Näin huhtikuu alkaa olla jo lopuillaan ja sehän tarkoittaa jo perinteeksi muodostunutta kuukausikatsausta. Vastahan minä maaliskuusta tämän kirjoitin! Aivan käsittämätöntä kuinka nopeasti aika kuluu. Parin kuukauden päästä pitäisi olla jo tekemässä lähtöä Suomeen. Ihan pahaa tekee. Lomakuukauteni oli niin kiireinen, etten edes ehtinyt blogia ihmeemmin päivitellä. Irlannin reissun jälkeen vietin muutaman välipäivän Chesterissä ja toisen pääsiäislomaviikon vietinkin rakkaiden serkkujen kanssa. Siitä tulee raportti hieman myöhemmin, kunhan saan aikaa paneutua kirjoittamaan ja kuvia julkaistavaksi. Nyt olen parannut arkeen ja tämä viimeinen lomaviikko on mennyt kirjastossa esseitä naputellessa. Melkein kaikki muut ovat vielä lomalla, joten kirjoja on saatavilla ja kirjastossa on jopa melkein raikasta ja miellyttävää normaalin tunkkaisuuden ja opiskelun löyhkän sijaan. Ensi viikolla siellä on taas varmasti normaalimeininki ja minä palaan oman huoneeni ylhäiseen yksinäisyyteen. Seuraavan kuukauden aikana pitäisi vielä kirjoittaa kolme esseetä eli noin 6000 sanaa, joten tekeminen ei lopu kesken, vaikka kuukausi sitten meinasikin siltä vaikuttaa.
Elämä näyttää aika pitkälti tältä tällä hetkellä
Päällimmäisenä huhtikuusta jäi tunne, että olen nyt niin köyhä. Oikeasti rahaa on mennyt ihan tolkuttomasti huomaamatta. Se alkoi vaatekaappini täydellisellä uusimisella. Alkoi niin nyppiä, kun mikään vaate ei enää istunut päälle ja tuntuivat teltoilta, joten omistin pari päivää kuun alussa ihan vain vaateshoppailulle periaatteella "paljon, mutta halvalla". Kiersin siis Primarkia, Henkkamaukkaa ja Newlookkia etsien mahdollisimman halpoja vaatekappaleita ja kun löysin jotain kivaa, ostin sen sitten kaikissa mahdollisissa väreissä. Nyt minulla on taas sopivia käyttövaatteita ja pari isoa pussia vanhoja rytkyjä lähdössä lahjoituksena hyväntekeväisyyteen. Ja nyt olen vaateshoppailupannassa ainakin jonkin aikaa. Kenkähimo on kyllä vielä tyydyttämättä. Pakkohan minun on ainakin yksi kiva kenkäpari täältä ostaa ennen kuin palaan takaisin Suomeen!
Sitten tulikin tämä parin viikon reissuputki, joka kävi lompakon päälle. Vaikka en ole ostellutkaan tolkuttomasti kaikkea turhaa, niin rahaa on kadonnut paikasta toiseen liikkumiseen, majoittumiseen ja varsinkin ulkona syömiseen. Herra isä, en ole eläissäni harrastanut näin paljon ulkona syömistä, ja olen tainnut tässä kerätä hieman menetettyjä mittoja takaisin tämän syöpöttelyn ansiosta, mutta kun ei sitä syömättä jaksa reissata eikä reissun päällä aina ole mahdollista syödä yhtä halvasti ja kevyesti kuin normaaliarjessa.
Suoraan sanottuna tili olisi nyt tyhjillään, jos kultaiset, ihanat, rakkaat, parhaat vanhempani eivät olisi lähettäneet hieman ylimääräistä "lomarahaa" kuun alussa ja pankin lisäosuuspääoman korko ei olisi tullut tilille. Maksoin tuossa vielä loppukevään vuokrankin ja se se vasta riipaisikin sydämestä. Ainoa lohduttava seikka tässä rahatilanteessa on, että verottaja olisi joulukuussa antamassa ihan kivasti veronpalautuksia ja nyt kun ilmoitin työmatkakilometritkin, niin sieltä pitäisi tulla suorastaan muhkea summa joulurahaa. Vaikkakaan se ei tätä tilannetta yhtään helpota. Onneksi kohta on taas neljäs päivä ja tuet tulee. Teen tässä kevään aikana vielä varmaankin oman postauksen tämän vaihtovuoden kustannuksista ja viimeistään siinä vaiheessa itken nurkassa sikiöasentoon käpertyneenä köyhyyttäni.
Mutta palataanpa taas positiivisemmille vesille ja jatketaan tällä lempiaheellani eli ruoalla (ja hieman juomallakin). Tämä maa on nimittäin murtanut minut niin monen ruoka-aineen suhteen. Näistä ensin mainittakoon sipuli. Vielä vuosi sitten en voinut sietää sitä. Nyt taas himoitsen sipulia aivan käsittämättömän paljon. Se vaan on niin hyvää. Siis aivan käsittämättömän hyvää. Sipuli tekee kaikesta parempaa. Olen myös käännynnäinen juustojen suhteen. Ennen ne olivat täydellinen nounou. Vieläkään en halua normaalia juustosiivua leipäni päälle, mutta monet erikoisjuustot ovat aivan ihania esimerkiksi patongin tai keksien kanssa. Erityisesti olen tykästynyt sweet chili -raejuustoon paistetun kanan kanssa. Aivan täydellinen combo. Ja viimeisenä tee. En ole ikinä ollut mikään teen ystävä enkä oikeastaan vieläkään pidä keskivertoteestä, mutta marjaisat tai sitrusmaiset teemaut ovat suurta herkkua. Tässä kirjoittaessa vetelen jo kolmatta teekupillista tälle päivää, kun sain Suomesta tuliaisena pienen nuhan ja kuuma juoma helpottaa. Pitkään siinä kesti, mutta minusta on tainnut nyt vihdoin tulla teenjuoja. Aivan kuin oikea britti! Myöskin avokadon ja hunajan kulutukseni on lisääntynyt eksponentiaalisesti.
Olen joutunut laittamaan tässä vuoden aikana niin paljon ruokaa itselleni, että sanoisin kokkailutaitojeni kehittyneen. Ihan ok kokki olen aina ollut, mutta nyt olen tehnyt niin hyviä ruokia muutaman kerran, että tajunta on räjähdellyt. Ensin tein niin hyvää jauhelihakastiketta, että meinasi itku tulla sitä syödessä. Harmi vain, että tein sen vain mututuntumalla, joten en varmasti osaa tehdä yhtä hyvää sörsseliä uudestaan. Toinen suuri menestys on munakas, johon sipulsin hieman juustoa siihen munaseokseen ja valmiin munakkaan väliin laitoin reilusti kinkkua. Aivan jumalaista syötävää, kun se juusto suli ja sekoittui sinne munien sekaan ihanan pehmeästi. Mikä nautinto ja tämän osasin tehdä uudemmankin kerran! Seuraavalla kerralla kokeilen tätä sulatejuustolla.
19.4 kävin jopa sellaisella Chester food, drink and lifestyle festivaaleilla laukkaradalla. Se oli taivas ja helvetti maan päällä samanaikaisesti. Kaunis aurinkoinen päivä oli saanut ihmismassat liikkeelle ja sitä väkeä oli aivan tolkuttoman paljon ja itsekin taisin mennä juuri pahimpaan iltapäiväruuhkaan. Ihmisahdistuksesta huolimatta ruoat olivat aivan ihania. Monessa kojussa sai hieman makustella tuotteita ja siellä oli esillä paljon hyvää ruokaa ja juomaa, kodin ja keittiön tarvikkeita sekä taidetta. Joidenkin mummojen kanssa vetelin ihan onnesta soikeana kaikkia ihania juustoja useammalla kojulla. Lisäksi tarjolla oli kaiken maailman hilloja ja säilykkeitä, lihoja, makkaroita, pihvejä, hunajia, toffeita, kakkuja, kuppikakkuja ja muita leivonnaisia, churroja, lettuja, vohveleita, oluita, siidereitä ja laaja valikoima erilaisia etnisiä ruokia. Niin. Paljon. Ruokaa. Hyvää. Ruokaa. Nälkääni ostin lounaaksi sellaisen lapsen pään kokoisen burgerin, joka oli oikeasti niin valtava, että en meinannut saada sitä syötyä. Seuraavissa kojuissa olisi ollut tarjolla vaikka mitä erikoista, kuten kengurun lihaa tai biisonia, mutta siinä vaiheessa olin jo saanut nälkäni tyydytettyä. Harmi sinänsä, koska olisi ollut hauska maistaa jotain erikoisempaa. Rahaakin sain tuhlattua, kun ostin sellaisen jännittävän supervispilän tarjoushintaan sekä paikallisia pihvejä ja nakkeja. Minulla on teoria, jonka mukaan brittiläinen liha on sen takia niin luonnottoman hyvää, että karja pystyy laiduntamaan vuoden ympäri. Ne eivät vietä kymmentä kahdestatoista kuukaudesta vuodessa navetassa, joten se tekee lihasta maukkaampaa. Tämä voi olla toki omaa harhaani, mutta täällä minulla on ollut aivan mahdottomia himoja syödä lihaa. Olisin myös halunnut sellaista himohyvää hilloa, mutta se ehti loppua ennen kuin selvisin takaisin sinne kojulle. Ja mitä tästä taas opimme? Jos löydät jotain mistä pidät, osta se saman tien äläkä jää jahkailemaan! Aina käy näin.
Siinä on paellalla kokoa
Jokohan ruokajutut riittäisivät? Minulla on nimittäin aivan hirmuinen koirahalipula. Siis aivan mahdoton. Floora-halipula. Varsinkin kun minun mummo-koirani täyttää tulevana lauantaina jo 12-vuotta! Ja voi kuulema oikein hyvin ja on virkeä kuten aina ennenkin. Toivon mukaan pysyykin sellaisena vielä monta vuotta. Pienen ikäni olen ehdollistunut öisin heräämään, kun koira hyppää ulko-ovea vasten halutessaan sisälle. Voin vaikka vannoa, että tuossa yksi yö meillä rapsahti jokin aivan samalla lailla ja heräsin sillä samalla sekunnilla avaamaan ovea. Kyllä hämmensi, kun tämä ympäristö ja se ääni eivät sopineetkaan yhteen. Koirat ovat vallanneet myös unimaailmani. Useampana yönä. Jotenkin eksyin myös Paimensukuisten lapinkoirien seuran sivuille ja huomasin, että Nennikka Kenneliin, josta Floorakin on, oli syntynyt pentuja 16.4. En todellakaan haaveile toisesta koirasta, koska nykyinen on paras mahdollinen, mutta ajatus sellaisista pienistä karvaisista pentupalleroisista saa minut melkein itkemään. Koiria, koiria, koiria, koiria, koiria, koiria...
Floora...
...vaan on...
...niin...
...ihana nalle! <3
Viimeisimmän ratsastustunnin, joka oli kyllä jo kuukausi sitten, menin taas Kingillä ja se oli suoraan sanottuna melkoinen kakkiainen. Yritti ihan täysillä vedättää minua. Puolessa välin tuntia vaadin opettajalta neuvoja, joiden avulla ryhdistäydyin ratsastajana ja sitten poni veti yläpystyä muutaman kerran ja pukitteli aina tilaisuuden tullen, mutta lopulta sain sen menemään läpi ja viimein se rupesi menemään ihan kivasti. Mutta oli se kyllä työn ja tuskan takana. Huh huh. Tuo hevostelu on ollut niin mahdottoman kivaa tässä kevään aikana, että minulla olisi melkoinen palo päästä taas heppahommiin. Olen muistellut kaiholla Hinkula-aikoja ja mieleni tekisi mieli käydä vanhassa työssäoppimispaikassani Northamptonissa. Ehkä vielä käynkin siellä tässä kesän alussa. Tämä heppailuinto yhdistettynä jokakeväiseen sivuaineahdistukseen ja akateemisen uran kyseenalaistamiseen sekä mahdottomiin unelmiini on aiheuttanut minulle kaikkien aikojen eksistentiaalisen ahdistuksen, jonka puran pois omassa postauksessaan kunhan ehdin.
Rugbytreenit ovat olleet näin liigapelien jälkeen varsin kieliposkella toteutettuja. Ollaan lähinnä pelailtu jotain hupipelejä tai pelattu muita pelejä rugbypallolla. Esimerkiksi pesäpallon kaltaista rugby roundersia, jossa palloa ei lyödä mailalla vaan potkaistaan ja juostaan pesille, tai rugby netballia. Toisaalta on ollut hirmu kiva, kun ei ole pää kainalossa joka session jälkeen, mutta välillä tuo homma on meinannut mennä vaan lorvimiseksi, mikä sitten taas turhauttaa.
Ruotsintaitojanikin olen tässä verestänyt seuraamalla SVT playlta Ryttareliten-sarjaa. Heppatytön unelmaohjelma, jossa seurataan ruotsalaisten huippukilparatsastajien arkea. On ollut varsin mukavaa huomata, että ymmärrän yllättävän paljon tuota ruotsinkieltä, mutta surkuhupaisasti en osaa puhua sitä muuta kuin sen seiskaluokalla opetellun "Jag heter Micke Andersson. Jag är tretton år gammal. Jag bor i ett egnahemshus." -litanian verran. Tammikuussakin lensin Manchesteriin Arlandan kautta ja lentokentällä minun oli tilattava hampurilaisateriani englanniksi, koska en vain osannut tehdä sitä ruotsiksi. Ihan itkettää tämä kielitaidon katoaminen, kun sitä ei tietoisesti ylläpidä.
Sitten taas hauskoja juttuja. Facebookkini melkein räjähti 29.3., kun same sex marriage eli tämä paljon puhuttu sukupuolineutraali avioliitto laillistui UK:ssa. Voi sitä riemupäivitysten määrää ja ylistystä. En ole ikinä mitään vastaavaa ilmiötä kokenut Naamakirjassa. Suomessa taidetaan vieläkin elää oranvannahka-ajalla, kun en ole samanlaista ryöpytystä saanut vielä siltä suunnalta. Jään siis odottelemaan.
Ja kiinalainen ystävämme, joka lähti silloin helmikuun lopussa "pääsiäislomalle", palasi sitten heti pääsiäislauantaina. Pääsiäinen ajoittuu selvästikin hyvin mielenkiintoisesti Kiinassa.
Irlannin kuvista ehkä huomasitte, että kävin tuossa huhtikuun alussa kynimässä taas tukkaani ja kotona laitoin siihen myös tummempaa väriä. Oli se kerinnytkin kasvaa edellisestä kerrasta, joten tämä lyhyt rekkalesbo-pituus tuntuu taas niin kevyeltä. Mielenkiintoiseksi tilanteen teki, että ilmeisestikin tuo tukka oli oikein butch, koska seuraavan socialin aikana parikin täysin tuntematonta naista tuli iskemään minua. Ensimmäinen tuli kiehnäämään viereen ja aloitti juttelun tyyliin "Sä näytät niin tutulta! Me varmasti tunnetaan jostain!". Nope. En ollut ikinä ennen nähnytkään häntä. Toinen taas sattui kuulemaan, kun juttelin jotain kaverille ja päätteli, että en ole natiivi englannin puhuja. Se sitten kertoi, että hänkään ei ole kotoisin Briteistä ja pyysi minua arvaamaan kotimaansa. Siitä kehkeytyi mielenkiintoinen arvausleikki, koska se puhui niin hyvää englantia ilman kummempaa aksenttia. Ulkonäkökään ei antanut mitään vinkkiä alkuperästä. Kun olin käynyt suurin piirtein jokaisen maan päällä olevan valtion läpi ja antanut periksi, tämä kertoi olevansa amerikkalainen. En ole ikinä facepalmannut niin voimalla. Joo, en todellakaan ole se penaalin terävin kynä ja muumitkin ovat karanneet laaksosta ja ismot, kasinot, inkkarit ja kanootit ovat ihan sekaisin.
Toisessa socialissa oli taas äärettömän mielenkiintoinen tilanne. Kaveri esitteli minut kahdelle kaverilleen. He olivat Pohjois-Irlannista ja Montenegrosta. Tämä jälkimmäinen kysyi minulta siinä heti, että kirjoitanko minä blogia. Olin aivan hämmennyksissäni ja ihmettelin, että mitenkä hän tiesi. Kävi ilmi, että joku hänen suomalainen kaverinsa, joka oli ilmeisesti ollut viime vuonna Jyväskylästä Chesterissä vaihdossa, kuuluu blogini anonyymiin lukijakuntaan. Tuli vähän sellainen 'My fame precedes me" -olo. Että terveisiä vaan sinne Keski-Suomeen. Toivottavasti, olet viihtynyt juttujeni parissa! On tämä maailma vaan pieni paikka.
Marin kanssa käytiin myös tuossa pääsiäisen aikaan tutkimassa Chesterin katedraalia ihan uusista ulottuvuuksista. Siellä järjestetään satunnaisesti sellaisia Cathedral at Height -kierroksia, joilla pääsee sellaisiin paikkoihin ja salakäytäviin, joihin ei normaalisti yleisöä viedä. Kierroksen huipennus oli katedraalin tornin huipulle kiipeäminen. Se on kohtuullisen korkea, joten näky oli melkoisen komea. Sieltä näkyi Liverpoolin katedraalien torneille asti! Aivan käsittämätöntä. Pienen pieni maailma tosiaan. Ehdottomasti oli kahdeksan punnan arvoinen seikkailu, jota voin suositella kenelle tervejalkaiselle tahansa. Paljon tuossa joutui kiipeämään jyrkkiä ja ahtaita portaikkoja, ja yhdellä eläkeläispariskunnalla oli selvästi hieman vaikeuksia selvitä koko tunnin pituinen reitti läpi. Kaiken lisäksi saimme alennuskupongit katedraalin kahvioon, jossa joimme iltapäiväteen ja nautimme ehkä kaikkien aikojen parhaat sitruunatortut. Luottakaa minuun. Olen tehnyt empiiristä torttututkimusta ja tuo torttu on ehdoton voittaja. Menkää ja kokeilkaa, jos ette usko.
Ja näin olemme palanneet taas ruoka-aiheeseen, mikä on merkki, että jutut alkavat loppua ja kiertää kehää. Lähitulevaisuus sisältää runsaasti esseenkirjoitusta, mutta viimepäivinä kirjoitustahtini on ollut noin 300-650 sanaa per päivä, joten tahti on varsin sujuva. Lisäksi Liverpool kutsuu useammankin huvin takia, mutta pidän teidät jännityksessä enkä kerro enempää vielä tässä vaiheessa. Manchesterissa en ole vieläkään käynyt, mutta se korjaantuu viimeistään kuukauden päästä, kun pääsen vihdoin sinne One Directionin keikalle, jonne ostin lipun jo vuosi sitten. Vaihtarikavereiden kanssa pitäisi vielä joku pieni reissu heittää ja uhosin käyväni myös siellä Edinburghissa Siniä moikkaamassa. Laukkaradankin kausi lähtee käyntiin ensi viikolla. Kesäkuussa naapurikunnassa on kaksipäiväiset maatalousnäyttelyt, joita odotan jo kuin kuuta nousevaa. Ja Sessu-Tessun vierailuunkin on enää reilu kuukausi! Voi kuinka minulla onkaan IKÄVÄ! Näin pitkä välimatka ja ero ei tee hyvää meille kummallekaan. Ja tosiaan siellä Northamptonissakin haaveilen vielä piipahtavani. Paljon pitäisi siis kaikkea ehtiä touhuta ja toteuttaa näiden kahden jäljellä olevan kuukauden aikana. Ei minulta tekeminen lopu ja jälleen kerran rahanmenoa luvassa siis. OLEN NIIN KÖYHÄ PALATESSANI SUOMEEN! Mutta kerranhan tässä vaan eletään ja kun kerran vaihtoon on lähtenyt niin täällä kuuluu elää elämästä nauttien. Suomi-arjessa voi sitten kitkutella.
Vielä näin loppuun totean, että olen rakastunut. En nyt mihinkään ihmiseen sentään, mutta musiikkiin. Tarkemmin sanottuna amerikkalaiseen indie pop bändiin nimeltä He is We. Normaalisti kuuntelen sellaista shaibaa, että en kehtaa mainostaa sitä kenellekään, mutta tämä vaan on niin ihanaa romanttista höttöä, että pakko promota ja levittää ilosanomaa. Uppoaa tällaiseen toivottomaan romantikkoon kuin kuuma veitsi voihin. Näin laittoman latailun aikakaudella en ole juuri sijoittanut rahojani enää musiikkiin, mutta nyt menin ja ihan oikeasti ostin tämän bändin tuotannon iTunes Storesta. Ja tunnen tuhlanneeni rahani (muutaman hassun punnan) erittäin hyvin. Nauttikaa! Tämä jos mikä saa kyyneleen vierähtämään poskelle.
Aloitetaanpa tämä postaus perusteellisella johdannolla kuten kunnon akateeminen essee konsanaan. Kuusi päivää naapurisaarella vierähtivät aivan liian nopeasti ja olen taas takaisin Chesterissä. Nyt olisi hyvä aika taas syventyä essee-hommiin, mutta onneksi jo sunnuntaina kutsuu Lontoo ja rakkaat serkkupisarat joiden seurassa vierähtääkin seuraava viikko. Ehtiihän sitä opiskella aina myöhemminkin. Suurin osa meidän rugbypoppoostakin ovat lähdössä ensi viikoksi Kroatiaan I Love Tourille ja koen pientä tuskaa, että en itse ilmoittautunut tuolle reissulle. Kyseessä on siis viikon mittainen käytännössä rugby- ja juhlimispitoinen loma ja kaikkien tourilla olleiden mukaan se on koko yliopistoajan paras viikko. Olen varma, että se on aivan kamala, mutta samalla aivan uskomattoman hieno kokemus. Syksyllä vain ei ollut oikein mielenkiintoa tuollaiseen, kun olisi pitänyt ilmoittautua, joten se nyt jää välistä. Sentään Soile on lähdössä edustamaan meitä suomalaisia sinne.
Mutta takaisin Irlantiin. Suuri osa vaihtarikavereista ovat suunnanneet kotiin pääsiäislomaksi, koska se kestää sen kolme seuraavaa viikkoa, joten tälle reissulle valikoitui mukaan Anna, Pia, Mari ja minä. Mari ylläpiti saksalaisedustusta meidän muiden ollessa suomalaisia. Vaihteeksi näin päin. Virallisesti loma alkoi vasta maanantaina 14.4, mutta neljän ihmisen aikataulujen yhteensovittamiseksi päätimme karata maasta jo edeltävänä torstaina. Täten jouduin skippaamaan pari luentoa, mutta eipä niillä enää mitään uutta ja äärettömän tärkeää olisi ollutkaan näin loppusuoralla. Minua olisi alunperin haluttanut vuokrata auto ja kierrellä ympäri saarta, koska Irlannin luonto nyt vaan on niin uskomaton, mutta matkaseurueeni oli sitä mieltä, että se olisi itsemurha ja tyrmäsivät ideani heti alkuunsa. Ei sitten. Kyllä minulle kaupunkiloma Dublinissakin kelpaa. Kaiken kaikkiaan viikko oli oikein kiva ja meillä oli aivan uskomattoman hyvä tuuri säiden suhteen. Yhtenä aamuna satoi hieman, mutta muuten oli puolipilvistä ja jopa aurinkoista! Lämpötila oli reilusti kymmenen asteen paremmalla puolella, mutta kylmä tuuli vilutti hetkittäin. Ei se ollut mitään hyytävää kylmyyttä, mutta sellaista kalseaa kuitenkin. Ihan hyvä, että oli kunnon takki mukana.
Ennen kuin aloitan varsinaisen matkaraportin, niin minun on hieman alustettava lähtöasetelmia kertomalla lähtöä edeltävästä keskiviikosta eli 9. päivästä. Tuolloin oli nimittäin melkoinen puuhanpäivä, joka vaikutti hyvin voimakkaasti tuohon lähtöpäivään. Ensimmäisenä päivän ohjelmassa oli se meidän rugbyjoukkueen sisäinen North vs. South -peli, josta mainitsin jossain aiemmassa postauksessa. Luonnollisestikin me suomalaiset pelasimme pohjoisen puolella, koska olemme kotoisin sieltä napapiirin tuntumasta. Lähtöasetelmat tuolle pelille olivat meidän kannaltamme hieman heikot, koska parhaat pelaajamme eivät päässeet paikalle tai olivat loukkaantuneita tai muuta vastaavaa. Etelän joukkueeessa taas pelasi koko tiimin parhaat tähdet. Henkilökohtaisesti minua myös söi, että pohjoisen värikoodi oli sininen ja etelän ihmiset saivat pukeutua pinkkiin. Ai että se riipaisi sydämestä ja tuntui niin luonnottomalta pukeutua siniseen. En edes omista mitään sinistä vaatekappaletta, joten jouduin lainaamaan t-paidan Katielta. Joka tapauksessa pelaaminen oli todella kivaa ja jostain syystä meidän altavastaajajoukkueemme oli todella sisuskas ja jopa voitimme lukemin 24-17. Tuo oli todellinen yllätys varmasti kaikille. Tämä oli ihan vain tällainen leikkimielinen peli ja pelasimme seitsemän hengen joukkueissa 2x7 minuuttia. Suorastaan harmi, että noin vähän, kun peli kulki niin kivasti!
Tuo rugby vaan on sellaista rymyämistä ja minä kun olen kohtuullisen onnettomuusaltis tapaus, niin se rampauttaa minua. Muutama viikko sitten jouduin pitämään vasemmassa ranteessa muutaman päivän käärettä tukemassa, koska se hieman nuljahti treeneissä. Peliä edeltävänä päivänä treeneissä otin taas sellaisen tärskyn naamaan, että nenästä kuului "TIRSK" ja sitten vuotikin verta seuraavat kymmenen minuuttia. Ei mitään vakavaa kuitenkaan. Lisäksi edeltävänä viikonloppuna liukastuin sateen jälkeen oikein komeasti ja satutin jalkani. Iskin sen niin taidolla, että siihen tuli reikä ja polveen asti ulottuva mustelma. Ja taas vuodin verta. Tuossa pelissä sitten joku kampitti minut maahan sellaisella voimalla, että oikean jalan iso reisilihas hieman vaurioitui siinä rytäkässä ja jouduin könkkäämään vaihtoaitioon pari minuuttia ennen pelin loppumista. Tähän vielä lisätään jo useamman viikon umpijuntturissa olleet hartiat ja rugbytaklailusta kipeytynyt kaula, niin cocktail on täydellinen! Olo oli todella köpö loppuviikosta, mutta aika parantaa haavat ja nyt on suorastaan uudelleensyntynyt olo.
Ei se näytä enää ollenkaan niin pahalta, vaikka kuvassa mustelman kaunis tummanvioletti väri ei pääse edes oikeuksiinsa
Tuon pelin jälkeen suuntasin Wiebken prinsessa-teemaisille synttäreille. Minulla ei ollut aikaa käydä kotona asti vaihtamassa vaatteita, joten söin sitten prinsessakakkua tiara päässä urheiluvaatteissa hieman hikisenä ja vaurioituneena, mutta ei se mitään. Onneksi muut ymmärsivät. Oli ihan mukava juhlia synttäreitä iltapäivästä kakun ääressä pienellä porukalla. Ja prinsessa-teema oli oikein soma. Ja kakku on aina kakkua, vaikka se olisikin Tescosta ostettu valmiskakku. Siinä seurustellessa ajantaju katosi ihan konsanaan ja kello taisi olla jo puoli kuuden maita, kun tajusin, että minun on ehkä aika jatkaa päivän seuraavaan ohjelmanumeroon.
Ja tässä vaiheessa tarina muuttuu hieman extremeksi. Illan ohjelmassa oli nimittäin vielä rugbyjoukkueen kauden päättäjäisateria ja -social. Ja lento Dubliniin lähti torstaiaamuna kello 8.10 eli kentällä pitäisi olla kukonlaulun aikaan. Fiksu ihminen olisi olisi käynyt tuolla illallisella ja lähtenyt siinä vaiheessa kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi, mutta minä nyt olen minä. Ja asenteeni oli vähän sellainen "YOLO, fuck it, I can have it all" ja päätin juhlia yön läpi ja samoilla silmillä jatkaa suoraan lentokentälle. En olisi kuitenkaan saanut kunnolla nukuttua ja rugby-socialit vaan on niin eeppisiä, että haluan ottaa niistä kaiken irti vielä kun voin.
Palataanpa kuitenkin takaisin alkuiltaan. Wiebkeltä tullessani nimittäin kävin suihkussa ja avasin Facebookin vain saadakseni tietää, että 45 minuutin päästä pitäisi olla SU:lla, josta jatkettaisiin porukalla syömään. Minulla kestää pelkästään vartti kävellä kampukselle, joten siinä tuli hieman kiire. Olin suunnitellut pakkaavani ennen lähtöä, mutta en todellakaan ehtinyt. Aterioimme Havanassa, josta olen jossain postauksessa maininnut aiemmin. Öisin se toimii kuppilana ja iltaisin siellä tarjoillaan myös ruokaa. Mutta ei kyllä ollut kovin hääppöistä ruokaa. Söimme fajitaksia, mutta ne tortillarullat olivat niin pieniä, että niistä tuli vain vihaiseksi. Ja jälkiruokatortun paksuus oli ehkä hikisesti sentin. Onneksi meidän ei tarvinnut maksaa tuosta aterioinnista mitään. Oli sen verran voimakas pettymys. En pidä Havanasta ollenkaan klubina, mutta vielä vähemmän pidän siitä ravintolana.
Illallistaminen hyvässä seurassa on kuitenkin aina kivaa ja oli meillä hieman ohjelmaakin. Tänä keväänä valmistuvat opiskelijat saivat palkintoja ja valmentajat palkittiin ja pidettiin puheita ja kaikkea liikuttavaa vastaavaa. Lisäksi jokainen joukkueen jäsen sai jonkinlaisen kunniamaininnan. Ne kaikki olivat erilaisia ja minulle myönnettiin "oblivious comedian". Olen oikeasti syvästi liikuttunut tuosta, koska en ikinä voita mitään ja se lämmittää sydäntäni, että huvitan ihmisiä olemuksellani. Ja luonnollisestikin illan social oli yhtä eeppinen kuin olin ennustanutkin.
Olen tässä jo hyvän aikaa naputellut tätä tekstiä enkä ole edes päässyt vielä Irlantiin asti. Tästä tulee siis taas mammuttipostaus, joten suosittelen pitämään vessatauon tässä välissä ja viimeistään nyt hakemaan ne popparit.
Torstai 10.4
Siinä vaille neljä käsikynkässä kävelin Pennyn kanssa kämpilleni, kävin suihkussa, pakkasin(!) ja söin aamupalaa. Viiden jälkeen olin jo matkalla kampukselle, josta taksi poimi meidät kyytiin kello 5.30. Matka Liverpooliin John Lennonin lentokentälle kesti puoli tuntia ja maksoi yhteensä £34 eli £8,5 per nenä. Chester Airlink on äärettömän kätevä tapa liikkua Chesteristä lentokentälle. Suosittelen lämpimästi. Jos meidän olisi pitänyt mennä junilla ja busseilla, niin hinta olisi ollut melkein sama, mutta matka-aika olisi ollut ainakin kolme kertaa pidempi.
Lentokentällä chillailimme sen pari tuntia ja lento lähti ajallaan. En muista olenko mainnut tätä, mutta lensimme Ryanairilla ja liput olivat £17,99 per suunta. Eli siis aivan hävyttömän halpoja. Lentokoneessa en oikein nukahtanut, mutta jonkinmoiseen horrokseen kuitenkin vaivuin. Oli oikein helppo ja tuskaton lento, joka meni jo rutiinilla. Dublinissa suuntasimme bussilla keskustaan hostellillemme, joka oli aivan bussipysäkin kupeessa. Majapaikkamme oli Jacobs Inn -hostelli ja hintaa viidelle yölle neljän hengen privaattihuoneessa tuli 120€. Ei siis todellakaan paha, koska olen tuollaisen summan maksanut Suomessa yhdestä hotelliyöstä. Kaiken lisäksi hintaan kuului kevyt aamiainen ja hostelli oli kaikin puolin siisti ja kiva, joten ei voi valittaa. Tajusin juuri, että en ottanut yhtäkään kuvaa hostellista, mutta nettisivuilta saa ihan hyvän kuvan kuinka tasokas paikka tuo oli. Suosittelen lämpimästi.
Satuimme hostellille juuri sopivasti kello 10.30, joilloin pääsimme mukaan ilmaiselle kaupunkikävelykierroksele. Oppaamme oli oikein kiva nuori mies Neill ja hän kierrätti meitä jalan pitkin ja poikin kaupunkia. Näimme mm. Dublin Castlen, Christ Churchin, Trinity Collegen, Temple Barin alueen ja St. Stephen's Green -puiston. Aluksi minulla oli oikein Routalempi-olo ja kaikki oli hyvin hyvin jännää, kun könkkäsin ihmismassan hännillä ramman koipeni kanssa. Iltapäivästä iski sitten armoton väsymys, jonka onneksi selätin pienen taistelun jälkeen ja illalla olin taas olosuhteet huomioonottaen ihan pirteässä kunnossa. Kierros oli kiva ja siinä sai hyvän tuntuman Dubliniin, joka on oikeastaan aika pieni ja käveltävän kokoinen kaupunki ainakin keskustan osalta. Koko viikon ajan vain kävelimme paikasta toiseen emmekä käyttäneet ollenkaan julkista liikennettä. Mielenkiintoista oli myös, että Dublinissa oli niin paljon muita suomalaisia. Tuolla kävelykierroksella oli kaksi, illalla ruokapaikasta löytyi lisää, perjantain retkellä törmäsin kahteen ja muuten vain kadulla kuulin pari kertaa suomea. Se oli hämmentävää. Miten näin pieni kansa voi olla joka puolella?
Kierros kesti kahteen asti ja kolmen maissa pääsimme hostellissa huoneeseemme, joka oli äärettömän kiva. Meillä oli jopa oma telkkari! Pienen lepohetken jälkeen lähdimme syömään. Tapasimme Pian ystävän Tanjan ja menimme kiinalaiseen ravintolaan tuhoamaan buffettia. Teki niin hyvää saada kunnon ruokaa ja vielä kiinalaista, vaikkakin ruoan jälkeen oli aivan järkyttävä turvotus. Liikaa suolaa ja rasvaa. Mutta oli se vaan hyvää. Ja opiskelijahintaan vain 8€, joten ei ollenkaan paha. Ruoan jälkeen kävimme maleksimmassa parissa kaupassa ja ostamassa Tescosta eväitä seuraavalle päivälle. Ja yöllä muutes nukutti aivan uskomattoman hyvin.
Hostellin kattoterassilta
Perjantai 11.4
Perjantai oli retkipäivä. Kaikki neljä halusimme ehdottomasti nähdä Cliffs of Moher -kalliot Irlannin länsirannikolla. Vaihtarikaverit olivat kertoneet, että siellä kannattaa ehdottomasti käydä, joten totta kai halusimme sinne. Päädyimme varaamaan päiväretken sinne Paddywagon-yhtiön bussikierroksella. Hintaa 12h bussipäivällä oli £32.80, mutta oli se ehdottomasti sen arvoista, vaikka päivän aikana nökötettiinkin 600km bussissa. Nämä ovat upeimmat kalliot ikinä.
Heräsimme kuuden jälkeen, teimme eväät ja bussi lähti kohti länsirannikkoa kello 7.30. Matkan varrella pysähdyttiin kerran huoltoasemalla, kerran 15 minuutiksi Bunratty Castlella ja kerran 40 minuutiksi Doolinissa syömään. Ruoka oli hyvää, mutta 13€:n hintaan sitä ei saanut kovin paljon lautaselle. Muutenkin Irlanti oli huomattavan kallis UK:hon verrattuna. Tulomatkalla pysähdyimme kerran jonkin linnan kupeessa hetkeksi ilman järjellistä syytä. Paikan päällä olimme 1,5h, joten päivän aikana tuli aika tehokkaasti kulutettua bussin penkkiä. Osan matkasta torkuin ja osan ihailin maisemia. Erityisesti tuolla Claren maakunnassa, jossa kalliot olivat, oli todella kaunista. Ja hämmennyin suuresti, että rakennuskanta oli niin modernia ja pätevän näköistä. En kyllä tiedä kuinka hyvin ne talot oli rakennettu, mutta hyviltä ne ulkoäpäin näyttivät. Harmi, etten hoksannut ottaa kuvia matkan varrelta. Päivän jännä-hetki oli ehdottomasti kun kaksi bussia kohtasivat pienellä, mutkaisella ja kapealla rannikkotiellä. Se ohitus vaati jo taitoa, kun bussien väliin jäi sellainen pari senttiä ohitusvaraa. Päivän toinen jännä hetki oli, kun melkein todistimme mustalaisten laittomia ravikisoja (sulky racing) Dublinin kaduilla palatessamme. Oppaamme kertoi, että ne todennäköisesti ajavat kilpaa hieman myöhemmin ja nyt vain hämäävät poliisia ajamalla eri reittejä.
Bunratty Castle
Turisti-Anna
Kinvaran kalastajakylä
Itse kalliot olivat luonnollisesti päivän kohokohta. 1,5h oli aivan liian vähän niiden ihailuun..Osittain tästä syystä suosisin enemmän omatoimimatkailua, kun en pidä niin tiukista aikatauluista. Turhauttavaa, kun ei voi itse päättää menemisiään ja tekemisiään. Mutta olivat ne kalliot kyllä niin upeat. Ei sitä voi käsittää ennen kuin menee itse paikan päälle.
Kallion reunalla ei olisi varsinaisesti suositeltu istuksimaan, mutta ei sitä suoraan kiellettykään, joten miksipä ei. Yksi elämäni hienoimmista tunteita roikottaa jalkoja 200 metriä meren yläpuolella. Jalkoja vähän pelotti ja ne tärisivät, vaikka päässä ei tuntunut miltään. Psykosomaattista. Niin kuin Nipsun jalat Muumipeikossa ja pyrstötähdessä. Sama tilanne oli kutosluokan luokkaretkellä, kun kokeilin korikiipeilyä. Pää olisi kestänyt kiivetä vaikka kuinka korkealle, mutta koivet alkoivat tutista niin, että lopulta koripino kaatui.
Palattuamme Dubliniin kävimme ostamassa porkkanoita, patonkia ja dippiä kaupasta, ja harrastimme loppuillan maailmanparannusta hostellin kattoterassilla napostellen näitä eväitä. Oli oikein bueno tapa päättää päivä.
Lauantai 12.4
Lauantaina kukin hajaantui omille teilleen. Mari lähti Paddowagonin reissulle Kerryyn ja Pia Tanjan kanssa Giant's Causewaylle ja Belfastiin. Minä ja Anna jäätiin kahdestaan kiertelemään Dublinia, koska olemme köyhiä ja vanhoja. Henkilökohtaisesti koin ajatuksen toisesta päivästä bussissa hyvin rasittavaksi, joten päätin jäädä Dubliniin, vaikka alunperin olin hieman haaveillut toisestakin päiväreissusta. Minua olisi kovin kiinnostanut tällainen Game of Thrones tour, mutta ne alkavat vasta 21.4. eli viikon liian myöhään. Mutta eipä siinä mitään. Annan kanssa syötiin aamupala hostellissa ja lähdettiin tutkimaan kaupunkia siinä kymmenen jälkeen.
Ensimmäiseksi suuntasimme Dublinia-museoon ja Christ Churchiin, joihin pääsimme yhteishintaan 11€. Dublinia-museosta pidin kovasti, koska se oli sellainen, jossa pystyi koskemaan asioihin ja tekemään käsillään. Museo kattoi mukavasti Dublinin historiaa. Koska Dublin on viikinkien perustama, koko ensimmäinen kerros oli omistettu viikingeille ja siellä oli jopa "oikea" viikinki, joka esitteli kypäriä ja aseita. Toisessa kerroksessa taas oli keskiajasta ja kolmannessa arkeologiajuttuja. Vietimme useamman tunnin tuolla, kun siellä oli niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Tässä päivän tuotoksia. Ihan meidän kehitystasolle sopivia väritystehtäviä.
Christ Church Catherdral taas oli kirkko. Ihan samanlainen kuin kaikki muutkin hienot, isot ja vanhat kirkot. Kaikkein jännin paikka kirkossa oli sen krypta, jossa oli esillä urun pippuun 1850-luvulla jumiin jääneet kissa ja hiiri, jotka olivat muumioituneet. "Tom ja Jerry" ovat koko paikan kuvatuin erikoisuus.
Cool, isn't it?
Noissa kahdessa kohteessa vierähtikin monta tuntia ja evästauon jälkeen lähdimme etsimään kahvilaa, koska kakkuhammasta kolotti. Me kaksi olemme kuitenkin puoliammattilaisia kakunsyönnissä ja meillä on korkeat kriteerit kakkujen suhteen, joten siinä metsästyksessä kesti ja ehdimme koluta hyvän tovin Dublinin kujia ennen kuin löysimme tarpeeksi hyvän kakkupaikan. Kaiken lisäksi Anna oli heikko ja sortui johonkin ihmekeksiin viimemetreillä, mutta onneksi minä sain oikein herkullisen kakkupalan.
Tuon jälkeen kello olikin jo sen verran, että lähdimme valumaan takaisin hostellille päin. Kierreltiin kaupungin toisella shoppailualueella ja suosimme pienempiä sivukujia, koska pääkadut olivat tupaten täynnä turisteja. Matkan varrella kävimme Lidlissä ostamassa salaattitarpeet ja hostellilla sitten söimme oikein herkulliset salaatit. Pian tuon jälkeen matkalaiset palasivatkin ja suuntasimme loppuillaksi pubiin istumaan ja kuuntelemaan livenä perinteistä irlantilaista kansanmusiikkia.
Itsetehty, mutta näyttää ihan ravintola-annokselta. Nam.
Sunnuntai 13.4
Sunnuntaina lähdimme hitaasti liikenteeseen, koska mikään paikka ei auennut ennen puolta päivää. Ensin suuntasimme Trinity Collegen tiluksille ja tavoitteenamme oli mennä vanhaan kirjastoon katsomaan Book of Kellsiä. Kirjasto kuitenkin aukesi vasta klo. 12, joten kampuskierroksen jälkeen kävimme Costa-kahvilassa kaakaoilla odottelemassa kirjaston aukeamista.
Palasimme kampukselle hieman ennen kahtatoista ja kauhuksemme jono kirjastolle oli jo kymmenien metrien pituinen. Kesti 50 minuuttia ennen kuin pääsimme sisään. Sentään keli oli ihan siedettävä eikä satanut ja jonossa meidän jälkeemme ollut amerikkalainen tiedemies piti keskustelua yllä. Itse kirjasto oli pienoinen pettymys. 8€:n hinnalla ei paljoa nähnyt, mutta sentään kirjasto oli yhtä hieno kuin odotinkin sen olevan. Se näytti ihan Star Warsin Jedi-kirjastolta. Matkamuistomyymälästä ostin mustekynän, koska edellisenä iltana Chester Students Unionin kynä oli sanonut sopimuksensa irti, ja pinkin Trinity College t-paidan.
Tässä vaiheessa olimme jonottaneet puoli tuntia ja takanamme oli tuollainen letka
The Long Room
Tuon jälkeen äpöstimme eväspatongit ja jakaannuimme loppuiltapäiväksi. Mari kirjallisuuden ystävänä meni James Joyce -museoon ja me suomitytöt menimme kiertelemään ensin National Museum of Irelandiin ja sen jälkeen Natural History Museumiin. Molemmat näistä olivat hyvin perinteisiä, asiallisia museoita, joihin oli ilmainen sisäänpääsy. Ensin mainitussa kaikkein jännimpiä juttuja olivat suohon hautautuneet ja muumiotuneet ihmiset. Niillä oli jopa partakarvoja ja hiuksia tallella! Niin jännää. Lisäksi siellä oli 4500-vuottta vanha kanootti. Se herätti jo kunnioitusta. Jälkimmäinen taas oli tyypillinen luonnonhistoriallinen museo, joka oli täynnä täytettyjä eläimiä.
Museokierroksen jälkeen olimme jo kovin nälkäisiä ja treffasimme porukalla ja päätimme mennä syömään. Ruokapaikaksi valikoitui Irlannin vanhin pubi vuodelta 1198 - The Brazen Head. Todella kiva pubimainen pubi ja pihvini oli aivan äärettömän herkullinen. Melkein nuolin lautasen. Siinä sitten istuttiin iltaa useampi tunti ja kotimatkalla kävimme katsomassa miltä Temple Barin -alue näyttää ilta-aikaan. No, se oli täynnä turisteja. Yllätys yllätys.
Maanantai 14.4
Jos sunnuntai oli museopäivä, niin maanantai oli sitten kirkkopäivä. Torstain kävelykierroksella opas kertoi, että kannattaa ehdottomasti käydä St Michanin kirkossa, koska siellä on todella jännittävät kryptat ja aivan huippupersoonallinen opas. Meillä kesti hieman aikaa löytää se, mutta kannatti etsiä. Kryptakierros oli 4€, mutta se oli koko reissun parasta antia. Kirkon alla olevat hautaholvit olivat todella vaikuttavia ja se opas oli maineensa veroinen. Kierroksen huippukohta oli kun, pääsin koskemaan 800-vuotta vanhaa ristiretkeläisen muumioutunutta luurankoa. Sen koskemisen pitäisi tuoda onnea, joten olen mahdollisesti seuraava lottomiljönääri. Voi vaikka vannoa, että tunnen vieläkin sen kosketuksen sormessani. Tai sitten sain siltä muumiolta ruton. Eihän sitä ikinä tiedä. Koko tämän meidän matkan teemana on ihan selvästikin ollut muumiot nyt kun näin jälkeen päin ajattelee. Mutta enivei, jos käytte ikinä Dublinissa, niin tuo on aivan MUST kohde!
St Michan's
Kirkko oli varsin keskiverto
Suorastaan vaatimaton
Mutta ne muumiot olivat hienoja!
Seuraava kirkkokohteemme oli St Patric's Cathedral. Ja no, sekin oli kirkko. Mitä muuta siitä voi sanoa. Mielenkiintoinen ja vaikuttava, mutta niin historialliset kirkot yleensä ovat. Kirkkokierroksen jälkeen nautimme pehmikset kirkon puistossa.
Kirkkojen jälkeen harrastimme yleistä haahuilua ja kävimme ostamasta syömistä Sparista. Ostin paistopisteeltä sellaisen uskomattoman herkullisen kolmikerroksisen kanaleivän, jota himoitsen vieläkin. Se vaan oli aivan erityisen hyvää, kun se oli tehty sellaiseen kunnolliseen oikeaan leipään ja täytettä oli reilusti. Rakastan hyvää ruokaa.
Seuraavaksi suuntasimme Dublin Castleen, joka ei varsinaisesti ole mikään linna sanan perinteisessä merkityksessä. Tämäkin osoittautui pienoiseksi pettymykseksi, koska 3,5€ hinnalla sai käydä vain muutaman hienon huoneen katsomassa ja osa niistä huoneistakin oli tyhjiä. Sentään pöytähopeat olivat vaikuttavia. Ja kirkkokiintiön täyttämiseksi pistäydyimme vielä linnan kappelissa ennen poislähtöä.
Pidän linnan värimaailmasta
Ruotsin värit irlantilaisessa linnassa. Niin hämmentävää.
Kappeli
Seuraavaksi ohjemassa oli "päiväkahvi" eli kakkuaika ja tällä kertaa löysimme kivan kahvilan helposti. Juustokakkuni oli oikein maittavaa. Loppupäivän pyhitimme shoppailulle ja minulla oli aivan palava tarve saada uudet kengät, mutta en oikeastaan tarvitse uusia kenkiä enkä löytänyt mieleisiäni, joten en sitten ostanut mitään. Mikä pettymys. Se "pakko saada uudet kengät" -tunne on ehkä vakavin kaikista mielenhäiriöistä. Edellisen illan tavoin menimme illaksi pubiin syömään ja kuuntelemaan live-musiikkia, mutta minun oli pakko lähteä hostellille ennen muita nukkumaan, koska meinasin nukahtaa siihen ruokapöydän ääreen, kun olin niin väsynyt.
Tiistai 15.4
Lähtöpäivä. Lähtöpäivät ovat aina vaikeita ajankäytön suhteen. Varsinkin silloin, kun lento lähtee vasta illasta, koska koko ajan takaraivossa on se ajatus, että kohta pitää lähteä eikä osaa oikein motivoitua käyttämään aikaa tehokkaasti. Aamulla söimme aamupalan, pakkasimme ja kirjauduimme hotellista ulos. Ensimmäiseksi kävimme Chester Beatty Libraryssa, jossa oli Chester Beattyn kokoelmaa esillä. Tuo oli aivan ihana paikka. Siellä oli esillä vähän kaikkea Samurai-miekoista, itämaiseen taiteeseen ja kirjallisuuteen. Puoli päivää kai tuolla olisi mennyt, jos olisi oikein jäänyt tutkimaan. Päivän toinen kohde oli St Stephen's Green, joka oli oikein soma puisto keskellä kaupunkia. Ja sääkin suosi ihan tosissaan!
Kyllä, ihan oikeita palmuja
Minä olin ehkä enemmän innoissani noista tirpoista kuin nuo lapset
Sitten olikin jo aika suunnata takaisin hostellille ja siitä sitten lentokentälle. Ostokadulta nappasimme mukaamme italialaiset jäätelöt Gino's Gelatiasta. Otin sellaisen After Eightin -makuisen kupin ja se oli kovin kovin hyvää. Se jäätelövalikoima oli aivan uskomattoman herkullisen näköinen, joten ei sitä voinut kertakaikkiaan vastustaa. Ne jäätelöt olivat esillä sellaisissa isoissa vadeissa ja tämän hetkinen suurin ruokafantasiani olisi saada sellainen täysi vadillinen ja vaan upottaa naama siihen jäätelöunelmaan. Tyhmä kun olen, niin en tajunnut ottaa kuvaa siitä joten pari Googlesta varastettua esimerkkiä saavat kelvata tähän hätään.
Jäätelön jälkeen nappasimme ruokakaupasta valmissalaatit, jotka söimme hostellilla ennen lentokentälle lähtöä. Kinkku-muna-salaattini oli aivan taivaallisen hyvää. Ja tällä hetkellä mietin, että minulla on varmaan jokin ongelma ruoan suhteen, koska tuntuu, että puolet tästä postauksesta on pelkkää syömisten ruotimista. Mutta ruoka vaan on niin hyvää ja syöminen kivaa. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Olimme lentokentällä hyvissä ajoin ja lentomme, jonka piti lähteä klo.17.20 oli hieman myöhässä. Saimme siis odotella siellä ihan jonkin aikaa ja yritin harrastaa lentokenttäshoppailua, mutta ei oikein löytynyt mitään erityisen kivaa, joten en ostanut mitään. Muutenkin yleisesti ottaen ostostelun suhteen matka ei ollut mikään jymymenestys, mutta ehkä parempi niin, koska en tarvitse mitään ja minulla on jo liikaa tavaraa. Edellä mainitun Trinity College -krääsän lisäksi ostin pari halpis kelttikorua, koska olen kehittänyt fiksaation niihin, ja pari haalarimerkkiä kirkkaan punaisiin haalareihini.
Kentällä minua hämmensi, kun kiitoradoilla oli useampia jäniksiä. Ei siis mitään pupuja vaan ihan isokorvaisia ja -koipisia jäniksiä. Ja siellä ne vaan chillaili lentokoneiden seassa. Niin hämärää. Lento itsessään oli aivan onneton pieni pyrähdys lätäkön yli eikä siinä mennyt kuin reilu puoli tuntia. Olin ikkunapaikalla ja katselin merta ihan onnesta soikeana koko matkan. Oli niin helppo ja miellyttävä lento, ja merellä näkyi laivoja, lauttoja, tuulimyllyjä ja öljynporauslauttoja. Lensimme niin matalalla, että näin sen kaiken. Kaiken lisäksi sekä Irlannin että Englannin puolella rannikkomaisemat olivat niin kauniita. Erityisesti laskuveden aikaan pelkkää hiekka(vai muta?)pohjaa oleva Mersey-joki oli vaikuttava. Ylhäältä päin tämä maa vaan on kaikkein kauneimmillaan. Voi kun vielä pääsisisin harrastamaan skydivingia!
Taksilla huristelimme takaisin Chesteriin samaan tyyliin kuin tullessakin ja keli oli kuin satukirjasta. Juuri sellainen ilma kun aina Vieremän ravien jälkeen aurinkoisena kesäpäivänä. Väsymys oli kova, mutta koska surkea puhelimeni ei pitänyt ollenkaan Irlannista ja tiltttaili koko viikon enkä päässyt nettiin, niin vietinkin aikani tietokoneen äärellä aamun pikkutunneille saakka. Hups.
Näin yhteenvetona sanoisin, että Dublin oli oikein viehättävä. En ottanut kovin paljon kuvia itse kaupungista, mutta katsokaa Googlen kuvahausta kuvia. Juuri tuon näköistä siellä oli. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen kaupunki.
Vajaassa viikossa kaikki kaupungin perusnähtävyydet ehti koluta oikein kivasti läpi, eikä minulle jäänyt sellaista tunnetta, että tuonne on päästävä mahdollisimman pian takaisin. Toisin kuin esimerkiksi aina Lontoossa käydessä nälkä vain kasvaa ja haluaa lisää ja lisää sitä kaupunkia. Irlannin maaseutu kiehtoo kyllä edelleenkin ja seuraavalla Irlannin reissulla haluan vuokrata sen auton ja kiertää koko saaren ympäri. Sellainen kunnon seikkailuloma. Vapaaehtoiset matkaseuralaiset saavat ilmoittautua koska tahansa. Seikkailusta puheen ollen, on suorastaan harmi, että kaikki meni niin sujuvasti ja helposti. Kunnon vastoinkäymisistä reissatessa kun saa kuitenkin ne kaikkein parhaimmat tarinat aikaiseksi.
Keskivertoarkena olen aika laiska laittamaan ruokaa, joten syön keskimäärin aamupalan, yhden lämpimän ruoan ja iltapalan päivän aikana. Lomalla voi kuitenkin hemmotella itseään ja minusta tuntuukin, että tuon viikon aikana emme muuta tehneetkään kuin syöneet. Eikä varsinaisesti mitenkään terveellisesti vaan juuri suolaa, sokeria ja rasvaa runsaalla kädellä. Olo olikin välillä kuin raskaana olevalla naisella, kun turvotti niin kovin. Ja kaiken lisäksi kärsin nyt vieroitusoireista sokerista. Ihan oikeasti. Kädet tärisee, sydän pamppailee, korvissa suhisee ja on sellainen heikko olo. Ja luonnollisestikin tekee ihan hirveästi mieli kaikkea makeaa. Toivon mukaan tämä normaaliruokavalioon siirtyminen helpottaa tilannetta, koska tämä kärvistely on aivan kamalaa. Uskomatonta millainen vaikutus ruokavaliolla on ihmisen hyvinvointiin.
Päätän tämän postauksen The Dublinersin klassikkobiisiin Rocky Road to Dublin ja toteamalla, että jään niin kaipaamaan irkkuaksenttia. Se on ehdottomasti yksi lempiaksenteistani.
