Freshers' Week - Part Three

Tällä kertaa yritän oikeasti olla tiivis. Eihän tästä tule mitään, kun tarina etenee päivä kerrallaan. Siis lyhyesti kolme päivää muutamassa kappaleessa:

Tiistaina ja torstaina oli fukseille laitosinfoja, joille meidän vaihtareiden ei ollut pakko osallistua. Käytin siis molemmat päivät hyödyllisesti nukkuen univelkoja pois. Tiistaina vain puolipäivää, mutta torstaina aamupäivällä herättyäni yritin lukea kirjaa ja nukahdin uudestaan koisien jonnekkin iltaviiteen asti. Väsymys oli siis valtaisa. Tuon jälkeen olo on kyllä ollut huomattavasti virkeämpi. Kyllä nukkuminen on vaan mun laji. Suurinta hupia maan päällä.

Tiistai-iltana kävin myös siellä Ghost Tourilla. Se oli tosi jännä. Asunhan kuitenkiin Britannian kummitusrikkaimmassa kaupungissa. Meidän opas oli tosi asiansa osaava ja kierrätti porukkaa ympäri kaupunkia kertoen millainen kummitus tai poltergeis asuu missäkin rakennuksessa. Ilmeisesti koko kaupungissa on vain yksi pubi, jossa ei todistettavasti kummittele. Kaikissa muissa on vähintäänkin joku kuninkaan rakastajan haamu, prostituoitu tai entinen isäntä vainoamassa aikojen takaa nykyisiä eläjiä. Tuo kierros oli täysin ilmainen ja kerrassaan hieno. Fukseilla kun oli niin kova kiire juhlia vielä noin alkuviikosta, niin osallistujia meidän hupiin oli peräti 17 opiskelijaa, joista 15 oli vaihtareita. Hyvä me! 

Keskiviikkoaamuna kävin selvittelemässä lisää noita kurssiasioitani. Niiden kanssa on ollut hirveä rätnääminen, kun suuri osa kasvatustieteiden kursseista järjestetään vain Warringtonin kampuksella eli meillä ei ole Chesteristä sinne mahdollisuutta mennä. Lisäksi kaikille kursseille ei oteta edes vaihto-opiskelijoita ja minua kismittää aika paljon, etten siksi saa osallistua sellaiselle todella mielenkiintoisen kuuloiselle englanninkielen aksentteja ja murteita käsittelevälle kurssille. Plus kurssivalintojen kanssa piti hieman taktikoida, että saan ne hyväksiluettua mahdollisimman tehokkaasti Jyväskylän opintoihin. Tällä hetkellä minulla on kuusi läpi vuoden kestävää kurssia, joista saan 120 paikallista credittiä eli 60 suomalaista opintopistettä. En ole kuitenkaan aivan varma parin kurssin vaatimustasoista ja sisällöistä, joten saahan nähdä tuleeko niihin vielä muutoksia. Ja onko muutosten tekeminen edes mahdollista tässä vaiheessa.  Ei ole helppoa.  

Iltapäivällä urheiluhallilla oli Freshers' Fair eli jälleen kerran eräänlaiset messut. Meitä varoitettiin etukäteen, että siellä kannattaa olla ajoissa, mutta silti jouduttiin jonottamaan kaksi tuntia paahtavassa auringonpaisteessa. Onneksi ei sentään satanut. Eikä se tilaisuus edes oikeastaan ollut tuon odotuksen arvoinen. Kolme muovikassillista kannoin sieltä turhaa krääsää ulos, mutta eipä muuta. Joten jostain syystä minulla on nyt mm. kaksi Uutta Testamenttia englanniksi. Mitähän ihmettä niillä tekisin? Laitan talvella ikkunan tiivisteeksi? 

Lisäksi keskiviikkoiltana oli retki sinne Cheshire Oaksiin. Itse piti maksaa bussilippu, mutta meidät opastettiin paikalle ja saimme ihan omaan tahtiin viettää illan miten haluttiin. Kyseessä on siis sellainen ostoskeskuksen tapainen Designer Outlet eli sieltä saa merkkivaatteita, -koruja, -kenkiä yms. alennettuun hintaan. Kaikkea ihanaahan siellä oli, mutta jos topin hinta on 150£ 60% alennukella, ei se hirveästi lohduta. Yhdestä liikkestä ostin kuitenkin oikein kivan mekon, jolla oli hintaa enää 25£. Se olikin ensimmäinen hupiostos koko täälläoloaikana. Lisäksi minun laukku alkaa olla jo niin vanhan ja kurjan näköinen, että se varmaan elää jo lopun aikoja. Pitäisi siis ostaa uusi. Tuolla hieman etsiskelin sellaista hintavampaa, mutta pitkäikäisempää seuraajaa tälle nykyiselle. Pitänee jossain vaiheessa mennä takaisin ihan tosimielellä. Halvalla kun ei hyvää oikein saa, niin samantien panostaisi kerralla yhteen hintavampaan, mutta parempaan vaihtoehtoon.

Sen verran vielä mainitsen torstaista, että silloin tein ensimmäistä kertaa ruokaa täällä kämpillä. Ja se oli kokemus. Tuo meidän hellauuniviritelmä on aivan keskiaikainen, enkä osaa oikein käyttää sitä. Jostain syystä se spiraalia muistuttava hellan levy oli todella oikukas lämpenemään, joten minulla meni riisien keittämiseen melkein tunti. Eikä siinä kaikki. Ihmettelin pitkään, kun uuni ei meinannut millään lämmetä. Olin jo aivan varma, että koko paska on rikki. Sitten kuikkasin siihen lootaan, joka oli "uunin" alla ja se oli tulikuuma. Hups. Siinä oli näköjään grilli päällä ja uuni alla, ja minähän olin sekoittanut ne varsin lahjakkaasti. Odotan jo innola sitä päivää, kun palokunta tulee katsomaan keitoksiani. Ei olisi ensimmäinen kerta.

   

Freshers' Week - Part Two

Voi harmi, kun olen niin monta päivää jäljessä tämän blogin päivittämisessä, mutta olen niin neuroottinen, että en voi rikkoa kronologista aikajärjestystä. Nyt eletään kuitenkin jännän äärellä ja viime päivinä on tapahtunut niin paljon kivoja ja uusia juttuja, että tekisi jo mieli päästä niistä kertomaan. En kuitenkaan voi, kun en voi aikaisempia juttuja jättää välistä. Joka päivästä olen kuitenkiin laittanut itselleni pieniä muistiinpanoja Word-tiedostoon, että muistan kaikki yksityiskohdat. Tällä hetkellä tuo lista on melkein kolme sivua pitkä, joten juttua on kyllä tulossa, jahka sen vain jaksan ja ehdin muokata kirjalliseen muotoon. Pysykää kärsivällisinä.

Jatketaan siitä mihin viime kerralla jäätiin: Maanantai alkoi varsin lupaavasti. Heti aamusta yhdeksältä piti olla yliopistolla hakemassa opiskelijakorttia ja vahvistamassa läsnäolo skannaamalla sen kortin viivakoodi. Minullahan oli vaikeuksia sen kortin kuvan kanssa jo Suomessa. Alkukesästä Chesterin kv-toimistosta tuli sähköposti, jossa pyydettiin lähettämään itsestään kuva opiskelijakorttia varten ja minähän lähetin. Sitten elokuun loppupuolella sain Chesteristä infopaketin, jossa käskettiin lähettämään yliopiston virtuaalisen ympäristön kautta itsestään passikuvaa muistuttava pärstäkuva opiskelijakorttia varten. Yritin lähettää sitä samaa kuvaa kuin viimeksikin, mutta se kurja palautusboksi herjasi, että kuva on liian pieni eikä kelpaa. Ei sitten. Luulin, että asialla ei ole mikään tulenpalava kiire, joten parin päivän päästä otin itsestäni uuden kuvan aikomuksenani lähettää se eteenpäin yliopistolle. Mutta kappas vain: Se palautusboksi olikin kadonnut. Oletin, että se kv-palveluille lähettämäni kuva on laitettu siihen korttiin ja jäin elämään jännityksessä.

No, eihän niillä sitten silloin maanantaina ollut mitään opiskelijakorttia minulle. En ollut edes yllättynyt. Yllättävän monella tyypillä oli sama ongelma ja kerrankin tämä laitos oli fiksusti varautunut tällaisten tilanteiden varalle: Ne ottivat paikan päällä kuvan ja kortin sai sitten uunituoreeltaan reilun tunnin päästä. Se tyyppi, joka minusta sen kuvan otti, ei kyllä ollut kovin taitava valokuvaaja. Täysi amatööri suorastaan. Minulta puuttuu siitä kuvasta nimittäin tukka puoliksi. Vaaleanpunainen rusetti edustaa kauniisti yläkulmassa, mutta pörröinen töyhtö on jäänyt kokonaan kuvan ulkopuolelle. Muutenkaan en varautunut tuohon tilanteeseen mitenkään meikkaamalla, joten näytän kuvassa perustallukalta itseltäni, mutta kai se on ihan OK. Ei kannata ressata turhista. Kukapa sitä kuvaa katsomalla katsoo.

Ja nyt kun päästiin tähän korttiaiheeseen, niin pakko vuodattaa hieman lisää. Suomessa on nimittäin hieno systeemi, että sillä yhdellä ainoalla kortilla saat 50% hinnoista junissa ja pitkänmatkan busseissa pois sekä mahdollisesti muunlaisia etuuksia. Täällä sinulla pitää olla tämä yliopiston oma opiskelija-/kirjastokortti, jolla saattaa saada jonkilaisia etuja, mutta suositeltavaa olisi hankkia NUS (National Union of Students) -kortti (£12), jolla saa alennuksia melkeinpä mistä vain. Lisäksi melkeimpä pakollisia ovat 16-25 Railcard (£30) ja Coachcard (£10), joilla saa 1/3 hinnasta pois juna- ja bussilipuista. Lisäksi hommasin sellaisen Local VIP Card -kortin (£5), jolla saa alennuksia paikallisista ravintoloista ja yökerhoista. Siis tämä eri korttien määrä on järjetön! ARGH! Yrittäkää hieman keskittää toimintoja, niin elämä olisi kaikille helpompaa...

Kiitos, että sain purkautua. Heti helpotti. Kyllä tämä kirjoittaminen on vaan terapeuttista. Oikein mainio tapa ilmaista itseään. I like. Mutta nyt takaisin aiheeseen: Maanantaina aamusta oli myös puoliturhia infotilaisuuksia, joiden jälkeen suuntasimme kaupungille, mistä kerroinkin jo edellisellä kerralla. Lisäksi tuolloin aamun virallisen osion aikaan sai ilmoittautua erinäisille tällä viikolla olleille aktiviteeteille. Me ilmoittauduimme porukalla Ghost Tourille sekä retkille Cheshire Oaksiin ja Chester Zoohon. Näistä lisää tulevaisuudessa.

Ja nyt viimein se kaikkien odottama vessaepisodi! Illalla me vanhuksetkin siis päätimme lähteä fuksien tavoin kaupungille juhlimaan. Keräännyimme erään henkilön luokse etkoille alkuillasta. Hänellä on vastaremontoitu oikein siisti yliopiston asuntolan huone, jossa oikein mukavasti istuksittiin ja keskusteltiin henkeviä kuin sillit purkissa. En-suite eli huoneen yhteydessä oleva oma vessa- ja suihkutila oli kohtuullisen kovassa käytössä, kun kaikki vuoronperään kävivät tyhjentämässä rakkoa. Jossain vaiheessa iltaa sitten sieltä suihkusta ja vessanpytystä alkoi tulla tavaraa ylöspäin. Ei varmaa tarvitse tarkemmin kuvailla. Eikä siinä kaikki. Sen vessan alapuolella on erään brittitytön huone, jonka katto alkoi vuotamaan. Ja voitte kyllä kuvitella, mitä sieltä vuosi. Aivan kamala tilanne. Soitto huoltomiehille, jotka tulivatkin pian tarkastamaan tilanteen ja kutsuivat paikalle pari putkimiestä, joiden saapumista saikin odotella tovin. No mitä ne putkimiehet tekivät? Katsoivat hetken tilannetta, kuikkasivat huoneessa olevan vaatekaapin taakse ja jotain tapahtui. Siellä kaapin takana oli piilossa kytkin, jonka pitää olla On-asennossa, että viemäri vetää. Siis oikeasti. Kuka keksii, että vessa toimii katkaisimesta, joka sijaitsee metrien päässä vessasta? Kuka?! Pirun britit ja niiden tyhmät päähänpistot, joista ei voi edes infota talon asukkaita. Siellä on nyt yksi katto täynnä paskavettä, kun tilanne pääsi näin pahaksi. Jestas.              

Putkimiehet lähtivät viiden minuutin vierailun jälkeen takaisin kotiin ja me jatkettiin elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Harmi vain, että tässä vaiheessa viikon rasitukset ja edellinen tilanne alkoivat väsyttää minua kovin, kovin paljon. Käperryin sängylle ja aloin pilkkiä, eikä aikaakaan kun olin umpiunessa. Muut ystävällisesti herättivät minut, kun oli aika jatkaa matkaa keskustan huvituksia kohti, mutta nukkuminen tuntui mieluisammalta vaihtoehdolta, joten suuntasin suoraan kämpille ja nukahdin heti sänkyyn päästyäni. En muista, milloin viimeksi olisin nukahtanut noin vaivattomasti. 

Freshers' Week - Part One

Tällä viikolla on tapahtunut vaikka mitä, joten yritän hieman tiivistää, vaikka hirmuinen hinku olisi raportoida jokainen askel täällä. Olo on vielä kuin turistilla ja kaikki on niin uutta ja jännää, ettei meinaa nahoissaan pysyä. Tämä kaupunki on niin ihmeellinen. Olen Briteissä valloittanut Glasgow'n, Edinburghin, Lontoon, Northamptonin, Birminghamin, Liverpoolin ja Chesterin, ja kyllä tämä viimeisin taitaa olla näistä se kaikkein mieluisin. Kerrassaan kiehtova paikka. Niin kovin erilainen verrattuna keskivertokaupunkiin.

Mutta siis takaisin aiheeseen. Sunnuntaina tänne siis muutti lisää porukkaa ja asun nyt kahden brittitytön sekä kenialaisen ja turkkilaisen tytön kanssa. Meillä menee oikein mukavasti. Ei olla hirveästi ehditty vielä tutustua, koska kaikilla on ollut kovin menevä viikko, mutta hyvältä vaikuttaa. Kaikki ovat perussiistejä eivätkä ole riehuneet öisin valvottaen muita. Ainoa ongelma on, että en ymmärrä tuon kenialaisen englannista kuin sanan sieltä toisen täältä. Oikeasti. Se mongertaa kuin suu olisi täynnä kuumia perunoita, mutta ei juuri edes aukaise suutaan. Aivan käsittämätöntä. Sitten sen kanssa on tosi kiusallista keskustella, kun koko ajan on kyseltävä, että mistäs nyt olikaan kyse. Jospa se siitä ajan kanssa...

Muutenkin mielestäni on varsin mielekästä sekoittaa ulkomaalaisia ja brittejä näissä asuntoloissa, kuten täällä on kutakuinkin jokaisen asuntolan kohdalla tehty. Monestihan näistä vaihdoista kuulee sellaisia tarinoita, että paikalliset eivät oikein tykkää olla vaihtareiden kanssa, mutta ei meitä ole täällä mitenkään syrjitty. Johtuen ehkä osittain näistä asumisjärjestelyistä ja osittain siitä, että Chesterin yliopisto on melko hanakka ottamaan tänne ulkomaisia opiskelijoita. Nytkin täällä on muualta Euroopasta ihan tutkintoa tullut suorittamaan monia ihmisiä. Heille useimmat brittiyliopistot olivat suoraan antaneet kieltävän vastauksen hakemukseen, mutta Chesreristä oli ihan soitettu hakemuksen saavuttua, että haluaisitko tulla tänne opiskelemaan. Minä pidän tästä linjauksesta. Kyllä monikulttuurisuus on oikeasti rikkaus, vaikka moni suomalainen ei kyllä allekirjoita tätä väitettä. Lisäksi tietenkin puhumme paikallisten äidinkieltä, joten kommunikoinnin ei pitäisi ainakaan siltä suunnalta tyssätä kielitaidon puutteeseen ja haluttomuuteen käyttää kieltä.

Epäterveellisen brittiruoan pelossa hain Self-catered -asuntolapaikkaa, joten minulla ei ole nyt ollenkaan ruokailuja yliopistolla ellen erikseen halua ostaa yksittäisiä lounaita, jotka ovat ilmeisesti jotain 4-5 puntaa/kipale, eli kohtuullisen hintavia. Teen siis kaikki ruoat itse ellen käy ulkona syömässä. Täällä ei kuitenkaan ole talon puolesta kuin vedenkeitin ja leivänpaahdin, joten sunnuntai ja maanantai meni metsästäessä kokkaus- ja sisustustarvikkeita sekä peruselintarvikkeita. Kaiken ostin halpiskaupoista, kuten Tesco ja Wilkinson, mutta en siltikään uskalla mennä katsomaan tiliotetta. Rahaa on kuitenkin mennyt ihan mukavasti. Hassuinta oli, kun ostin parin punnan kälyistä keittiöveistä, niin minun piti näyttää myyjälle henkkareita. Britit eivät tosiaankaan pidä aseista! Eikai Suomessa ole vastaavaa käytäntöä? Ei kai me olla näin vainoharhaisia? Tescosta ostin 10:llä punnalla(!) sellaisen setin, jossa on paistinpannu, kattila, vuoka ja pelti. Tuo oli oikeasti niin halpa, että saan vielä varmasti jonkin syövän, kun niissä on jotain radioaktiivista teollisuusjätettä Intiasta. Päällepäin ne kyllä näyttävät ihan hyvältä ja kokkailinkin niillä jo kerran ja hyvin toimivat. Taidan siltikin varata ajan onkologille, jos/kun täältä takaisin Suomeen tulen. Ihan vaan varmuuden vuoksi.  

Sunnuntai-iltana yliopistolla oli virallinen tervetulotilaisuus fukseille ja vaihtareille. Eipä siinä ihmeempiä ollut. Tärkeät ja viralliset, hienosti pukeutuneet herrashenkilöt ylistivät yliopistoa ja sen menestystä, kertoivat sen historiasta ja kehottivat meitä opiskelemaan ahkerasti. Tuosta tilaisuudesta suuntasimme porukalla (yllätys yllätys) pubiin syömään iltamyöhällä, kun ei ollut voimia valmistaa ruokaa. Kotiin kävelimme kaupungin muuria pitkin ja se oli varsinainen kokemus. Päivisin se muuri on täysin normaali, mutta öisin näköjään kaiken maailman etanat ja niveljalkaiset pienet eliöt ottavat sen haltuunsa! Se oli suorastaan järkyttävää. Siinä muurissa pystyy jopa päivän valossa näkemään niiden etanien limajäljet, mutta yöllä ne oikein kiiltävät tuoreeltaan. Kohtuullisen ällöä.

Tarkoitukseni oli saada tähän ainakin puoli viikkoa tiivistettyä, mutta en näköjään vaan kykene niin suuripiirteiseen kuvailuun. Maanantaina ja tiistaina kuitenkin tapahtui jänniä juttuja, joten niille on omistettava oma postaus. Jääkää siis mielenkiinnolla odottamaan kertomusta ylitulvivasta vessanpöntöstä ja suihkusta. Tarina tullaan saattamaan päätökseen. Tai sujuvammin englanniksi: To Be Continued.

International Orientation - Part Three

Tarinamme on siis edennyt jo lauantaihin, joka oli orientaatioviikon viimeinen päivä ja koostui Liverpoolin matkasta ja muutosta. Liverpool on aivan Chesterin luoteispuolella ja Manchester koillispuolella, joten täältä on helppo päästä isompiinkin ympyröihin. Aamulla siis aamupalan jälkeen tuutorit opastivat meidät juna-asemalle ja olimme jo kymmenen jälkeen matkalla kohti Maksa-allasta. Kaupunkien välillä ei ole hirveästi matkaa, mutta juna pysähtyi noin kymmenelle asemalle siinä välillä, joten kokonaisuudessaan yksi suunta kesti noin 45 minuuttia. Ei sinänsä paha. Edestakainen hinta ilman opiskelija-alennusta taisi olla 4,70£. Sekin varsin maksettava hinta, kun vertaa Suomen hintoihin ja VR:n luotettavuuteen.

Liverpoolin keskusta oli melkoisen iso ja siellä oli valtavan paljon ihmisiä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötila oli reilusti kahdenkymmenen lämpimämmällä puolella, joten kaikki olivat selvästikin lähteneet liikkeelle. Meidän porukalla ei ollut oikein selvää agendaa päivälle, joten haahuiltiin vaan kaupoissa ja käytiin pubissa syömässä. Viimepäivien aktiviteetit olivat kuitenkin vaatineet veronsa, joten tuolloin ei enää oikein jaksanut keskittyä ja kiinnostua mistään, joten lähdimme jo neljän maissa takaisin. Liverpoolissa tulee kuitenkin varmasti käytyä useammankin kerran tässä vuoden aikana. Haluan ainakin ajan kanssa kiertää pari museota ja katedraalia.

Yliopistolla oli illalla sitten muuttohässäkkä. Sekin oli hieman huonosti organisoitu yllätys yllätys, mutta loppujen lopuksi kaikki saivat avaimet oikeisiin asuntoihin ja pääsivät muuttamaan. Meidät kauempana asuvat vielä oikein ystävällisesti kuskattiin tavaroinemme yliopiston pikkubussilla kotiovelle saakka. Asun siis nyt Powys Court -nimisessä asuntolassa noin vartin kävelymatkan päässä pääkampuksesta, kaupungin muurin vieressä sen sisäpuolella, melkeimpä aivan keskustassa. Ja pidän tästä kämpästä aivan valtavan paljon. Kaikki on niin lähellä, mutta tänne ei siltikään kuulu hirveästi liikenteen melua, ainakaan jos ikkunat pitää kiinni. Harmi vaan, että täällä on niin lämmin, että niitä on melkeimpä pakko pitää auki. En olisi ikinä pystynyt uskomaan, että brittiasunnossa voi olla näin kuuma! Mutta en valita. Mieluummin hipsin alusvaatteisillani, kun pukeudun villakerrastoon öisin.

Parasta tässä asunnossa on, että langaton Internet-yhteys toimii moitteitta. Tuolla väliaikaisessa majoituksessa se toimi kaksi minuuttia illassa, joten pääni olisi hajonnut, jos siellä olisi pitänyt kärvistellä joka ilta pöydän kulmaa järsien. Lisäksi täällä on iso keittiö, jossa on ihan ikioma pyykinpesukone, joka toimii ilmaiseksi. Ei siis tarvitse raahata pyykkejä minnekään pyykkitupaan ja maksaa siitä. Wuhuu! Vessa on hieman vetoisa, mutta toimii ja suihkun katossa on ilmeisesti hometta, mutta jospa se ei olisi kuolemaksi. Minun pienessä huonessa on sänky, kirjoituspöytä, kaappi, hyllyjä ja pesuallas, joka ei vedä. Pitänee ostaa jotain viemärin aukaisijaa, ja jos se ei auta, niin ilmoittaa huoltomiehille. Ne kuulema käyvät hyvin tehokkaasti korjaamassa kaiken. Pointsit siitä. Mutta kaiken kaikiaan elän tässä varsin onnellisena. Varsinkin nyt, kun olen saanut pari julistetta seinille ja tavarat paikoilleen. Sänkyyn kun saan vielä petarin, niin bueno.

Mutta takaisin lauantain tapahtumiin. Illalla suuntasimme kaupungille juhlimisen merkeissä. Menimme klubille. Taisin olla nimeltään joku Havanna tai vastaava. Ihan mielenkiintoinen paikka. Luolamainen. Ahdas. Kuuma. Täynnä ihmisiä. Musiikki reggae/hiphop/rap -linjalla ja aivan liian kovalla. Ei sitä kovin kauan jaksanut. Muutaman ihmisen voimin siis suuntasimme pubin kautta nukkumaan jo ennen yhtä.

Ja näin päättyi meidän kansainvälisen porukan orientaatio. Sunnuntaina brittifuksit muuttivat asuntoloihin ja alkoi Freshers' Week eli minun suomennokseni mukaan fuksiaisviikko. Siitä lisää seuraavalla kerralla.    

International Orientation - Part Two

Perjantaina ohjelma jatkui edellispäivän tyyliin hieman kaoottisesti. Aamu alkoi väärässä paikassa väärään aikaan, joten haahuilin sitten 1,5h yliopistolla aamusta turhaan. Onneksi on olemassa tietokoneluokka ja Internet. Sitten kävin selvittelemässä kurssiasoitani, mutta eipä niihin paljon selkoa saatu, kun kurssiaikatauluja ei oltu vielä julkaistu. Vieläkään en siis tiedä, mitä opiskelen täällä ollessani. Voi jee... Huomenna toivon mukaan uusi yritys paremmalla menestyksellä.

Iltapäivällä tuutorit (tunnetaan myös nimellä Global Guides) kierrättivät meitä ympäri kampusta ja kaupunkia pienissä ryhmissä. Oli ihan mukava kierros. Chester on aivan uskomattoman viehättävä kaupunki ja pääkampus on mukavan kompaktin kokoinen ja kotoisa. Näistä joskus toiste lisää kuvien kanssa. Oli varsin huvittavaa, kun yksi tyttö Alaskasta oli aivan ihmeissään kaikista vanhoista rakennuksista ja kertoi, että hänen kotíkaupungissaan vanhin rakennus on vuodelta 1980. Ja tähän taas paikallinen Global Guide totesi ylpeänä, että britit rakentavat asiat kestämään aikaa. Joo, kyllä, rakennukset ovat vanhoja ja pystyssä, mutta sisäpuolelta kunto saattaa olla täysin epäasuttava: Kosteusvauriot ovat varsin yleisiä, ikkunat ja ovet fuskaavat lämpöä, vessat eivät vedä, katto vuotaa jne. Varmaa tietoa minulla ei asiasta ole, mutta olen kuullut, että tällaisia ongelmia on myös uusissa asunnoissa. Hurraahuuto siis suomalaiselle talonrakennustaidolle!

Illalla yliopistolla oli vielä International Quiz eli eräänlainen tietokilpailu, jossa kyseltiin eri maista. Kysymykset olivat kuitenkin varsin puolueellisia, koska todella moni niistä koski urheilua eikä yksikään koskenut millään lailla Suomea. Eteläinen naapuri tosin oli päässyt yhden kysymyksen vastaukseksi. Tiesittekö, että Skype on keksitty Virossa? Meille tuo oli aivan uutta tietoa. Meidän saksalais-suomalainen joukkue sai kuitenkin 22/35 kysymyksestä oikein, mikä oli varsin hyvä saavutus, koska voittajajoukkue sai 24 oikein. Jostain syystä yksikään amerikkalaispainotteinen joukkue ei saanut yli 20 pistettä. Mistähän tuo mahtaa johtua?

Illan päätteeksi suuntasimme visailujoukkueen voimin vielä pubiin. Hengattiin vaan ja pelattiin Jengaa eli Huojuva torni -peliä. Poislähtiessä laukkaradalla(?) oli jostain syystä iso ilotulitus, joka kruunasi koko illan.    

International Orientation - Part One

Suurin osa meistä vaihtareista ja kansainvälisistä oppilaista siis saapui yliopistolle keskiviikkona 18.9 ja loppuviikko oli pyhitetty meidän kotouttamiseen. Ajatus oli oikein kaunis ja huomaavainen, mutta toteutus hieman kusi. Paperilla aikataulu nimittäin näytti pelottavan tiiviiltä ja se sisälsi monenlaista infoa ja tilaisuutta, jonne piti osallistua. Käytännössä ne aikataulut kuitenki venyivät ja paukkuivat eikä tiedotus muutoksista kulkenut mihinkään suuntaan. Tilaisuuksia peruuntui aivan yllättäen tai niitä siirrettiin toiselle päivälle, mutta eipä näistä muutoksista kukaan tiennyt. Joka päivä sitten porukalla pojotettiin jossain tyhjässä salissa tai luokassa odottamassa tilaisuuksien alkamista, mutta ketään virallista tyyppiä ei koskaan saapunut paikalle. Ja silloin harvoin, kun oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tilaisuus oli sitten sen vähintään puoli tuntia myöhässä. Kyllä britit osaa.

Torstaiaamu kuitenkin alkoi mukavasti, kun löysin muut Jyväskylän yliopistoa edustavat vaihtarit. Meitä on täällä kaiken kaikkiaan neljä. Suomi-edustus on muutenkin vahva, koska yksi vantaalainen poika on tullut tänne opiskelemaan koko kandin tutkinnon ja tänä aamuna törmäsimme myös yhteen suomalaiseen tyttöön, joka on asunut melkein koko ikänsä Briteissä, mutta on kuitenkin Suomen kansalainen. Hän taas kertoi törmänneensä keskustassa johonkin suomalaiseen, joka on muuttanut tänne poikaystävänsä perässä. Saa nähdä löydetäänkö vielä lajitovereita. Näiden kokemusten perusteella en voi kuin ihmetellä, miten ihmeessä näin pieni kansa on levittäytynyt ympäri maailmaa (eli Chesteriä).

Yksi hyvä puoli noissa aikataulujen pettämisessä on kyllä ollut: sosialisoituminen. Sitä on väkisinkin tutustunut muihin ihmisiin, kun on odotellut seuraavaa häppeninkiä. Ja ilmeisesti suomalaisilla ja saksalaisilla on hyvin samanlainen kansanluonne, kun tulemme niin hyvin toimeen. Yhdessä ollaan valitettu kuinka paremmin me oltaisi nämä tilanteet järjestetty. Jotenkin meistä sitten muodostui sellainen sopiva porukka, jonka kesken ollaan yhdessä liikuttu. Muutenkin on ollut hauska tehdä havaintoja eri kansallisuuksista. Näistä varmaankin postaan joku päivä vielä erikseen jotain jännää.

Tuolloin tortai-iltapäivänä yliopistolla oli International Fair eli eräänlaiset messut meille ulkomaalaisille. Käytännössä Barclays ja Santader -pankit esittäytyivät siellä ja tarjosivat erikseen meille räätälöityjä pankkitilejä. Itsekin olen avaamasaa tiliä nyt tuonne Barclaysille. Lisäksi siellä esiteltiin erilaisia mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön, joka on täällä tosi iso ja tärkeä juttu. Suomessa työnantajat arvostavat lähinnä oikeaa työkokemusta, mutta täällä vapaaehtoistyö näyttää olevan suorastaan puolipakollinen osa CV:tä, joten sitä markkinoidaan myös sen mukaisesti. Ylioppilaskunnalla oli messuilla pieni piste, mutta tällä nyt parhaillaan meneillään olevalla fuksiasviikolla se on jo huomattavasti näkyvämmin esillä. Ja kaikkein tärkein viimeiseksi: messuilla pystyi ilmoittautumaan erilaisille yliopiston järjestämille retkille. Suurin osa näistä on jo nyt syksypuolella ja loput keväällä. Kiireinen syyslukukausi siis edessä, koska varasin paikan Lake District, Bath, Wales, Scotland ja Harry Potter studios -retkille. Ja tarkoitus oli vielä omatoimimatkailua harrastaa, mutta aika monelle viikonlopulle on jo nyt ohjelmaa. Jaiks.

Illalla oli vielä Bring and share -tapahtuma, jossa jokainen vaihtarimaa oli edustettuna kuvin ja herkuin. Ja voinen sanoa, että se meni hieman överiksi. Käytännössä yhdessä salissa oli kaikki maailman herkut maistettavana. Sellaisesta tilanteesta pitää luonnollisesti siis ottaa kaikki hyöty irti. Kiertelin salia ympäri pöydältä pöydälle ja ahmin ruokaa kuin hamsteri. Toiseen poskeen kova imeskeltävä karkki Ranskasta, toiseen toffeeta(?) Amerikasta ja samalla mättämään kiinalaista kakkua suoraan kurkusta alas. Se oli todellinen herkkugasmi. Erittäin hyvä sellainen, vaikkakin jälkikäteen olo oli hieman yliannostettu. Mutta hyvin todennäköisesti kyseessä oli Kerran elämässä -kokemus ja varsinkin niistä on otettava kaikki ilo irti. Sivuhuomatuksena: Meidän suomalaiset suklaat tekivät kauppansa melkoisen hyvin, mutta todella harva osasi arvostaa salmiakkia. Jostain kumman syystä.

Kuten kunnon opiskelijat konsanaan, vaihtarilössi valtasi lähipubin illalla. Meitä oli niin paljon, että kaikki eivät tainneet edes istumapaikkaa saada. Tarjolla oli myös karaokea ja varsinkin espanjalaiset ja jenkit olivat kovin innokkaita laulamaan. Itse lipitin vain yhden Smirnoffin, joka valahti aivan totaalisesti jalkoihin parin kuukauden alkoholittomuuden jälkeen. Tunteja myöhemmin yliopistolle takaisin kävellessä tein siis koko ajan pientä siksakkia, kun suoraan käveleminen oli hieman haastavaa. Myös avaimen saaminen siihen pieneen reikään oli melkein mahdotonta. Loppujen lopuksi pääsin onnellisesti nukkumaan jäätävän kylmään pikkuhuoneeseeni. Ja nukuin kalsarit ja villasukat jaloissa, pari paitaa päällä ja pipo päässä.

Tarina jatkuu joku toinen kerta. Näitä kuulumisia tulee hieman jälkijättöisesti, kun olen melkein koko ajan menossa niin ei ole aikaa jumittaa tietokoneen ääressä pitkiä aikoja kerrallaan. Hetken päästä pitäisi taas lähteä fuksiasviikon menoa katsomaan. Minulla on kuitenkin kaikki hyvin ja asun tällä hetkellä oikein lämpimässä (lue: saunamaisen kuumassa!) ja kotoisassa peribrittiäisessä talossa kaupungin keskustassa. Love ya!

Perillä

Etukäteen olin aivan varma, että lähdönhetkellä olisin aivan murheen murtama ja sen takia itkisin vesiputouksen lailla ainakin ensimmäiset 200km. Toisin kuitenkin kävi.  Bussiin noustessa sitten löysin sen haikailemani seesteisen olotilan. En itkenyt ollenkaan. Olo oli kuin Hopeanuolella, silloin kun se lähti sen villikoiralauman mukaan – hieman haikea, mutta ennen kaikkea tulevaisuutta odottava.

Matka meni yllättävän rattoisasti. Pelkkä 8,5h bussissa istumista pelotti aluksi, mutta mikäs siinä oli musiikkia kuunnellessa ja loppumatkasta hieman myös torkkuessa. Nilkatkaan eivät turvonneet niin paljon kuin pelkäsin.

Lentokentälle saavuin aikataulun mukaisesti ja ongelmitta kirjasin itseni mukaan lennoille ja lähetin matkalaukut ruumaan. Aamun piristykseksi pääsin vielä hyvin perinteisesti turvatarkastuksessa kopeloitavaksi, kun kengät piippasivat turvatarkastuksessa. Ja herttinen se nainen teki työnsä perusteellisesti ja antaumuksella. Tuli ihan iholle! Ei kyllä haitannut yhtään. Oli sen verran sexy lady, että sellainen saa ihan koska vain tulla tutkimaan minun tissiväliä.

Sitten matka jatkuikin varsin normaalisti. Oslon kone oli puoli tuntia etuajassa (VR voisi ottaa tuosta mallia), joten pilkin sitten aika monta tuntia yhdessä nurkassa lentokentällä kunnolla kuitenkaan nukahtamatta, vaikka väsytti aivan järkyttävästi. Tuntui, että kuolen kohta väsymykseen. Manchesterin koneessa nukahdinkin sitten jo ennen kuin koko kone edes nousi ilmaan ja koisin melkein perille asti. Vieläkin väsytti, mutta pahin kuolemanväsymys oli poissa. Aulasta löysin keltapaidat aivan kuten pitikin. Jätin matkalaukut tuutoreiden vahdittavaksi ja lyöttäydyin yhden saksalaisen tytön seuraan. Ihan mukava tapaus. Oli tosi kiva saada heti ensi hetkestä lähtien seuraa ja yhdessä oli myöhemmin sitten helppo ruveta jututtamaan muita vaihtareita. Vietettiin oikein tyhjänpäiväinen iltapäivä kierrellen lentokentällä ja bussiasemalla odotellen kuljetustamme. Sivuhuomautuksena voinen mainita, että fanityttöilyni meinasi levitä käsiin, koska joka puolella tuntui olevan One Direction-tuotteita. Oli fanilehtiä ja kirjaa ja julistetta ja vaikka sun mitä. Olin kuitenkin vahva enkä ostanut mitään. Onhan minulla koko vuosi aikaa tuhlata niihin rahani.

Bussi tuli hakemaan vaihtarilastia ja vei osan aluksi läheiselle Warringtonin kampukselle ja jatkoi siitä Liverpoolin lentokentälle, josta matka jatkui viimein Chesteriin. Kaiken kaikkiaan matka kesti pysähdyksineen pari tuntia ja Britannia ehti siinä ajassa näyttää parasta ja pahintaan:

Sää - Kaikki varmasti tietävät kuinka nopeasti säätilat vaihtelevat täällä. Saanen havainnollistaa. Bussiin noustessa tuuli niin kylmästi mereltä, että sisuskalutkin jäätyivät. Vannon, etten ole ennen kokenut niin hyistä tuulta. En tiedä millaisella takilla siltä pystyisi suojautumaan?  Liikkeelle lähdettyä alkoi sataa. Aluksi vähemmän ja sitten enemmän. Mutta eipä aikaakaan, kun aurinko alkoi paistaa! Chesterissä olikin ihan (viileähkö) kesäkeli vastassa. Meri-ilmasto saattaa pidemmän päälle vaatia totuttelua…

Liikenne – Lähdettiin siinä neljän ruuhkaan mukavasti liikenteeseen. Ja tämähän on aika tiheään asuttua seutua, joten sitä autonpaljoutta riitti joka puolelle. Motarilla oli kolme-neljä kaistaa, jotka kaikki olivat täynnä autoja. Pääosin liikenne veti kyllä hyvin noilla isoilla teillä. Mitä nyt Walesista Englantiin oli kilometrien pituiset jonot, jotka eivät liikkuneet mihinkään. Meidän kyyti oli kuitenkin menossa päinvastaiseen suuntaan, luojan kiitos. Ruuhkan makuun kuitenkin pääsi pienemmillä teillä, kun autot liikkuivat kävelyvauhtia. Täällä on valtavasti liikenneympyröitä. Normaalit risteykset ovat suorastaan harvinaisuus. Auta armias millaista tökkimistä liikenne olisi, jos jokaiseen risteykseen pitäisi jäädä seisomaan ja odottamaan vuoroaan. Jospa niistä pympyröistä olisi jotain hyötyä.

Ympäristö – Ihanan perinteisiä Brittimaisemia joka puolella. Paljon lehmiä, poneja ja lampaita pellolla. Hyvin hoidettuja peltoja. Niin kaunista. Mutta tuossa mateluvauhdissa huomasi myös kuinka tienvarret ovat täynnä roskia. Suorastaan järkyttävissä määrin. Lisäksi jotkin (syrjäisemmät) alueet ovat todella rähjäisiä ja rumia. Esimerkiksi aidat saattavat olla rikki ja kaatuneet ja/tai kasvisto on vallannut pihamaan.

Perillä Chesterissä yliopistolla meille tarjottiin ruokaa. Luonnolliseti hyvin brittiläiseen tapaan – otitpa sitten kana-, kala- tai kasvisvaihtoehdon niin lisukkeena on chipsejä eli näitä ranskisten isompia ja paksumpia serkkuja. Ihan hyvää ruoka kuitenkin oli, vaikka se kana olikin niin mausteista, että meinasi ruveta närästämään. Onneksi on Rennietä. Siinä syödessä oli hyvin luonnollista alkaa myös tutustumaan toisiin. Aika helposti sai jutun juurta aikaiseksi jo kyselemällä ihmisiltä väsymyksestä ja siitä, mistä asti he ovat tulleet.

Illan päätteeksi meidät ohjattiin kampuksen asuntoloihin väliaikaismajoitukseen. Nytkin raapustan tätä tällaisessa peruskälyisessa vanhassa pikkutönössä, joka on aika helvetin kylmä. Ja haisee hieman epäterveeltä. Eikä vessa meinaa vetää. Ja jousipatjan jouset porautuvat ihon läpi nukkuessa. Lauantaina täältä pitäisi muuttaa sitten siihen vakituiseen asumukseen ja veikkaan, että se muistuttaa hyvin pitkälti tätä nykyistä. Huone on arviolta noin 12 neliötä ja sisältää työpöydän, sängyn, vaatekaapin ja lavuaarin. Eiköhän tällaisessa elä, kunhan tekee siitä kotoisan ja omannäköisen. Ja pukeutuu lämpimästi. Rahanmenoa siis luvassa tuleville viikoille.

Loppuviikko tämä päivä mukaan lukien menee sitten Orientaatioviikkoillessa. Siitä enemmän toivon mukaan sunnuntaina. :)

Huomenna!

Meinasin jo viikko sitten purkautua tänne näistä sekalaisista tuntemuksista, mutta totesin, että se olisi liian sekavaa vuodatusta, joten jätin sen sitten sillä kertaa väliin. Joten tässä tulee nyt kaksinkertaisen pitkä ja viisinkertaisen epäselvä vuodatus. Haluaisin nyt vain todeta, että olen saavuttanut sisäisen rauhan ja olen valmis jättämään Suomen taakseni ja kohtaamaan Suuren Tuntemattoman, mutta se olisi suuri valhe. Varsinaisesti tietoisuuden tasolle tämä huominen(!) lähtö ei ole vielä oikein selvinnyt, mutta olen taas kärsinyt unettomuudesta viimeiset viikot, joten alitajunta on todennäköisesti työstänyt asiaa ihan tosissaan.

Välillä siis meinaa jännittää aivan järjettömästi. Tekee mieli vaan käpertyä sikiöasentoon ja kiljua. Onneksi nämä hetket kestävät vain muutaman sekunnin eivätkä ikinä toteudu käytännössä. Välillä taas meinaa tulla tippa linssiin, kun ajattelen kaikkia ihania Suomeen jääviä ystäviä, perhettä ja maailman parasta Floora-koiraani. Toisinaan taas odotan perille pääsyä innolla enkä meinaa pysyä nahoissani, koska meinaan haljeta odotuksesta. Sitten tulee taas sellainen "Olisin selvinnyt niin paljon helpommalla jatkamalla normaalisti Jyväskylässä" -olo. Lisäksi päivän aika päässä ehtii vilahtaa ainakin kaksikymmentä muutakin tunnetta/tuntemusta/ajatusta/etiäistä/..., eikä niitä kaikkia pysty edes nimeämään.

Olen menossa sentään kohtuullisen tuttuun maahan, joten tämä tunteiden heilahtelu on täysin turhaa. Vaikkakin ilmeisesti aivan normaalia. Ensimmäisen kerranhan kävin Britannian maaperällä kesällä 2009, kun kävin äitin kanssa serkun häissä Skotlannissa. Seuraavana keväänä olin Northamptonshiressä kuusi viikkoa työssäoppimassa eräällä ratsastuskoululla osana hevostenhoitajan opintojani, ja samana vuonna joulun alla kävin Annan kanssa Lontoossa lomailemassa. Toukokuussa 2012 olin Joutsenon opiston opintomatkalla kaksi opintoviikkoa Etelä-Walesissa ja Lontoossa, ja joulun alla käytiin taas Annan kanssa tuhlaamassa veronpalautukset Lontoossa. Aika monta kertaa olen siis jo tuolle märälle saarelle lentänyt ja kierrellyt siellä ympäriinsä. En siis odota mitään suurempaa kulttuurishokkia.

Kielenkään kanssa ei pitäisi olla mitään mahdottomia tilanteita (erikoisten murteiden ymmärtäminen poislukien), onhan englantia kuiteskin opiskeltu jo kolmannesta luokasta lähtien. Englannin aineopinnotkin olen saanut jo melkein kandintutkielmaa vaille kasaan. Suutun siis itselleni ja potkaisen itseäni, jos en kielitaidottomuuden takia selviäisi muka siellä.

Matkaan olen kuitenkin lähdössä varsin positiivisin mielin. Olen saanut monta monituista sähköpoistia Chesteristä heti kevättalvesta lähtien, kun vaihtopaikka varmistui, ja tunnen oloni oikein tervetulleeksi. Takaisin olen kyllä joutunut joitakin kertoja lähettämään samaa informaatiota useampaan kertaan, kun ne eivät saa siellä päässä pidettyä tietokantojaan ajantasalla. Tällä hetkellä kaiken pitäisi olla kuitenkin kunnossa.

Lähden siis huomeiltana ExpressBussin kyytiin ja matkaan sillä yön aikana suoraan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Keskiviikkoaamuna lennän Norwegianilla Oslon kautta Manchesteriin, jossa minun pitäisi olla perillä alkuiltapäivästä. Manchesterin lentokentällä pitäisi olla pari keltapaitaista tuutoria kyltin kanssa ottamassa vaihtareita vastaan ja yliopisto on ystävällisesti järjestänyt vielä ilmaisen bussikuljetuksenkin Chesteriin. Matkassa on siis monta mutkaa, mutta uskon vahvasti, että tavalla tai toisella pääsen vielä perille. Veikkaan vaan, että nilkat ovat turvonneet jo tuon ensimmäisen bussimatkan jälkeen todella ällöiksi. Olen liian vanha matkustelemaan.  

Tällä hetkellä suurin stressin aihe on pakkaaminen. Norwegian on nimittäin niin hieno lentoyhtiö, että sain alle 80€:lla yhdensuuntaisen lennon Helsinki-Manchester, joka sisältää kaksi(!) 20kg matkalaukkua. Isoon matkalaukkuun mahtuisi vielä tavaraa, mutta se painaa tällä hetkellä 19,9kg, joten se on siis aikalailla sinetöity. Toista isoa en edes omista, joten pieneen matkalaukkuun pitäisi saada vielä mahtumaan aivan liikaa tavaraa. En todellakaan tiedä kuinka tulen selviämään tästä mahdottomasta tehtävästä. Olen kuitenkin jo nyt karsinut lähtevän tavaran aivan minimiin, joten ei olisi varaa enää tinkiä. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt jatkaa rakkainta harrastustani myös Chesterissä, joten paljon tilaa vievät ja painavat ratsastuskamppeet ovat lähdössä myös mukaan. Tästä syystä joudun kuitenkin jättämään 90% ihanista kengistäni Suomeen! Sydämeen sattuu. :'(

Olen kuitenkin varma, että vuorokauden päästä olen jo saanut kaiken järjestykseen ja olen enemmän tai vähemmän valmis aloittamaan uuden kappaleen elämässäni. Tällä hetkellä tuntojani kuvaavat täydellisesti nämä otteet erittäin hienosta musikaalisävelmästä Defying Gravity, joka on  lempimusikaalistani Wicked. Defying Gravity vaan on niin mieltä nostattava. Voimabiisi. Erittäin hieno varsinkin livenä. Suosittelen.

...

Too late for second-guessing
Too late to go back to sleep
It's time to trust my instincts
Close my eyes and leap!

---

I'm through accepting limits
'cause someone says they're so
Some things I cannot change
But till I try, I'll never know!

 ---

Defying gravity
Kiss me goodbye
I'm defying gravity
And you can't pull me down

---

I really hope you get it
And you don't live to regret it
I hope you're happy in the end
I hope you're happy, my friend
 

---

So if you care to find me
Look to the western sky!
As someone told me lately:
"Ev'ryone deserves the chance to fly!"
And if I'm flying solo
At least I'm flying free
To those who'd ground me
Take a message back from me
Tell them how I am
Defying gravity
I'm flying high
Defying gravity

 

Palaan astialle seuraavan kerran sitten toiselta puolelta Eurooppaa. Hui!