Kaikkein kurjinta tässä joulukuun alussa oli tieto, että
muutamien ihmisten vaihto loppuu jouluun ja heidän on palattava kotiin. Annika
sentään tulee vielä tammikuuksi Chesteriin hengailemaan, mutta Ulrike ja Monica
lähtivät eilen ja tänään lopullisesti pois keskuudestamme. Yritimme siis
parhaamme mukaan viettää mahdollisimman paljon aikaa porukassa, vaikka kaikilla
olikin aivan liikaa palautettavia kurssitöitä. Onnistuimme kuitenkin aina
välissä käymään pubissa tuopillisella tai muuten vain kerääntymään yhteen
istumaan iltaa. Ja Harry Potter –studiot olivat oikein hyvä yhteinen kokemus.
Tässä kaiken hulinan keskellä on sentään ollut hienoja hetkiä, joista on
jäänyt paljon hyviä muistoja.
Joulukuun ensimmäisellä viikolla oli taas paljon
aggressiivista rugbya: tähän mennessä jo kolmelle meidän joukkueen jäsenelle on tullut musta silmä joko treeneissä tai peleissä. Rankat treenit jatkuivat maanantaina ja tiistaina, ja Manchesterin kupeessa oli vieraspeli keskiviikkona. Olin taas varamiehenä ja oikein pätevänä vesivastaava
ja kannoin ensiapulaukkua mukanani. Pelaamaan en kuitenkaan päässyt/joutunut ja
ehkä parempi niin. Vastapuolen joukkueessa oli kuitenkin oikein kunnon mörssäri-matameja
ja katselin ihan kauhuissani, kun sellaiset yrittivät edetä, koska ei sellaisia
satakiloisia tai painavampiakin leidejä ihan noin vain pysäytetä. Yllättäen
peli oli kuitenkin meidän puolelta paljon brutaalimpaa ja vastapuoli otti kolme
kertaa sellaista osumaa, että piti olla ensiapua tarjoamassa. Jyräsimmekin 45-0
voittoon. Se oli kaunista.
 |
| Rugbykenkäni ovat niin kauniit. Joka käytön jälkeen pitää vaan tehdä massiivinen puhdistusoperaatio, että ne myös pysyvät tuossa kunnossa. |
 |
| Rymyämistä |
 |
| Mielestäni peliasumme ovat oikein tyylikkäät |
 |
| First rule: Always forward - run like a fuck |
 |
| Puolustuslinja |
 |
| Sivurajaheitto |
 |
| Always forward! |
 |
| Pallo pitää pitää omalla joukkueella kävi miten kävi |
 |
| Scrum: step 1 |
 |
| Scrum: step 2 |
 |
| Ja taas rymytään |
 |
| Se joukkuehenki <3 |
Kuvista kiitos Elizalle, Emmalle ja Louiselle!
Tällä viikolla olin paha ja skippasin kaiken rugbyn peluun,
koska oli pakko saada pari esseetä siihen tilanteeseen, että voin palauttaa ne
tammikuun alussa. Kuulemma tämän viikon peli oli ollut täysi katastrofi.
Manchesterin kakkosjoukkue, jota vastaan meidän oli tarkoitus pelata, oli ottanut
riveihinsä niiden ykkösjoukkueesta, jotka pelaavat korkeammassa sarjassa,
pelaajia tiimiinsä, joten jo lähtötilanne oli hyvin epäreilu. Olimme häviöllä
5-15, kun Katie-poloinen otti vastaan sellaisen tärskyn, että mursi kylkiluunsa
ja peli jouduttiin laittamaan tauolle ja tilannetta selvitellessä ja
ambulanssia odotellessa alkoi tulla jo pimeä eikä peliä saatu ikinä pelattua
loppuun. En tiedä, mitä sen kanssa tapahtuu. Ehkä saamme pelata sen kokonaan
uudestaan ihan reiluna pelinä?
Keskiviikkoiltana 4.12 kävimme myös katedraalissa
sellaisessa ”Kauneimmat joululaulut” –tyyppisessä jumalanpalveluksessa. Ei
siinä varsinaista saarnaa ollut, mutta ohjelmaan kuului joululauluja ja myös
yliopiston oma kuoro oli esiintymässä. Ihan kaunis tilaisuus ja tuo katedraalin
akustiikka on niin ensiluokkainen, että sinne voi mennä kuuntelemaan ihan huvin
vuoksi käytännössä melkeinpä mitä vain. Jopa tällainen pakana nauttii ihan vain tunnelmasta.
Seuraavana päivänä oli yliopiston kv-toimiston järkkäämä
joulujuhla vaihtareille ja kansainvälisille opiskelijoille. Hieman kälyinen tilaisuushan
se oli, mutta tarkoitus oli ihan kaunis. Siellä leikittiin hassuja leikkejä ja
jokaisen kansallisuusryhmän edustajien piti käydä laulamassa lavalla joku
laulu. Mieluiten joululaulu, mutta me suomalaiset oltiin kapinallisia ja
laulettiin Maamme-laulu itsenäisyyspäivän kunniaksi. Oli siellä myös
pienimuotoinen ruokatarjoilu erilaisia (joulu)herkkuja. Varsinkin ne yhdet
keksit olivat hyviä. Nam.
 |
| Chesterin keskustan joulukuusi |
Ja nyt, kun päästiin tähän mieliaiheeseeni eli ruokaan, niin
jatketaanpa samalla linjalla. Minä rakastan ruokaa. Ruoka on hyvää ja syöminen
kivaa. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. En tiedä johtuuko se lähestyvästä
joulusta vai esseestressistä, mutta viime aikoina ruoka on ollut erityisen
maittavaa. Ihan kuin minulla olisi jokin häiriö syömisessä. Eating dis-order
(vs. eating disorder), you know? Tuntuu, että koko ajan pitäisi olla
työntämässä kurkusta jotain alas ja jauhamassa leuoilla, eikä siltikään tulisi
koskaan kunnolla kylläiseksi. Eikä tilannetta yhtään helpota, että asun ihan
kaupungin keskustassa ja kulman takana on pizzeria/kebab-paikka, Subway ja
wokkiravintola rivissä vierekkäin, ja hieman niistä eteenpäin, niin edessä on jo
Mäkkäri ja palkintoja voittanut Fish’n Chips –pulju. Olen saattanut joskus hyödyntää näiden
kyseisten paikkojen tarjontaa… Ja sitten on tietenkin Chesterin joulumarkkinat,
joista olen ottanut kaiken hyödyn irti. Toisenkin kerran söin sellaisen
burgerin, josta mainitsin aikaisemmin. Oli se vaan niin hyvää. Ja muutaman
kerran sorruin ostamaan sellaisen sämpylän, jossa oli täytteenä villisikaa ja
jotain kastikkeita ja mössöä. Se oli jumalaista. Elämä on syömistä varten.
 |
| Chesterin joulumarkkinat ja jouluvaloja |
 |
| Keskustaa joulutunnelmissa |
Itsenäisyyspäivää juhlistimme suomalaisessa seurassa.
Iltapäivällä katselin perinteisesti Areenasta Linnanjuhlien vastaanottoa ja
illalla keräännyimme parhaat juhlavaatteet päällä Annan, Pian, Melanien ja
Ilmarin kanssa Hollybank Courtiin, ja söimme itsenäisyyspäivän aterian. Melanie
teki makaroonilaatikkoa, minä toin mukanani salaatin, Pia paistoi patonkeja ja
torttuja, ja jälkiruoaksi nautimme oikein herkullista juustokakkua lakkahillokuorrutteella.
Myös saksalaiset ystävämme liittyivät jälkiruoan aika seuraamme ja oli kaikin
puolin oikein bueno ilta.
 |
| Pia, Melanie, minä ja Ilmari |
Myös lauantai oli puuhanpäivä. Olimme järjestäneet näille
lähtijäkavereille yllätykseksi pienen valokuvaussession. Aamusta keräännyimme
siis kauniissa auringonpaisteessa isolla porukalla yhteen ja lähdimme
kiertämään Chesteriä ympäri kamera kourassa. Otimme tyhmiä ryhmäkuvia
muureilla, kellolla ja amfiteatterilla. Hieman haikealtahan tuo tuntui, mutta
kiva saada jotain konkreettisia muistoja kaikista. Ehkäpä saan joku päivä
itselleni nuo kuvat ja voin täällä julkaista esimerkkejä.
Tuon jälkeen suuntasimme Marin, Pian ja Annikan kanssa
Cheshire Oaksiin jouluostoksille. Siellä kuitenkin kiertelimme pääosin omin
voimin, koska se tuntui helpommalta. Löysin muutaman kivan lahjan, mutta ennen
kaikkea siellä olisi ollut vaikka mitä kivaa minulle itselleni. Ostinkin
itselleni ihanan lämpimän fleecen tätä Sestriereä varten sekä Hobbs Londonilta
aivan ihanan mekon, joka oli niin minun näköiseni ja tarvitsin sen meidän
rugbyjoukkueen jouluruokailulle. Mielestäni ostos oli varsin onnistunut, koska
kyseisen vaatekappaleen alkuperäinen hinta oli £149, mutta minä maksoin siitä
vain £44. Muutenkin huomaan, että minusta on tulossa merkkiuskollinen: Bench,
Joules, Hobbs London ja Radley London –liikkeistä löydän kaikkea aivan ihanaa,
mutta koska kyseessä on Designer-tuotteita niin eihän minulla ole oikeastaan
niihin varaa. Tarvitsen sen sponsorin!
 |
| Cheshire Oaksissa oli valtava joulukuusi. Sen sisällä pystyi kävelemään! |
Shoppailuosion jälkeen palkitsin itseni menemällä leffaan katsomaan
Nälkäpeli kakkosen. Se oli pelottava, vaikka ei kyllä läheskään niin pelottava
kuin se ensimmäinen osa. Hintakaan ei ollut paha, kun opiskelijalippu oli alle seitsemän puntaa. Illalla tulin bussilla takaisin Chesteriin yksin ja tapasin
bussipysäkillä yhden maailman seitsemästä ihmeestä: Kiinalaisen, joka puhui
suurin piirtein ymmärrettävää englantia. Yleensä noilla aasialaisilla on kovin
heikko kielitaito ja ne ovat hieman pihalla kaikesta. Tämä kuitenkin vaikutti
ihan ajan tasalla olevalta. Olin niin yllättynyt.
Sunnuntaina 8.12 kirjoitin näppäimet savuten yhden kurssin
tekstianalyysia ja siinä vierähtikin koko päivä. Varsinkin, kun illalla rupesin
moduulin opaskirjasta tutkailemaan tarkistettavia juttuja ja huomasin
käyttäneeni väärää viittaustyyliä. Paskat. Siinä menikin sitten myöhään yöhön
korjatessa viittauksia. Tämä on todella rasittavaa, kun jokaisella laitoksella
on oma viittaustyylinsä, niin tällä hetkellä minun pitää käyttää APAa,
Harvardia ja MHRA:ta yhtä aikaa. Vähemmästäkin menee sekaisin. Seuraavana
päivänä palautin kyseisen tuotoksen jopa kaksi tuntia ennen deadlinea, mikä on
todella aikainen saavutus minulle, joka yleensä jätän nämä hommat viime
tippaan. Tuo oli todella virallinen prosessi. Minun piti viedä tulostettu
paperiversio laitoksen kansliaan ja siellä piti täyttää sellainen vihreä
virallinen lanketti ’Cover sheet’ ja allekirjoittaa papereita ja sainpa vielä
kuitinkin mukaani todisteeksi, että varmasti olen palauttanut esseeni ajoissa.
Hirmu virallista verrattuna johonkin Jyväskylän ylipiston tyyliin, kun yleensä
siellä olen palauttanut kaikki kirjalliset hommat vaan suoraan opettajan
postilaatikkoon eli sellaiseen kielten laitoksen käytävällä olevaan hyllykköön.
Muutenkin tuntuu, että olen selvinnyt tästä syksystä todella
helpolla näin koulutöiden osalta. Tiedän, että monet ovat kirjoittaneet ihan
hurjana tehtäviään kirjastossa klo. 9-21 viikkokausien ajan, joten minulla on
todella lusmu olo, koska itse en ole juuri panostanut näihin kirjoitushommiin.
Se vaan johtuu siitä, että deadline pressure ei ole vielä tarpeeksi voimakas,
niin en tunne tarvetta stressata asioista vielä. Minulla on kolme palautettavaa
työtä heti tammikuun alussa, mutta sinnehän on vielä iäisyys. Tarpeen vaatiessa
pystyn kyllä kirjoittamaan tehokkaastikin. Yhden alkusyksyllä tehdyn tehtävän, jossa
piti kommentoida lehtiartikkelia, sain jo takaisinkin. Kyhäsin tekstini kasaan
yhdessä illassa melkoisen vitutuksen vallassa ja sain siitä siltikin 63%,
vaikka kirjoitusvirheitä olikin aivan liikaa ja muutenkin argumentit hieman
horjuvia. Olen tuohon kuitenkin varsin tyytyväinen, koska täällä 70%:lla saa
korkeimman arvosanan, joten pienellä panostuksella tuokin olisi ihan
saavutettavissa.
Alkuviikosta
suoritin myös loput jouluostostelut ja tiistai-ilta vierähti lahjoja paketoidessa. Rakastan tuota hommaa ja
kuuntelin joululauluja ihan onnesta soikeana samalla. Kyllä tuo näpertely on vaan niin terapeuttista ja rauhoittavaa. Joulu voisi olla useamminkin vuodessa minun puolesta.
 |
| Paketteja <3 |
Keskiviikkoaamuna kävin viemässä nuo kyseiset paketit
postiin ja oli aivan järkyttävän kallis reissu. Yhteensä minulla taisi olla
tavaraa reilun viiden kilon edestä ja hintaa tuolle lähetykselle tuli niin
paljon, että en viitsi edes kertoa. Sitten kirjoitinkin taas ihan hurjana
esseetäni ja sainkin sen noin puoleen väliin. Mikä saavutus! Sitten olikin jo
aika lähteä ratsastustunnille. Joulun kunniaksi meillä oli leikkitunti ja voi
luoja, että se olikaan hauskaa! Ensimmäistä kertaa ratsastin siinä
Advanced-ryhmässä ja totesin, että todellakin kuuluun siihen sakkiin, kun
katsoin entisen ryhmäni tuntia ja niillä oli paljon kesympiä leikkejä. Meitä oli
yhteensä kymmenen tunnilla, joten jaoimme viisi hevosta pareittain. Minä ja
eräs Callum saatiin aivan super Dandy-poni. Se oli pieni ja pyöreä ja
hillittömän sympaattinen. Me molemmat oltiin sille niin pitkiä, että jalat
viipottovat ponin mahan alla, mutta eipä tuo menoa haitannut. Tuo oli niin
pieni, nopea ja näppärä, että me pärjättiin aika hyvin jokaisessa kisassa.
Aluksi lämmiteltiin pelaamalla Fox and Hound –peliä, jossa
yhdellä ratsukolla oli ketunhäntä ja muiden piti napata se keinolla millä hyvänsä. Oli niin huippua jytistää pikkuponilla ympäri
maneesia hurjaa laukkaa ja jahdata sitä kettua. Kyllä ratsastus vaan on niin
minun laji. Toinen puolisko meidän ryhmästä lämmitteli pelaamalla normaalia
hippaa. Se oli todella hauskaa katsottavaa, kun huomasi, että hevosetkin olivat
ihan innoissaan ja nauttivat tuollaisesta vaihtelusta jokapäiväiseen kehän
kiertämiseen. Harmi vaan, että joillekin
kuskeille tuollainen nopeatempoinen tiukkoja käännöksiä sisältävä rytinä oli
hieman liikaa ja porukkaa alkoi tipahdella kuin sieniä sateella. Yhden tunnin
kokonaissaalis olikin peräti neljä putoamista.
Sitten oltiin erilaisia versioita ihan normaalista
nopeuskilpailusta, jossa pitää mennä maneesin päästä päähän mahdollisimman
nopeasti, vaihtaa kuskia ja sama uusiksi. Välillä pujoteltiin, välillä
hypättiin esteitä, välillä talutettiin ponia perässä ja hypittiin itse yhdellä
jalalla ja välillä vaan jytisteltiin taas niin kovaa kuin ratsusta lähti. Se
oli niin hauskaa ja me oltiin aivan superhyvä tiimi. Muutaman kerran voitettiin
ja aina oltiin ainakin toisia tai kolmansia. Lopputunnista oltiin vielä
sellaista peliä, jossa piti musiikin soidessa ravata ympäri maneesia ja
musiikin tauotessa laukata lähimmän estetolpan luo ja porukkaa putosi aina
pelistä pois, koska tolppia oli aina vähemmän kuin kisailijoita. Dandy-poni oli
tuossa aivan mahtava ja toimi kuin ajatuksen voimalla, joten me voitettiin tuo
peli. Wuut wuut! Tässä olisi oikein mukava videokin tuolta tunnilta.
Koska tunnin jälkeen piti odotella vielä tuo toinen ryhmä
valmiiksi, niin takaisin yliopistolla olimme vasta 19.30. Ei siinä muuten
mitään, mutta minun piti olla kahdeksalta takaisin yliopistolla meidän rugbyjoukkueen joululounasta varten. Teinkin jonkinlaisen ennätyksen
laittautumisessa. Kirjaimellisesti juoksin kotiin, kävin pikapikapika suihkussa,
mekko päälle ja hieman pakkelia naamaan, ja taas puolijuoksulla takaisin
yliopistolle. Enkä ollut kuin vajaan kymmenen minuuttia myöhässä. Siitä sitten
siirryimme pian keskustaan House-nimiseen baariin syömään. Oli kyllä
kaaosmainen ruokailu. Ravintola oli ylibuukattu ja meidät meinattiin aluksi
laittaa syömään sellaisilta onnettomilta, matalilta sohvapöydiltä. Loppujen
lopuksi kuitenkin odottelimme vajaan tunnin ja pääsimme normaaleihin pöytiin
syömään. Meille ei kuitenkaan meinannut riittää istumapaikkoja ja minä jouduin
istumaan suoraan kaiuttimen alle, joten liian kova musiikki haittasi aika
paljon seurustelua. Ruokaakin jouduttiin vielä melkoinen mokoma odottelemaan ja
sitten, kun se vihdoin saapui, pihvini oli väärin kypsennetty. En edes viitsinyt
valittaa siitä, kun oli niin kova nälkä. Kaiken lisäksi aterian hintaan kuului
kymmenen viinipulloa koko ryhmälle, mutta ei me ikinä saatu niitä viinejä,
koska niitä ei ollut olemassakaan. Voi jee. Sentään jälkiruoaksi ollut
juustokakku oli todella hyvää. Tuosta sitten jatkettiin joka keskiviikkoiselle, tutulle social-reitille.
Meillä on yhden kurssin tiimoilta ollut melkoinen kamppailu
yhden ryhmätyön osalta. Meitä on siinä ryhmässä viisi jäsentä ja kolme kertaa
ollaan yritetty tavata tässä viimeisen kuukauden aikana, mutta aina kaksi
jätkää ovat jättäneet tulematta. Sitten torstaina 12.12 viimein saimme sovittua
tapaamisen, joten minun oli pakko kammeta itseni kahdeksi kirjastolle, vaikka
herätessä tuntuikin, että sänky on kuin pieni paatti isossa aallokossa, kiitos
edellisyön socialin. Kaiken lisäksi meinasi epätoivo iskeä, kun tajusin tuossa
tapaamisen aikana kuinka pihalla muut ryhmäläiseni ovatkaan tämän homman
osalta. Marja-tätin oli pakko ottaa ohjat käsiinsä ja käskyttää lapsia. Toivon
mukaan ne nyt hoitavat oman osansa loman aikana, koska minä olen jo oman osani
ja enemmänkin tehnyt enkä todellakaan halua koko paskaa tehdä yksin. Katsotaan
mitä tapahtuu.
Muutekin torstai oli aivan järkyttävän tunteellinen päivä.
Jotenkin iski päin kasvoja, että seuraavana päivänä olen jo lähdössä Italiaan
(voi sitä jännitystä) ja tänään näen viimeistä kertaa kavereita, joiden vaihto
päättyy jouluun. Olin siis koko päivän ihan itku kurkussa ja American Beauty
–tunnelmissa eli jokainen muovipussikin näytti hurjan kauniilta lehdettömät
puut suorastaan runollisilta. Matkalla yliopistolle törmäsin Monicaan ja annoin
hänelle joululahjansa (Fazerin sininen suklaalevy, Monican lemppari). Voi että
se tuli siitä niin ikionnelliseksi ja halasi minua monta kertaa. Ja jälleen kerran
nieleskelin kyyneleitä erotessamme. Ehkäpä nämä memet hieman selventävät
tunnelmiani tuolta päivältä.
Illalla suuntasimme viimeiselle ehtoolliselle eli kavereiden
kesken syömään viimeistä kertaa yhdessä Chesterissä. Erityisen liikuttavaksi
tilanteen teki se, että menimme Bouvieriin, josta kaikki oikeastaan silloin
syyskuussa alkoi, koska kyseessä on juuri se sama paikka, jossa pelasimme
jengaa orientaatioviikolla ja tutustuimme toisiimme. Bubiburgerini oli oikein
herkullinen ja varsin edullinen, koska annos maksoi tarjouksessa vain viisi
puntaa. Tuolta suuntasimme takaisin yliopistolle katsomaan Drama societyn
joulunäytelmää. Olihan se hieman köykäinen juoneltaan ja lavastukseltaan, mutta
osa esiintyjistä oli oikeasti lahjakkaita ja osaavia, joten oli ihan ilo olla
yleisössä.
Loppuillasta suuntasimme vielä hetkeksi istumaan George
& Dragon –pubiin. Vuorossa oli nimittäin tuskalliset hyvästit. Ulriken
pystyin vielä hyvästelemään ihan asiallisesti, koska hän opiskelee Hollannissa
eli hyvin lähellä ja meillä oli porukan kesken jo jonkinlainen suunnitelma
tehdä pieni lomamatka sinne keväällä. Mutta Monican kohdalla ne koko päivän
patoamani kyyneleet viimein rupesivat virtaamaan vuolaasti. Monica vaan on niin
mahtava ja uskomattoman positiivinen persoona. Kyllä minun torstai-iltapäivien
luennoista tulee niin tylsiä ilman Monicaa, joka on nyt jo kaukana kotonaan
Wisconsinissa, Jenkeissä ja voimme vaan toivoa tapaavamme vielä joskus. Yöllä
pakkailin ja siivoilin neljään asti aamulla välillä itkeskellen. Hyvästit vaan
ovat aina niin rankkoja.
Perjantaina koittikin sitten lähtö Sestriereen, mutta se on
jo ihan toinen tarina. Hieman harmittaa, että tuo joulukuun alku oli oikeasti
niin hurjaa vilinää ja vilskettä, että en ehtinyt ollenkaan käydä katsomassa
Chesterin Winter Wonderlandia ja Manchesterin joulumarkkinoita. Ensin
mainittuun olin jo yhtenä lauantaina menossa, mutta ruuhka oli jo iltapäivästä
niin paha, että skippasin sen ihan suosiolla. Viikolla siellä olisi ollut
vähemmän porukkaa, mutta minulla oli muita hommia. No, onpahan siinä tekosyy
tulla tälle seudulle tulevina vuosina takaisin joskus joulun alla. Silloin kun tulee ne veronpalautuksetkin...
Ja näin tämä romaani on valmis julkaistavaksi aatonaattona kello 22.45. Eihän tässä mennyt kuin puolitoista viikkoa kirjoittaessa. Aion nyt keskittyä joululomailuun ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoon, joten blogi jää pienelle joulutaolle. Sestrieressä oli aivan mahtavaa ja se oli ehdottomasti koko syyslukukauden huipentuma, mutta siitä tulee sitten raportti tammikuussa.
Oikein onnellista Joulua ja hauskaa Uutta Vuotta kaikille lukijoille!
