Tiedetään, tiedetään. Minun olisi pitänyt tämäkin postaus kirjoittaa jo pari kuukautta sitten. Omatuntoni kolkuttaa, koska bloggerin mukaan parhaimmillaan kymmeniä ihmisiä käy päivittäin katsomassa blogiani ja uskollisena odottaa seuraavaa postausta. Tuo kesä vaan oli niin hektistä aikaa, että resurssit eivät millään riittäneet enää blogin ylläpitoon, kun vuorokaudessa minulla oli noin 3-4h omaa aikaa ja loppuosa menikin töissä tai nukkuessa. Viikonloppuisinkin oli vielä aina jotain menoa kavereiden kanssa tai sukukokousta tai mummon luona vierailua. Tekosyiden lista on loputon. Nyt työrupeama on kuitenkin ohi ja palasin alkuviikosta Jyväskylään, ja vakaa aikomukseni on saattaa blogi arvoiseensa päätökseen, vaikka vaihdostani alkaakin olla jo aikaa. Onneksi muistiinpanojen avulla on helppo muistaa, mistä kaikesta olinkaan aikonut kirjoittaa. Tässä siis kesäkuu pähkinänkuoressa:
"Mitä sä aoit tehdä täällä koko kesäkuun?", ihmetteli Pia, joka lähti kotimatkalle jo toukokuun alkupuolella. No, kuten aikaisemmissa postauksissa olen raportuinut, minullahan oli vähän kaikennäköista aktiviteettia kesän alussa mitä ihanimmassa ja hehkeimmässä Englannin kesässä. Aurinkoa ja hellettä riitti melkein joka päivälle. Tähän kun vielä lisätään kaikki kotiinpaluuvalmistelut, niin minullahan oli niin kiireinen kuukausi, että loppujen lopuksi en edes ehtinyt toteuttaa kaikkia reissuhaaveitani, saatika blogia päivitellä. Itse asiassa kuun ainoa kunnon reissu oli siellä Edinpörössä, josta palasin sopivasti vuoden viimeiselle ratsastustunnille.
Tuon seikkailun jälkeen olin tosiaan takaisin Chesterissä keskiviikkoaamuna 4.6, nukuin muutaman tunnin ja lähdin tallimatkalle. Tunti meni vähän niin ja näin, ja mieleni tekisi syyttää edellispäivien rasituksia, mutta todellisuudessa olen vain niin lahjaton ratsastaja, että kannattaisi lopettaa koko laji. Tämä oli siis estetunti ja menin sen Princessillä, kuten myös sen aiemman hyppytunnin talvella. Silloinhan me oltiin aivan luodut toisillemme ja suorastaan lennettiin niiden isojen esteiden yli. Nyt estekorkeus oli about puolet aimmasta, mutta olin kunnon pälli siellä ponin selässä. Tasapainon kanssa oli hirveitä ongelmia ja tyrkkäsin ponin joka esteellä hyppyyn, minkä seurauksena hypyistä tuli aivan järkyttäviä. Välillä roikuin kauniisti kaulalla, kun en meinannut pysyä kyydissä. Sheila-opettaja yritti selittää, että ratsasta näin ja istu näin, niin homma helpottuu. Pahinta oli, että tiesin mikä on vikana ja miten minun tulisi ratsastaa, mutta kroppa ei vaan totellut komentojani. Mikä häpeä. Sentään viimeisestä radasta jäi hyvä mieli, kun sain sen ratsastettua kohtuullisen hyvin. Koko radan vain äänellä rauhoittelin intopinkeää ratsuani, niin se malttoi jopa pysyä nahoissaan. Hirmu symppis Prinsessa.
Sitten seuraavat pari päivää menikin ihan vain chillaillessa, siivoillessa ja nukkuessa ennen Sessu-Tessun vierailua. Kaverin lähdettyä aloin viimein raivokkaasti valmistautua omaan kotiinlähtööni pakkailemalla ja kuuraamalla huoneeni lattiasta kattoon. Ei siinä mennytkään kuin viikko saada huone tyhjennettyä. Työtahtini kun oli vähän sellainen 10 minuuttia pakkaamista, minkä jälkeen palkitsen itseni tuosta valtavasta uurastuksesta kahdella tunnilla Internetiä. Sitten onkin jo niin myöhä, ettei kannata enää ruveta huhkimaan. Päivä se on huomennakin. Tehokasta, eikö? Kaikenlisäksi pyykkäsin koko vaatekaappini ennen matkalaukkuun laittoa, joten siinä pyykkiurakassakin meni oma aikansa. Ja yhtenä päivänä innostuin huoltamaan kenkiäni oikein pitkän kaavan kautta ja siinäkin meni jo puoli päivää.
 |
| Tässä vaiheessa pakkausurakkaa olin äärettömän onnellinen ihanan värikkäästä matkalaukun sisällöstä |
Välillä tuota muuttourakkaa vielä keskeytti esimerkiksi sellaiset huvit kuin Cheshire County Show ja Halewood International Day -laukkakilpailut lauantaina 14.6. Viimeisille laukkakilpailuilleni sattui oikein helteinen ja aurinkoinen päivä, joten ajattelin, että tämähän olisi hyvä tilaisuus vähän paahtaa nahkaa ja hankkia pohjarusketusta Suomen kesää varten. Lähdin siis ihan kesähepeneissä liikkeelle ja aurinkorasvaakin laitoin vain yhden kerroksen lähtiessäni ja hölmönä jätin rasvan kämpille. Arvatkaapa kuka näytti aivan grillatulta makkaralta viisi tuntia myöhemmin? Aliarvioin aivan tyystin Englannin auringon säteilytehon ja sain varmaan ihosyövän tuossa iltapäivän aikana.
"Pientä palamista" lukuunottamatta päivä oli oikein kiva. Hepat juoksi kovaa, lapsilla oli tivolin laitteissa hauskaa, chipsit olivat yhtä ihanan rasvaisia ja suolaisia kuin ennenkin, Oreo-jätski oli jumalaisen hyvää ja koko kenttä oli täynnä ihmisiä, jotka nauttivat ykkösluokan säästä. Ainoa ongelma, josta en meinanut millään päästä eroon, oli joku keski-ikäinen, erittäin humalainen ja pahanhajuinen walesilainen miekkonen, joka iski silmänsä minuun. Se tuli kolme kertaa minua iskemään ja jälleen kerran minulla oli aivan hirveitä ongelmia ymmärtää sen aksenttia. Mikä siinä on, että nuo walesilaiset puhuu niin epäselvästi?! Ensimmäisella kerralla kieltäydyin kohteliaasti sen ehdotuksista, toisella kerralla sain olla jo tiukempi ja kolmannella kerralla totesin, että minulla on tyttöystävä. Sen jälkeen se antoi periksi, kumma kyllä.
 |
| Kauniin valkoiset kanankoivet. Tuon päivän jälkeen totesin, että minun on pakko saada keveymmät kengät |
Muuta aktiviteettia kesäkuussa oli muiden muassa, että kävimme mahdollisimman paljon ulkona Sedan ja Mimin kanssa. Kaikki muut kun olivat jo lähteneet, niin me kolme pidettiin yhtä loppuun asti. Tuon laukkapäivänkin jälkeen menimme illalla katsomaan pubiin Englanti-Italia MM-jalkapallopeliä. Vähän teki paikallisille vaikeaa, kun Englanti hävisi Saapasmaalle. Aijai. Meitä asia ei kuitenkaan haitannut vaan jatkoimme loppuyöksi Rosiesiin. Kauniin hehkuvan punaiseksi muuttunut nahkani herätti hämmästystä parissakin ihmisessä, joiden kanssa päädyin juttusille. Eipä siihen voinut kuin todeta, että minut on geneettisesti jalostettu elämään kylmässä ja pimeässä paikassa. Johtuu kieneistä! Mutta oli kyllä kaikin puolin hauska ja onnistunut ilta.
Luonnollisestikin minun piti myös hoitaa vaihtoon liittyviä virallisia hommia ennen lähtöäni. Omistin siis maanantain 16.8 pitkin kaupunkia juoksemiselle. Ensimmäiseksi suuntasin kampukselle ja toin mukanani British Heart Foundationin keräyslaatikkoon ylimääräistä tavaraa, jota en ollut ottamassa mukaani Suomeen. Samalla reissulla kävin yliopiston kv-toimistolla hakemassa kaikkiin Erasmus-papereihini allekirjoitukset ja vein Sedalle ilmapatjan, koska en tarvinnut sitä enää. Hain myös takaisin viimeisen historian tehtäväni, joka oli palautettu aiemmin sinä aamuna. Kampuksen kirjakaupassa kävin tuhlaamassa opiskelijakortille Freshers' Fairien aikana ladatun ilmaisen rahasumman loppuun. Nyt minulla onkin University of Chester -teemaisia vihkoja ja lehtiöitä useammalle vuodelle varastossa. Kaupungilla kävin hakemassa junalippuja kotimatkaa varten sekä pankissa yritin sulkea Barclaysin tiliäni, mutta se ei onnistunutkaan, koska kortilla oli katevarausta noiden junalippujen ostamisesta. No, ei tuon asian kanssa mikään tulenpalava kiire ollutkaan, joten mitään haittaa ei sattunut. Eksyin myös Clark's-kenkäkauppaan ja koko vuoden minua hirmuisesti riivannut uusien kenkien ostohimo sain vihdoin täyttymyksensä. Ostin niin ihanat ja miellyttävät kiilakorot, että meinasin ihan pakahtua. Hintavathan ne olivat, mutta kenkiin olen aina halunnut panostaa.
Sitten oli myös tämä pakettiruljanssi. Chesteriin tullessahan minulla ei ollut kuin kaksi matkalaukkua ja reppu täynnä tavaraa, mutta jotenkin se omaisuuden määrä kasvoi räjähdysmäisesti aivan huomaamatta tuossa vuoden aikana. Seuraavan kerran, kun muutan ulkomaille, yritän elää niin askeettisesti, että tuota tavaramäärän exponentiaalista lisääntymistä ei tapahdu. Materialisti kun olen, niin eihän tuo todellakaan toteudu, mutta aina sitä voi uhkailla. Kahden maan välillä muuttaminen ei nimittäin ole yhtä simppeliä kuin vain Suomen sisällä muuttaminen... Paljon heitin turhaa roinaa kylmän viileästi ihan vain menemään ja huomattavan määrän kaikkea ylimääräistä kannoin myös tuonne aiemmin mainitsemalleni keräyspisteelle. Näistä toimenpiteistä huolimatta Suomeen lähtevää materiaa oli vielä sen verran runsaasti, että kaksikaan matkalaukkua ei olisi mitenkään riittänyt niiden kuljettamiseen. Kaikkein järkevin vaihtoehto oli siis lähettää kuriirifirman kautta pari pakettia kohti Savonmaata.
Googlettamalla löytää useampiakin kansainvälisiä kuljetusfirmoja, mutta itse päädyin
Courierpointiin, koska aikaisemmin kotiin lähteneiden kavereiden kokemukset kyseisestä yrityksestä olivat myönteisiä. Tämä pakettikuljetuksen tilaaminen oli kuitenkin varsin sydäntäraastava kokemus. Laatikoisen suhteen selvisin helpolla, koska Anna ja Soile olivat kuukautta aiemmin käyneet Tescosta kyselemässä ylimääräisiä pahvilaatikoita ja sain heidän ylimääräiset lootansa, joihin sitten pakkasin mm. melkeinpä kaikki kengät, isompia ja tilaavieviä ulkovaatteita, makuupussin, tärkeitä kirjoja ja papereita ynnä muuta pientä ja tärkeää. Tescosta kävin ostamassa sellaisen matkalaukkuvaa'an, jotta voisin sitten punnita lähetykseni, mutta tämä vaaka paljastuikin varsin kelvottomaksi, koska joka mittauskerralla se näytti hieman eri lukua. Tosin sekin saattoi vaikuttaa, että pakettini eivät olleet mitään matkalaukkuja vaan tosiaan paketteja, joten jouduin soveltamaan lakanastani sellaisen liinan, jonka avulla sain punnituksen suoritettua. Varsin työläs prosessi. Saattoi muutama kirosana lennellä.
Monen monen mittauskerran jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että toinen paketti painoi noin 11kg ja toinen noin 17kg. Luettuani Courierpointin toimitusehdot tulin kuitenkin siihen lopputolokseen, että laitankin painoiksi 12kg+18kg ihan vain varmuuden vuoksi, koska liian kevyenä kirjatuista paketeista olisi otettu ylimääräinen maksu luottokortilta. Ei kiitos. Ja tämä kirjausprosessi se vasta hauskaa olikin. Perusmaksu tuolle kaiken kaikkiaan 30kg painaneelle tilaukselle oli £67. Pidin tuota ihan kohtuullisena hintana, mutta tilausprosessin edetessä tuohon lisättiin vielä £16 "kaukaisen kohteen lisä", koska olen kotoisin sivistyksen ulottumattomista. Eikä tässä vielä kaikki, koska hintaan tuli vielä £16 veroja. Maksoin siis kaiken kaikkiaan melkein satasen tuosta lähetyksestä. Meinasi pieni itku tulla, koska koska tässä vaiheessa vaihtoa rahatilanne ei todellakaan ollut mitekään kehuttava. Onneksi on tuo luottokortti. Älkää missään nimessä lähtekö vaihtoon ilman luottokorttia! Meikäpoikakaan ei olisi päässyt takaisin kotiin ilman tuota maailman parasta keksintöä.
Tiistai-iltana sen pitkän Cheshire County Show -päivän jälkeen siis suoritin tämän pakettitoimituksen tilaamisen ja illan pimetessä oli vielä lähdettävä yliopistolle tulostamaan matkakirjoja noille paketeille. Ei olisi kyllä millään jaksanut, kun raikasilmamyrkytys vaivasi ja kerrankin ihan rehellisesti väsytti. Pakko se kuitenkin oli, koska pakettien nouto oli jo seuraavana päivänä. Ohjeistuksen mukaan niitä tultaisiin hakemaan joskus klo. 9.30 - 17.30 välillä, joilloin piti olla kotona lähettämässä ne matkaan. Ovikello soikin tasan klo. 13.50 ja kaksi miestä nappasivat lähetykseni DHL:n autoon ja homma oli ohi reilussa minuutissa. Ne olivat todella tyytyväisiä ensiluokkaisen hyvin pakatuista laatikoistani. Ilmeisesti kaikki eivät osaa tehdä yhtä asiallisia paketteja kuin meikäläinen.
 |
| Siinä ne on valmiina matkaan |
Pakettien lähdettyä urheilin sen verran kaupungilla, että kävin sulkemassa sen pankkitilin. Se oli varsin simppeli operaatio. Tepastelin vaan pankkiin, jossa minut ohjattiin miehen juttusille. Se naputteli vähän tietokonetta, otti sen minun kortin pankille tuhottavaksi ja se oli siinä. Kesti alle kolme minuuttia. Tuo pankkitilin avaaminen oli ehkä yksi parhaita päätöksiä tämän vaihdon suhteen. Missään en ole saanut niin hyvää asiakaspalvelua kuin Barclays'ssä ja vuoden aikana olen mahdollisesti säästänyt satasia, kun olen siirtänyt OP:n tililtä rahaa tälle brittitilille ja käteistä nostanut sitten siltä. Suomalaisella kortilla automaattinostot ovat nimittäin riistohintaisia.
Päästyäni tuosta pakettistressistä eroon pakkaamisprosessi olikin jo melkein finaalissa, joten lähtöä edeltävät päivät pystyin pyhittämään ihan vain elämästä nauttimiselle. Torstaina käväisin vielä yliopistolla tulostamassa mm. lentoliput, mutta muuten omistin päivän Chesterin keskustalle. Kävin esimerkiksi teellä, kävelin muureilla, istuskelin puistossa, vähän saatoin myös eksyä shoppailemaan, mutta siitä ei puhuta. Kaiken kaikkiaan yritin imeä kaikilla aisteillani niin paljon Chesteriä sisääni kuin vain pystyin, ja jollain tasolla valmistauduin näin kotiinlähtöön ja hyvästelin rakkaan "kotikaupunkini".
Alunperin tarkoitukseni oli käydä perjantaina Manchesterissa, mutta en saanutkaan ketään seuraneidiksi ja pelkäsin eksyväni taas kauppoihin, joten vaihdoinkin lennosta suunnitelmaa, koska kaunis kesäpäivä houkutteli kuitenkin poistumaan kotoa. Päädyin sitten vierailemaan Delameren metsään, joka on noin 15 minuutin junamatkan päässä Chesteristä. Ajattelin, että olisi kiva käydä vähän metsässä kävelemässä. En kuitenkaan tajunnut, että minua ei ole tehty liikkumaan luonnossa. Ei edes Briteissä. Koko kesäkuun vedin allergialääkkeitä kaksin käsin, koska muuten olisin raapinut kutisevat silmäni ulos kuopistaan. Sitten tämä metsäretki sai kaikki allergiat suorastaan räjähtämään käsiin, ja niiskutin ja kutisin kuin kohtauksen saanut. Ihanaa olla allerginen kesälle <3.
Vedin siis vähän lisää droppeja naamaan ja sain itseni sellaiseen kuntoon, että pysyin muutaman iltapäivän tunnin samoilemaan idyllisissä Englannin maaseutumaisemissa. Rakastan niin tätä maaseutua. Rakastan.
 |
| Hevosia jee! Vastaan tuli yksi valkoinen poni ja sen tätiratsastaja. Poni oli söpö |
 |
| Ponin kakkaa! |
 |
| Tää on yllättävän vaarallista ympärisöä |
 |
| Ei kannata karata aidatulta polulta. Britit on ihan hupsuja näiden kaikkien varoituskylttien kanssa. Holhousyhteiskunta |
Palattuani kotiin kasasin taas hieman lisää tavararoitani ja päivän päätteeksi kävimme Mimin, Sedan ja Lindan kanssa minun läksiäisillallisellani lähipubissa. Oli aivan ihanaa nähdä vielä viimeisen kerran kunnolla hyvän ruoan ääressä, minkä päätteksi lähdin Mimin kanssa bilettämään. Voi, että me vaan oltiin Mimin kanssa niin loistava parivaljakko. Ihan hirveä ikävä tuota naista <3. Jotenkin meidän ilta meni niin, että minä päädyin kampukselle Mimin luo yöksi. Koin sen jotenkin äärettömän runolliseksi, että koko vuoden kirosin sitä hetekaa huoneessani ja viimeisenä yönäni sain nukkua yliopiston laadukkaimmassa asuntolassa, ensiluokkaisessa sängyssä lempparisaksalaiseni vieressä. Voiko ihminen enempää toivoa? Parin tunnin unien jälkeen kuitenkin heräsin seitsemän maissa siihen, kun aurinko porotti suoraan silmään ja huoneen lämpötila oli jo aika muhjakka. Totesin, että minun on pakko lähteä kämpilleni laittamaan kamat kasaan, koska nyt oli jo minun lähtöpäiväni. Jätin Mimin nukkumaan ja hipsin upeassa kesäaamussa takaisin keskustaan. Kaikki tuntui jotenkin erityiseltä ja kauniilta sinä aamuna. Melkein purskahdin itkuun, kun katsoin Walesiin ja näin ne mahtavat kukkulat taivaanrannassa. Niin kaunista. En edes yritä kuvailla sitä. Nytkin olen tippa linssissä, kun kirjoitan tätä ja muistelen tuota hetkeä.
Tämä lähtöpäivä oli kyllä kaikin puolin tapahtumarikas. Heti kämppäni pihaan saapuessa melkein kirjaimellisesti törmäsin naapurin poikaan. Tämäkin oli oikeastaan runollinen hetki, koska prikulleen samassa paikassa tapasin hänet kunnolla ensimmäistä kertaa viime lokakuussa. Tyyppi suurin piirtein elää ja hengittää rugbya, joten tuolla kertaa jutustelutuokiomme kesti melkein 1,5h. Okei, Matt on jonkinmoinen räpätäti, joten se lähinnä selitti ja minä kuuntelin suu pyöreänä. Olin tuolloin nimittäin juuri aloittanut rugbyn pelaamisen. Oli minulla hieman sitten selittelemistä tuona aamuna, kun näytin kuin haudasta revityltä. Siihen malliin se minua kattoi ja iski silmää, että ei varmasti uskonut, että olin ollut ihan vain kaverin luona nukkumassa edellisyön. Ja jälleen kerran se aloitti sen mahdottoman selittämisen. Jonkun vartin siinä keskusteltiin, mutta kello alkoi lähestyä jo kahdeksaa ja minun oli pakko mennä. Mutta oli kyllä ihanaa, että sain näin yllättäin suunnittelematta hyvästellä tuonkin ihmisen kunnolla. Tuossa samalla tuli esiin myös, että se raukka ei tiennyt minun olevan vaihtari. Se oli sillä lailla, että no nähdäänhän me sitten taas syksyllä, ja hölmistyi aika lailla, kun sanoin, etten ole tulossa takaisin. Ah, mikä riipaisu sydämessä. Minuun sattuu kirjoittaa tätä.
Sisälle kämppääni päästyäni siivosin ja pakkasin viimeisetkin kamat kaikella raivolla kasaan. Tein matkalaukun pahoinpitelemisestä suorastaan taidetta. Tavaraa oli vieläkin yksinkertaisesti liikaa. Muutaman semikivan vaatekappaleen jouduin vielä heittämään menemään ja varustautumaan Michelin-mieheksi lentokentälle, mutta lopulta matkalaukun vetoketju meni kiinni. Saumat kyllä ratkeilivat ja se piti pahaa ääntä, mutta kiinni se meni perhana vie!
 |
| Tässä vaiheessa ei enää hymyilyttänyt... |
Olin jo viemässä keittiökamojani roskiin, koska ne olivat halpakamaa ja ajattelin, että ei kukaan niitä edes tarvitse, kun afrikkalainen ystäväni tuli keittiöön ja oli heittää voltin, kun kerroin hänelle missiostani. Eipä sitten tarvinnut heittääkään mitään menemään, kun tämä adoptoi kaiken. Sain vielä kunnon saarnan siitä, että mitään näin hyödyllistä ei saa heittää menemään. Olin vähän ihmeissäni, koska hänellä kuitenkin oli varsin hyvät omat kokkaustarvikkeet jo olemassa. Ilmeisesti tässä tapahtui kuitenkin kulttuurien törmäys: vauras länsimaalainen, joka on kasvanut kertakäyttökulttuurissa, vs. savimajojen kasvatti. Pitäisi varmaan välillä itsekin miettiä näitä kulutustottumuksiaan. Kävi kyllä mielessä kuskata nuo pannut ja kasaritkin hyväntekeväisyyteen, mutta resurssit loppuivat tässä vaiheessa kesken. No, onneksi ne saivat jatkaa elämäänsä uuden omistajan hellässä huomassa.
Sitten lähdin viemään roskapussia ja tyylikkäästi lukitsin itseni kämpän ulkopuolelle, kun kaikessa tohinassa jätin avaimet huoneeni pöydälle ja ulko-ovi lumpsahti perässä kiinni. Afrikkalainen ystäväni oli juuri lähtenyt ulos, enkä ollut varma oliko muita edes paikalla. Kyllä muuten mahanseudulta kouraisi. Varsinkin kun puhelinkin oli siellä pöydällä avaimien vieressä. Pimputin ovikelloa kuin raivopää, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Olin jo lähdössä häntä koipien välissä sen Mattin luo, että se soittaisi porterseille, kun huomasin, että Jennyn huoneen ikkuna on auki. Se oli siis paikalla! Karjuin keskellä pihaa Jennyn nimeä ja menin takaisin ovelle. Paukutin sitä kuin olisin läpi tulossa ja pidin ovikelloa koko ajan pohjassa. Lopulta, viimein, Jenny avasi oven aivan saman näköisenä kuin minä vielä pari tuntia aikaisemmin. Syöksyin kämppikseni kaulaan ja halasin koko sydämestäni runsaasti kiitellen. Mikä pelastus!
Sitten olinkin valmis hyvästelemään ihanan asumukseni ja Jennyn. Sinne jäi vain tyhjä, autio huone odottamaan seuraavaa asukasta. Voi voi. Oli se aika kiva pieni pesä loppujen lopuksi. :')
Pakaasieni kanssa selvittelin itseni kampukselle yhdentoista jälkeen ja luovutin avaimeni. Alkuiltapäivästä käytiin vielä Mimin kanssa Weatherspoonissa syömässä ja Mad Hatterissä teellä ja kuppikakuilla. Chesterissä oli joku keskikesän paraati ja satuimme melkoiseen karnevaalihumuun, mutta eipä se haitannut. Juuri sellaisena haluan Chesterin muistaa: eläväinen, lämmin, aurinkoinen, täynnä katutaiteilijoita, musiikkia ja ihmisiä.
 |
| Viimeistä kertaa kampuksella |
 |
| Oreo cupcake! Nyt voin kuolla onnellisena |
Sitten Mimi saattoi minut asemalle, jossa hyvästelimme toisemme minun hypätessä kolmelta Manchesterin lentokentälle menevään junaan. Se oli aivan kamalaa. Tuossa vaiheessa kaiken lopullisuus viimeistään iski päin kasvoja ja junan nytkähtäessä liikkeelle olin aivan paniikkikohtauksen partaalla. Sisäisesti hyperventiloin ja hiljaiset yksittäiset kyyneleet valuivat poskilla. Rintaa puristi kuin infarktissa. Crewessa piti vaihtaa junaa ja siellä sentään hetkellinen vitutuskohtaus sai minut kokoamaan itseni. Tuo iso matkalaukkuni oli nimittäin niin painava, että siitä meni pyörät, joten se oli aivan järkyttävän painava vetää perässä. Tasaisella maalla vielä selvisin sen kanssa joten kuten, kun Mimi oli huolehtinut pienemmästä laukustani. Nyt minulla oli kuitenkin kaksi matkalaukkua ja Crewen aseman hissi oli rikki. Piti sitten käsipelin raahata molemmat laukut aseman toiselta puolelta toiselle ja siinä matkan varrella oli ihan vain muutamat portaat. Eikä tietenkään ketään avuliasta mieshenkilöä koko asemalla. Sentään kerkesin seuraavaan junaani, mutta olin kyllä ihan poikki tuon urheilurupeaman jälkeen ja päätin polttohaudata roviolla tuon laukunräähkän. Nyt etsinnässä onkin kauniin pinkki matkalaukku.
Lentokentälle saavuin vaille neljä, mikä oli aikalailla täydellinen ajoitus, kun lentolähti klo. 17.50. Check-in:ssä tuon superpainavan laukun massaksi paljastui lopulta kivat 28kg eli vain viisi kiloa ylimääräistä lentoyhtiön salliman 23 kilon rajasta. Kaivelin jo murtuneen oloisena luottokorttia kauniista Radleyn kukkarostani, mutta se täti oli tosi kiva ja sanoi, että ei kerrota kenellekään tästä, niin sinun ei tartte maksaa mitään ekstroja. Päivän paras yllätys! Kiitos Finnair! Tuossa väliajalla kerkesin sopivasti källäillä kentällä ja syödä välipalaleipäsen. Ilmeisestikin juhannus oli rokottanut matkustajia, minkä seurauksena lentolippu oli niin halpa eikä niitä haitannut tuo laukun ylipaino. Isossa koneessa oli nimittäin vain muutama matkustaja siellä täällä. Koneen noustessa olin jo saanut mielentilani tasattua, enkä tuntenut niin suurta ahdistusta ja nukahdinkin aika pian.
Heräsin vähän ennen koneen laskeutumista, mikä tapahtui Suomen aikaa klo. 22.20. Yöbussi pohjoiseen lähti kolme tuntia myöhemmin, joten ehdin kivasti lentokentällä datailla ja syödä Alepasta ostamiani eväitä. Tällä kertaa kulttuurishokki ei lyönyt samalla lailla päin kasvoja kuin jouluna, vaan olo oli ihan yllättävänkin hyvä. Mitä nyt lähtiessä oli hellettä ja Suomessa +8 celciusastetta ja ihmisillä oli toppatakit päällä. Ei kyllä haitannut minua. Mieluummin kylmä kuin kuuma. Ja Suomessa oli niin valoisaa! Se hieman hämmensi, vaikka tiesinkin, että juhannuksena päivä on pisimmillään.
 |
| Rehellisesti puhuen piirakat ja Fazerin sininen maistuivat erittäin hyviltä pitkän tauon jälkeen |
Bussissa tuo valoisuus oli varsin haittaava tekijä, koska viiden jälkeen ei saanut enää nukuttua, kun oli kirkasta kuin keskipäivällä. No, mitä pohjoisemmaksi mentiin, niin sen synkemmäksi ja sateisemmaksi sää muuttui. Siihen kurjuuteen jouduin aurinkoisen Chesterini vaihtamaan... Oli kuitenkin aivan ihanaa nähdä vanhemmat ja minun rakas pikkukoira pitkästä aikaa. Floora vaikutti jotenkin niin äärettömän luttanalta. Kyllä se 12v. ikä alkaa jo siinä näkyä, vaikka virkeä ja terve koira onkin. Lisää eläimellisyyksiä elämään tuli, kun kotiin ajaessa tuli naapurin lehmä tiellä vastaan. Siinäpä piti sitten lennosta sitä lähteä kotiin ajamaan. Kun kävelin sen lehmän perässä husuttaen sitä liikkumaan eteenpäin ja tuijottaen sen paskaista perää, en voinut kuin miettiä syntyjä syviä. Reilu vuorokausi sitten olin vielä tuojotellut Walesin kukkuloita enkä lehmän häntää. Niin, että tervetuloa kotiin maalle!
No, koti on silti aina koti. Ei tuo kotiinpaluu loppujen lopuksi tuntunut niin pahalta ja tapahtui aika kivuttomasti. Ensimmäiset viikot oli ihan kiva olla taas kotona, mutta nyt viimeaikoina olo on ollut vaikea. Tämä Suomessa oleminen tuntuu ihan fyysisesti ahdistavalta ja mietin koko ajan vain keinoja paeta jonnekkin muualle. No joka tapauksessa, tuon tulosunnuntain esittelin vain äidille kaikkea tarpeetonta, mutta ihanaa, mitä olin vuoden aikana ostanut. Sitten lysähdin sohvalle vakipaikalleni ja olinkin siinä suurinpiirtein koko kesän. Seuraavana päivänä meninkin sitten jo töihin, eikä sen jälkeen ole ollut liiaksi tuota vapaa-aikaa. Pakettinikin tulivat sitten tätä seuraavana päivänä ja olin aika ylpeä itsestäni: se isompi oli painanut 18,6kg ja pienempi pikkasen vajaa kymmenen kiloa. Olin siis osannut arvioida/veikata kokonaismassan aika hyvin enkä joutunut maksamaan ylimääräistä. Jes!
Siinäpä se minun vaihtovuosi sitten olikin. Tämä olisi hyvin luonteva paikka sanoa hyvästit ja päättää blogi tähän, koska olen kotiutunut jo aikoja sitten ja kaikki tekemiseni olen jo saanut raportoitua. Minulla on kuitenkin vielä muutama postausidea, joita en ole yksinkertaisesti vain ehtinyt toteuttaa aikaisemmin. Ihan kiusallanikin siis tässä opintojen ohessa raapustan ne tänne, koska sanallinen arkkuni ei ole vielä tyhjennyt. Nyt minulla on hieman enemmän aikaa, joten olen jopa ehkä hieman tuotteliaampi kuin kesällä. Jääkää siis odottelemaan mm. vaihdon jälkeisiä tunnelmia, asiaa vaihdon kustannuksista sekä Chesterin esittelyä.
