallustelleet yliopistolle kaatosateessa, saimme kuulla, että peli oli peruttu, koska Liverpoolissa satoi lunta. Ja meillä satoi kylmää vettä. Kummatkaan sääolosuhteet eivät olleet aivan ihanteellisimmat rugbyn pelaamiseen, joten ei tuo nyt aivan hirveästi harmittanut, varsinkin kun pienen kyselyn jälkeen sain itselleni peräti kaksi ratsastustuntia täksi illaksi, koska eräs tyttö oli sairastunut yllättäen.   

Päivä menikin yhtä esseetä fiksaillessa. Aamulla oli vielä ihan tyyntä, mutta satoi todella paljon. Sitten joskus puolen päivän jälkeen alkoi tuulla. Ja se tuuli vaan koveni ja koveni todella nopeasti. Kuuntelin radiota ja selailin netistä uutisia, kun tuntui, että ei tämä ole normaalia. No, uutiset kertoivat myrskytuulista, teille kaatuneista puista ja liikennekaaoksista. Nice. Ratsastustunteja ei kuitenkaan peruttu, joten vaille kuusi uhmasin tuota kurjaa säätä ja kaikkein tuulen- ja sateenpitävimmissä vaatteissani lähdin tallustelemaan kohti yliopistoa. Sekin oli varsinainen kokemus.

En ole ikänäni kokenut niin kovaa tuulta. Ei tällaista voi oikein Suomessa kokea, koska meillä ei ole Atlantin valtamerta tuossa muutaman kilometrin päässä voimistamassa niitä tuulia. Se riepotteli tällaista ei-edes-niin-pientä ihmistä kuin vanhaa rättiä. Ihan oikeasti. Tuuli melkein puhalsi minut auton alle. Se oli pelottavaa. Ja toisella kertaa tuulenpuuska aiheutti sellaisen tilanteen, joita tapahtuu vain Amerikkalaisissa romanttisissa komedioissa. Nimittäin sellainen kova puuska sai minut menettämään taas tasapainoni ja horjahdin takavasemmalle päin suoraan erään nuoren miehen syliin. Siinä Amerikkalaisessa elokuvassa katseemme olisivat kohdanneet ja olisimme rakastuneet sen siliän tien ja eläneet elämämme loppuun asti onnellisina yhdessä. Nyt kohtaamisessa oli kuiten yrmy suomalainen ja minua puolet pienempi oikein hintelä brittipoika. Kovasti vaan pyydeltiin toisiltamme anteeksi, eikä siitä kehkeytynyt vuosisadan rakkaustarinaa. Voi harmi.

Yliopistolle päästyäni kyseenalaistin jo aika voimakkaasti kannattaako tällaisella ilmalla kammeta itseään hevosen selkään. Ne kun ovat aika pölhöjä elukoita kovalla tuulella. No, siitä kuitenkin lähdettiin tallia kohti, kun kaikki olivat kyydissä. Alkumatkasta oli aivan järkyttävä ruuhka. Matka eteni 20 metrin pätkissä tuskastuttavan hitaasti. Onneksi nämä britit ovat sentään systemaattisesti varautuneet näihin liikennepulmiin, joten tallimatkalle varataan aina sellaiset 20-25 minuuttia ylimääräistä aikaa kaiken varalta ja tämän ansiosta selvisimmekin nippa nappa ajoissa perille. Syy tähän hitauteen oli, että kovan tuulen takia tielle oli kaatunut iso puu. Se oli todella hurjannäköinen, kun se oli lähtenyt juurineen päivineen irti maasta.   

Myös viime viikolla meidän rugbypeli peruttiin, koska vastapuoli ei saanut joukkuetta kasaan. Sen ansiosta pääsin myös viime viikolla ratsastamaan. Silloin menin sellaisella King-nimisellä cobruunalla ja se oli aivan super. Puolessa välissä tuntia se vaan loksahti sellaiseen kauniiseen peräänantoon ja loppuntunti oli kuin olympialaisissa ratsastamista, kun se meni niin uskomattoman hienosti. Tunsin satulassa kuinka se elukka oikeasti työskenteli motivoituneena ja yritti niin kovasti. Tuosta jäi niin hyvä mieli, että halusin päästä taas mahdollisimman pian hakemaan tuota fiilistä takaisian. 

Tänään sitten pääsin ratsastamaan sellaiseen tavoitteellisempaan ryhmään, joka tähtää kilpailuihin. Ja meno oli sen mukaista. Ensimmäinen tunti oli estetunti. Aluksi sain alleni sellasen kirjavan tinkerin, mutta se ei liikkunut puhtaasi, joten pian vaihdoin puoliveripuolelle. Princess oli oikein solakka ja urheilullinen tapaus, joka rakasti hyppäämistä. Minun krooninen estepelkoni ei edes ehtinut reagoida mitenkään, kun hyppyjä tuli niin tiuhaan tahtiin ja korkeus nousi ripeästi. Tamma imi esteille niin hyvin, että se oli suorastaan nautinnollista ja todella helppoa vain lennellä esteiden yli. Lopussa hyppäsinkin 80cm rataa reilulla ilmavaralla. Tunnin jälkeen olin aivan euforisissa tunnelmissa, koska en ole hypännyt tuon kokoisia esteitä varmaan seitsemään vuoteen. Pari vuotta sitten en uskaltanut mennä edes ristikon yli. Aivan käsittämätöntä. 

Seuraavalla tunnilla mentiin sitten koulua ja jatkoin puoliverisellä tammalinjalla. Scarlett on meidän opettajan ehdoton lellikki, joten olin suorastaan yllättynyt saadessani ratsastaa sillä. On oikein kiva huomata, että ratsujeni taso on noussut systemaattisesti, mitä useammin olen päässyt ratsastamaan. Mentiin ihan perusjuttuja ja rataharjoituksia. Tamma toimi ihan kivasti. Mitä nyt meinasi hieman kerätä kierroksia kovan tuulen takia tunnin edetessä. Mutta oli se aika hieno. Oikein komeita ravilisäyksiä tehtiin. Minun pitäisi vaan ehdottomasti saada enemmän treeniä, koska istunnan kanssa meinaa olla sellainen ongelma, että nojaan liikaa taaksepäin. Ja vielä muutama vuosi takaperin ongelma oli se, että könötin liikaa etukenossa. Ei ole helppoa. Ratsastus on varmasti vaikein laji, mitä on olemassa. 

En ole kovin useasti elämäni aikana ratsastanut useampaa tuntia putkeen ja nuo molemmat olivat vielä todella intensiivisiä tunteja ja niissä oli tekemisen meininkiä. Keskivartalostani paloi varmaan pari kiloa rasvaa ja nyt kyllä kropassa tuntuu siltä, että olen viettänyt aikaa ratsailla. Sydäntäni kuitenkin lämmitti suuresti, että ilmeisesti en ole aivan toivoton tapaus, koska nämä kanssatuntilaiset kyselivät tunnin jälkeen olisinko halukas kilpailemaan heidän kanssaan yliopiston joukkueessa. Tunsin oloni suorastaan imarrelluksi. Kovasti olisivat halunneet minua mukaansa ensi keskiviikkona Lancasteriin, mutta olen silloin tulossa Edinbourghista takaisin, joten se ei valitettavasti onnistunut. Ja Development weekin jälkeen meillä pitäisi vihdoin olla kaikki nämä pelaamattoman rugbypelit, joten en oikein tiedä. Toisaalta minusta olisi aika kivaa mennä joihinkin pikkuluokkiin kokeilemaan, mutta en tiedä kuinka suuria investointeja se vaatisi. Minulla kun ei ole täällä kisakamoja mukana enkä edes kunnollista kisavarustusta oikeastaan omista. Mutta katsellaan.

Ja näin puolen yön jälkeen sade on viimein lakannut ja tuulikin alkaa laantua. Huomenna pitäisi olla oikein kaunis ja aurinkoinen päivä taas vaihteen vuoksi. Saatanpa vaikka vierailla Chester Meadowseilla sitä pikkutammaa katsomassa, jos portfolion työstäminen alkaa ahdistaa liikaa. 

You just got to love this country and its weather <3